Kaupunki

Palautevyöry sai Triplan taipumaan: kahden tunnin ilmaisesta pysäköinnistä pysyvä käytäntö

Triplan parkkihallissa pysäköinti maksaa enimmillään viisi euroa tunnilta.

Kahden tunnin maksuton pysäköinti jatkuu Triplan kauppakeskuksessa Helsingissä. Joulusesongin alla alkaneiden ilmaistuntien tarjoamisen piti alkuperäisen suunnitelman mukaan loppua tammikuun päätteeksi, mutta näin ei nyt käykään.

”Teimme päätöksen, että jatkamme sitä. Se jatkuu toistaiseksi”, kertoo Triplan kauppakeskusjohtaja Kati Kivimäki.

Päätös tehtiin hiljattain. Kahden ensimmäisen tunnin maksutonta pysäköintiä toivoivat Kivimäen mukaan niin asiakkaat kuin Triplassa vuokralaisina olevat yrityksetkin.

Triplassa on muun muassa Lidl sekä ympäri vuorokauden auki oleva Prisma, jotka todennäköisesti vetävät puoleensa autoilevia asiakkaita.

”Kun on isoja ostoksia ja kauppakasseja, niin auto helpottaa siinä. Totta kai kuuntelemme myös heitä [päivittäistavarakaupan toimijoita]”, Kivimäki sanoo.

Maksavatko isot kaupat sitten pysäköintitunnit, jotka tarjotaan asiakkaille ilmaiseksi? Kivimäki kertoo, ettei maksuja voisi liikesalaisuutena paljastaa, mutta hänen mukaansa mistään sellaisesta ei tässä tapauksessa edes ole kyse.

”Teemme kauppakeskuksena yhteistyötä. Tämä asia päätettiin näin”, Kivimäki toteaa.

”Aidosti meille on tosi tärkeää kuunnella sekä vuokralaisiamme että asiakkaitamme, ja molemmat pitivät erittäin tärkeänä, että maksuttomuutta jatketaan.”

Triplan pysäköintihinnat kirvoittivat kauhistelua sosiaalisessa mediassa jo ennen kuin kauppakeskusta oli edes avattu. Osa autoilijoista hämmästyi, kun pysäköinnistä veloitetaan maanantaista lauantaihin kello 7–19 puolelta tunnilta 2,50 euroa. Avajaistarjouksena ensimmäinen tunti oli kuitenkin maksuton marraskuun loppuun saakka.

Suomen toiseksi vilkkaimman rautatieaseman eli Pasilan aseman yhteydessä olevaa pysäköintihallia ei ole mahdollista muuttaa Kivimäen mukaan kokonaan maksuttomaksi. Riski piilee siinä, että ilmainen pysäköinti vetäisi halliin varmasti muitakin autoilijoita kuin kauppakeskuksen asiakkaita – siis liityntäpysäköintiä ja muuta Pasilan alueen pysäköintiä.

”Me olemme ikään kuin keskustan alueella, jolloin pysäköinnin on oltava maksullista. Pysäköintilaitos on ensisijaisesti meidän asiakkaillemme, eikä niin, että sinne voisi jättää päiväkausiksi auton.”

Onko vitonen tunnilta ylipäätään kallista? Riippuu täysin, mihin sitä Helsingissä vertaa.

Isoissa automarketeissa kehäteiden varrella parkkihalliin pääsee tyypillisesti ilmaiseksi.

Helsingin keskustassa taas kauppakeskusten parkkihallit ovat tavallisesti Triplaa kalliimpia. Esimerkiksi Stockmannin alla pysäköinnin hinta on enimmillään seitsemän euroa tunnilta. Kuuteen euroon tuntihinta kipuaa useassa muussakin parkkitalossa päivällä.

Pysäköinti ei lisäksi maksa Triplassa aina 2,50 euroa puolelta tunnilta. Esimerkiksi lauantaisin kello 19–00 ja aina sunnuntaisin puolen tunnin parkkihinta on ilmaistuntien jälkeen 50 senttiä.

”Koemme, että hinnoittelumme on maltillista”, Kivimäki sanoo.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    2. 2

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    3. 3

      ”Mutta entäs kommunismi?” nyt kysytään – tämän viikon fasismikuohuissa moni yritti muistuttaa kommunismin kauheuksista, syntyi hulvaton meemi

    4. 4

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    5. 5

      Suomalainen ex-työntekijä kertoo HS:lle, mitä Peter Nygårdin kodeissa ja ”hemmottelu­juhlissa” tapahtui

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    2. 2

      Jari Sillanpään syytteestä uutta tietoa: Tilasi hierojan kotiinsa ja harrasti tämän kanssa seksiä, paikalla ollut lapsi otti kuvia tilanteesta

    3. 3

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    4. 4

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    5. 5

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    6. Näytä lisää