Kaupunki

HOK-Elanto tarjoaa Nosturin tilalle keikkapaikaksi liiketilaa Itä-Helsingin Puhoksesta

Elävän musiikin yhdistykselle tarjottu vanha Jyskin tila on kooltaan noin 1 000 neliötä.

Puhoksen vanhasta kauppakeskuksesta Puotinharjussa saattaa sittenkin tulla keikkapaikka. HOK-Elanto kertoo tarjonneensa Nosturissa toimineelle Elävän musiikin yhdistys ry:lle eli Elmulle Puhoksen ostoskeskuksen tilaa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Hufvudstadsbladet.

Elmu on etsinyt korvaavia tiloja Nosturille ja esittänyt jo aiemmin kiinnostuksensa Itäkeskuksessa sijaitsevaa Puhoksen vanhaa kauppakeskusta kohtaan. Liiketilassa toimi aiemmin huonekaluliike Jysk.

”Olemme sitä mieltä, että Elmu olisi Jyskin vanhaan tilaan oikein hyvä toimija”, kertoo HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen.

”Pallo on nyt Elmulla. Mikäli he haluavat jatkaa neuvotteluja niin sitten alamme toden teolla selvittää asiaa.”

Liiketila sijaitsee Puhoksen A-osassa, jota pidetään vanhan ostoskeskusten arkkitehtuurisesti arvokkaimpana osana. Liiketila on Karjalaisen mukaan noin 1 000 neliötä ja kaipaa kunnostusta.

”Sen lisäksi siihen tarvitaan rakennuslupaa, sillä myymälätila pitää muuttaa myös käyttötarkoitukseltaan kokoontumistilaksi.


Karjalainen pitää Puhoksen ostoskeskusta hyvin haastavana kehityskohteena. Kauppakeskus on Helsingin vuokratontilla, jonka vuokrasopimus loppuu vuonna 2020.

Puhoksen ominaispiirteinä voi myös pitää maahanmuuttajayhteisöjen näkyvää läsnäoloa niille suunnattujen palveluiden ja ajanviettopaikkojen muodossa. Ongelmana on liiketoiminnan pienuus taloudellisessa mielessä.

Ostoskeskusrakennus rapistuu pystyyn. Toiseen kerrokseen vievät liukuportaat ovat pysähtyneet ja suihkulähde muurattiin umpeen jo aikoja sitten.

Kaupunki on vaatinut omistajalta kunnostussuunnitelmaa. Karjalaisen mukaan kunnostaminen on hankalaa nykyisellä vuokrasopimuksella, jonka jatko on epävarma.

Viimeisetkin valtakunnalliset kaupalliset toimijat Alepa, Intersport, Elixia ja lemmikkikauppa Musti ja Mirri ovat lopettaneet Puhoksella.

”A-osa on kiinteistön arvokkain osa ja suojelemisen arvoinen, mutta sen korjausvelka on myös korkein, neljä miljoonaa euroa. Sitä ei rahoiteta vuokratuotoilla. Tämä paikka on tullut kaupallisen kehityskaarensa päähän”, Karjalainen sanoo.

Puhoksen suurimmat omistajat ovat HOK-Elannon ohella Sponda, Rakennusliike Toivo ja Ag Vuokra-asunnot Oy. Näiden toimijoiden lisäksi on yli 20 pienempää omistajaa. Kiinteistön omistus on järjestetty Puotinharju Oy:n kautta.

Helsingin kaupungin on päätettävä tämän vuoden aikana jatketaanko Puhoksen vuokrasopimusta vai ei.

Oikaisu 17. tammikuuta kello 13.24: Uutisen julkaisi ensimmäisenä Hufvudstadsbladet, ei Yle toisin kuin artikkelissa luki.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    2. 2

      Fasismia tulee nyt joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    3. 3

      Rajun näköisestä lihasvasarasta tuli treenaajien hittituote – Asiantuntija kertoo, mitä laite tekee lihaksille

    4. 4

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    5. 5

      Kahdeksankymppisen ruotsalaisen kehittämään siivoustrendiin kannattaisi tarttua ihan jokaisen

    6. 6

      Helsinkiä rakennetaan hurjaa vauhtia, mutta kaupunki ei saa palkattua rakennusalan työntekijöitä: ”Emme pysty maksamaan”

    7. 7

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    8. 8

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    9. 9

      Nainen kuoli kansallispäivän kunniaksi järjestetyssä leivostensyönti­kisassa Australiassa

    10. 10

      Entisen diktaattorin vaimon tuhansien kenkäparien taakse kätkeytyy hätää ja kuolemaa – Nerokas dokumentti nakuttaa Imelda Marcosin kertomukset täyteen reikiä, ja katsoja voi vain haukkoa henkeään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Koripallolegenda Kobe Bryant on kuollut – yhdeksän henkeä vaatineessa helikopteriturmassa kuoli myös Bryantin tytär

    4. 4

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    5. 5

      Kuka päätti, että koulut ovat nyt ”avoimia oppimisympäristöjä” eikä luokkia ja seiniä enää tarvita?

      Tilaajille
    6. 6

      Harvey Weinsteinin asianajaja yllätti valamiehistön yli 20 vuotta vanhoilla nauhoilla, joita David Letterman -fani oli säilyttänyt kotonaan

    7. 7

      Fasismia tulee nyt joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    8. 8

      Lasse Lempainen pelastaa miljoonien eurojen urheilu-uria: ”Siinä vaiheessa kun puukko viiltää, suljen kaiken muun pois”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Olen tuottanut poikkeuksellisen paljon lapsia” – Norjan hiihtotähti Martin Johnsrud Sundby sanoo tilanteensa olevan ”vaativa”

    10. 10

      Kim Jong-unin täti palasi julkisuuteen kuusi vuotta miehensä teloituksen jälkeen – ”Tämä muistuttaa, miten outo ja julma Pohjois-Korea on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    2. 2

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    3. 3

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    4. 4

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    5. 5

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    6. 6

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    7. 7

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    8. 8

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    9. 9

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    10. 10

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    11. Näytä lisää