Kaupunki

VR:n vanhojen talojen tilalle rakennetaan 500 uutta asuntoa Oulunkylässä

Sato ja Y-Säätiö käynnistävät rakentamisen tänä vuonna.

Asuntosijoitusyhtiö Sato ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja rakennuttava Y-Säätiö ovat sopineet VR Groupin kanssa Helsingin Oulunkylän aseman ja tulevan Raide-Jokerin solmukohdassa sijaitsevan alueen kiinteistökaupasta. Alueelle rakennetaan lähivuosina yhteensä noin 500 vuokra-, omistus- ja osaomistusasuntoa.

Sato ja Y-Säätiön omistama, vuokra-asuntoja välittävä M2-Kodit ostivat alueen vuoden lopussa kiinteistökaupassa VR Groupilta. Tonttikauppa on yksi Saton historian suurimmista, yhtiö kertoo tiedotteessa. M2-Kodit vastaa alueelle tulevasta valtion tukemasta vuokra-asuntotuotannosta.

Sato ja VR Group sopivat jo loppuvuonna 2016 VR:n Oulunkylässä omistaman korttelin kehittämisestä ja ostamisesta asemakaavoituksen valmistuttua. Korttelin asemakaava hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa päättyneen vuoden marraskuussa, ja lainvoiman 31 100 kerrosneliömetriä asuntorakentamista mahdollistava kaava sai joulukuun lopulla.

”Viisaan liikkumisen kortteliksi nimetyn tontin sijainti Raide-Jokerin ja pääradan risteyksessä on ainutlaatuinen. Kaavoituksen tärkeimmäksi lähtökohdaksi valittiin julkisiin liikenneyhteyksiin ja kevyen liikenteen mahdollisuuksiin tukeutuva korttelirakenne, joka joustaa asumisen ja liikkumisen tarpeiden muuttuessa”, sanoo Saton investoinneista vastaava liiketoimintajohtaja Antti Aarnio.

Uudelle alueelle rakennetaan seuraavien 5–8 vuoden aikana noin 500 uutta asuntoa: vapaarahoitteisia vuokra- ja omistusasuntoja, valtion tukemia vuokra-asuntoja sekä välimuodon asuntotuotantoa. Alueella on tällä hetkellä 1970-luvulla rakennettu kerrostalokortteli, jossa on yhteensä 155 asuntoa. Nykyiset, VR Groupin omistamat asunnot puretaan, sillä ne vaatisivat täydellistä peruskorjausta, joka ei ole taloudellisesti kannattavaa.

HS kertoi Oulunkylän Jokiniementiellä sijaitsevan tontin tulevaisuudensuunnitelmista vuonna 2017.

Lue lisää: VR:n työsuhdeasunnot jyrätään tulevaisuuden korttelin tieltä Helsingin Oulunkylässä – tiivistyvä kaupunki osa Helsingin uutta strategiaa

”Uusi kortteli sijaitsee liikenteen kannalta erinomaisella paikalla, ja sen avulla voimme vastata pääkaupunkiseudun kasvavaan asuntopulaan. Asukkaille alue tarjoaa mahdollisuuden kestävämpään, autottomaan elämäntapaan, sillä myös kevyeen liikenteeseen satsataan alueen suunnittelussa paljon”, kertoo Y-Säätiön omistaman M2-Kotien rakennuttamisjohtaja Pekka Kampman.

Sato on käynnistänyt alueen toteutussuunnittelun yhdessä kaavoituksen pohjaksi järjestetyn arkkitehtikilpailun voittaneen Arkkitehtitoimisto HMV:n kanssa. Alueen rakentamisen on tarkoitus käynnistyä vuoden 2020 aikana.

”On ilo olla mukana tukemassa kaupunkirakenteen tiivistämistä ja täydennysrakentamista tulevassa keskeisessä raideliikenteen solmukohdassa pääkaupunkiseudulla. Saton ajatukset Viisaan liikkumisen korttelista tukevat hyvin VR Groupin strategiaa kasvattaa raideliikenteen matkustajamääriä”, sanoo VR Groupin kiinteistökehityspäällikkö Kai Perhola tiedotteessa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Lentoasemalle rynnii joka päivä puolipaniikissa olevia matkustajia: Heitä odottaa passipisteen pelastava enkeli Reetta Jurvanen

    4. 4

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    5. 5

      Jyväskylässä valmistellaan historiallista kauppaa vesihuollon yksityistämiseksi, avaus on herättänyt laajasti huolta

    6. 6

      Vantaalaisnainen vertaa viruksen takia eristettyä Wuhania kauhu­elokuvaan: ”En uskalla astua hissiin päästäkseni ulos”

    7. 7

      Miksi tavallinen uusi kaksio maksaa 6 000 euroa neliöltä? Grafiikka näyttää, mistä hinta koostuu

      Tilaajille
    8. 8

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    9. 9

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    10. 10

      Vuonna 1938 Suomi käännytti laivallisen Hitlerin vainoja paenneita juutalaisia takaisin natsi-Saksaan – Pauli Riihilahti päätti eläkepäivillään selvittää, mitä heille todella tapahtui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    2. 2

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    3. 3

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    4. 4

      Arkinen keitetty kananmuna muuttuu uskomattoman makuiseksi, kun sen marinoi yksinkertaisilla aineksilla

    5. 5

      Naisten seksilelumarkkinoille tuli hittilaite, joka muutti kaiken – se kertoo suomalaisten seksielämän käänteestä

      Tilaajille
    6. 6

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    7. 7

      Valvontaviraston suomalais­asiantuntija HS:lle: Koronaviruksesta saatu lisätietoja – ”Kyse kohtuullisen vakavasta taudista”

    8. 8

      Ugandalainen ilmastoaktivisti rajattiin ulos uutiskuvasta, jossa hän poseeraa Greta Thunbergin ja kolmen muun valkoihoisen kanssa – Syyttää uutistoimistoa rasismista

    9. 9

      Yleinen harhaluulo ajokortista on saanut suomalaiset hankkimaan ennätys­määrän henkilö­kortteja

    10. 10

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    6. 6

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää