Romanien syrjintä on yleistä Suomen kaupoissa, sanoo ylitarkastaja – ”On tyypillistä, että sitä ei edes yritetä peitellä”

Ylitarkastaja Katri Linna yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta kertoo, että kaikkien romanien profilointi yhdeksi ryhmäksi on tyypillistä. Koko ryhmään kohdistetaan sen jälkeen kollektiivisesti erilaisia toimenpiteitä.

Romanit joutuvat usein erityistarkkailuun ja syrjityiksi kaupoissa Suomessa, kerrotaan yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.

Vain harvoin, jos koskaan, kauppojen henkilökunnan keskuudesta kuitenkaan kannellaan esimerkiksi syrjintään kehottavasta tai määräävästä ohjeistuksesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat