Nosturin purkaminen on aloitettu - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki

Nosturin purkaminen on aloitettu

Nosturin tilalle rakennetaan kerrostaloja.

Kuva: Rio Gandara / HS

Julkaistu: 31.1. 9:57, Päivitetty 31.1. 13:18

Suosittuna keikkapaikkana tunnetun kulttuuri- ja monitoimitalo Nosturin ulkoseinien purkaminen on aloitettu tällä viikolla.

Elävän musiikin yhdistys Elmu toimi Nosturissa vuodesta 1999. Nosturi profiloitui erityisesti rock- ja metallimusiikin konserttipaikkana.

Nosturin purkaa purkamisiin erikoistunut yritys Delete Demolition.

Purkutyö alkoi sisätilojen purkamisella viime viikolla. Tällä viikolla työmaalle tuli purkukone ja alkoi myös ulkoseinien purkaminen.

Purkutyöstä vastaava projektipäällikkö Kimmo Oksanen Deleteltä kertoo, että betonirunkoisen tiiliverhoillun vanhan teollisuuskiinteistön purkutyö kestää noin kolmisen kuukautta.

”Maan tasalla rakennus on jo aiemmin, mutta noin kolmessa kuukaudessa olemme kaivaneet perustuksetkin ylös”, projektipäällikkö Oksanen kertoo.

Oksasen mukaan purkutyö on sujunut hyvin ja häiriöittä.

”Se on mediaa ja ihmisiä ja kiinnostava paikka, ja joitain ihmisiä on käynyt katsomassa ja kuvailemassa, mutta niin käy muissakin purkukohteissa.”

Elmun viimeisin vuokrasopimus Hietalahden Nosturissa päättyi vuoden 2019 lopussa. Helsingin kaupunki on myynyt kiinteistön Skanskalle, joka rakentaa paikalle kerrostaloja.

Kaupunki on yrittänyt etsiä Elmulle sopivia tiloja, mutta suunnitelma toisensa jälkeen on kariutunut.

Nosturin korvaajaksi on vuosien aikana pohdittu muun muassa Telakkarannan vanhaa konepajahallia, vanhan jäähallin kupeeseen kaavailtua Garden Helsinkiä ja Suvilahden kaasukelloja. Tällä hetkellä pohditaan, voisiko Elmu muuttaa Puotinharjun kauppakeskus Puhokseen.

Lue lisää: HOK-Elanto tarjoaa Nosturin tilalle keikkapaikaksi liiketilaa Itä-Helsingin Puhoksesta

Nyt soittajille ja musiikin ystäville tärkeä paikka murenee pala palalta.

Kuva: Rio Gandara / HS

Elmun keikat saatetaan jatkossa järjestää kauppakeskus Puhoksessa

Suosittu keikka­paikka Nosturi puretaan, ja luvatusta korvaajasta ei ole tietoakaan – ”Helsingin parhaille paikoille on tulossa hiljaisia mausoleumeja”

Legendaarisen Nosturin päivät käyvät vähiin eikä uusista tiloista vielä ole varmuutta: nyt hermostui pitkän linjan muusikko