Kaupunki

Helsinkiläinen yritys ei ole saanut yhtään kirjettä postissa kuukauteen – ”Olemme jo epätoivoisia”

Rakennusyhtiö Grahn on yrittänyt jo kolmen viikon ajan saada postinsa.

Rakennusyhtiö Rakennus Grahnissa havahduttiin loppiaisen jälkeen siihen, että yritys ei ole saanut mitään kirjepostia joulukuun puolivälin jälkeen.

Yrityksen toimistopäällikkö Kirsi Gran huolestui ja alkoi aktiivisesti jäljittää postia. Lukuisat puhelinsoitot asiakaspalveluun, yhteydenotot sähköpostilla ja kirjeillä eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta, vaan nyt yritys on ollut jo kuukauden ilman ainuttakaan kirjettä.

”En tiedä varmasti, mitä kaikkea on jäänyt saamatta, mutta ainakin verokortteja, yhdet verkkopankkitunnukset, yksi pankkikortti ja kaksi Kelan päätöstä”, Kirsi Gran listaa.

Tavallisesti yritys saa postia isot pinot kaksi kertaa viikossa. Taukoja postinkulussa on kuitenkin ollut, viimeksi heinäkuussa.

Yrityksen kannalta tilanne on hyvin tukala. Gran toivoo, ettei jakamatta jäänyt posti sisällä mitään sellaisia kirjeitä, joiden vastauksen takaraja on jo mennyt tai joissa on vaatimuksia joistakin tärkeistä lisäselvityksistä.

Gran ja yrityksen toimitusjohtaja Jani Gran ovat molemmat olleet yhteydessä Postin asiakaspalveluun. Kirsi Gran lähetti ensimmäisen verkkopalautteen loppiaisen jälkeen.

”Seuraavana päivänä sain automaattivastauksen, jossa kysyttiin, olenko tyytyväinen palveluun. Vastasin, että en ole, haluamme postimme.”

Seuraavana päivänä Gran soitti asiakaspalveluun. Sillä ei ollut vaikutusta.

Tämän jälkeen Gran yhytti viereiseen yritykseen postia tuovan postinkantajan ja antoi tämän mukaan kirjeen, joka oli osoitettu postin lajitteluun ja jossa pyydettiin postin työntekijöitä toimittamaan Grahn-yhtiön posti mahdollisimman pian. Toisen samanlaisen kirjeen Gran antoi pakettia tuoneelle postin työntekijälle kadulla.

Postia ei kuitenkaan kuulunut.

Seuraavaksi Gran jatkoi taistelua postin saamiseksi tekemällä Liikenne- ja viestintävirastoon valituksen.

”Sieltä vastattiin heti, että siellä ei oteta kantaa yksittäisin tapauksiin ja meidän pitäisi ottaa yhteyttä Postin asiakaspalveluun.”

Sinne Gran oli jo ollutkin yhteydessä.

Tunnelmat yrityksessä alkavat Granin mukaan olla epätoivoiset, sillä postin saapumisesta ei ole mitään varmuutta.

”Olemme vihaisia, turhautuneita ja epätoivoisia. Emmekä hoida mitään asiaa postilla, ellei ole aivan pakko.”

Myös luottamus postilaitokseen alkaa olla mennyttä.

”Lähetämme salattuja sähköposteja tai viemme henkilökohtaisesti sellaisia papereita, joiden on pakko ehtiä ajallaan.”

Postista ei osata vielä kertoa mikä Rakennus Grahn -yhtiön kohdalla on mennyt vikaan. Poikkeustilanteiden johtaja Jarmo Ainasoja ei kuitenkaan pidä tilannetta hyvänä.

”Siellä nyt selvitellään asiaa, tämän päivän aikana pitäisi selvitä”, hän sanoi perjantaina.

Ainasojan mukaan ei ole Postin toiminnan periaatteiden mukaista, että asiakkaat eivät saa lukuisista yhteydenotoista huolimatta tilanteeseensa parannusta. ”Ei se tietenkään ole niin kuin pitäisi. Tätä asiaa pitää myös asiakaspalvelussa tarkastella.”

Postin uudistettujen palveluehtojen mukaan tavallisen kirjeen pitäisi päästä perille noin neljässä arkipäivässä kotimaassa, mikäli kirje on jätetty postilaatikkoon tai postitoimipaikkaan ilmoitettuun aikaan mennessä, mikä tavallisesti tarkoittaa postilaatikon tyhjennysaikaa.

Pienet tauot postin jakelussa yksityishenkilöiden kohdalla eivät Ainasojan mukaan yleensä tarkoita sitä, että posti olisi jäänyt kokonaan jakamatta.

”Jaettavan postin määrä on laskenut, ja se voi tuntua siltä, että postia ei jaeta, koska postia tulee vähemmän. Se ei kuitenkaan tarkoita, että posti jäisi kokonaan jakamatta.”

Ainasojan mukaan rakennusyhtiön kohtaamat postivaikeudet eivät edusta sitä palvelutasoa, jonka Posti pyrkii asiakkailleen tarjoamaan. Myöskään lakolla ei pitäisi enää olla vaikutuksia postinjakeluun.

”Vain sellaisia voi olla, että postin lajittelukoneet ovat hieman epäselvän osoitteen mukaan lajitelleet väärin ja postin saapuminen on siksi viivästynyt. Muuten lakolla ei pitäisi enää olla vaikutuksia.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää