Kontulan ostari aiotaan mullistaa: ”On se mahdollista, että puretaan kokonaan”, sanoo kiinteistönomistaja - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki

Kontulan ostari aiotaan mullistaa: ”On se mahdollista, että puretaan kokonaan”, sanoo kiinteistönomistaja

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan toimialajohtaja Mikko Aho kertoo, että suunnittelukilpailun lähtökohtana ei ole purkaa nykyisiä rakennuksia. Myös purkamiseen johtavia esityksiä otetaan kuitenkin vastaan.

Julkaistu: 31.1. 15:05

Kontulan ostoskeskus saattaa kokea suuren muutoksen lähivuosina.

Alueen kehittämiseksi ollaan aloittamassa laaja suunnittelukilpailu. Kontulan ostoskeskuksen alueella toimii neljä kiinteistöyhtiötä. Kilpailu järjestetään yhtiöiden aloitteesta.

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan toimialajohtaja Mikko Aho kertoo, että suunnittelukilpailun lähtökohtana ei ole purkaa nykyisiä rakennuksia. Myös purkamiseen johtavia esityksiä otetaan kuitenkin vastaan.

”On se mahdollista, että puretaan kokonaan”, Kimmo Alaharju EQ Real Estate -kiinteistösijoitusyhtiöstä sanoo. EQ on osaomistaja kiinteistöyhtiö Kontulan asemakeskuksessa.

Käytännössä purkaminen ei ole välttämättä mutkatonta. Tämä johtuu muun muassa kiinteistöjen hajautuneista omistuksista. Helsingin pitäisi myös selvittää millaisia mahdollisesti suojelua vaativia arvoja rakennuksiin liittyy.

Suunnittelukilpailu järjestetään ideakilpailuna. Kilpailun voittajatyön toteutuksesta päätetään erikseen.

Ideakilpailu on tarkoitus käynnistää pian.

Helsingin kaupunki omistaa ostoskeskuksen maa-alueen. Vuokrasopimus on päättymässä, ja hanke kasvojen kohotuksesta on katsottu hyväksi sijoittaa tähän ajankohtaan.

”Siellä on paljon omistajia. Kehitys on ollut hankalaa muun muassa pubistumisen myötä”, Mikko Aho kertoo.

Kaupunki on patistanut ostoskeskuksen toimijoita huolelliseen suunnitteluun ja luomaan vaihtoehtoja ostoskeskuksen tulevaisuuden toiminnoiksi. Samalla se on luvannut antaa toimijoille ja heidän suunnitelmilleen taustatukea, Aho kertoo.

Kaupunkiympäristöstä vastaava apulasispormestari Anni Sinnemäki (vihr) toteaa suunnittelualueen olevan iso kokonaisuus.

”Ostoskeskus on avain alueen tulevaisuuden kannalta. Paikka on lähellä metroasemaa. Sieltä tulee myös eniten kritiikkiä asukkailta. Jotakin siellä täytyy tehdä”, hän sanoo.

Kontulan asemakeskuksen lisäksi alueen kehittämisessä ovat mukana Kontulan Ostoskeskus, Helsingin Toimitilat ja Urheiluhallit -osakeyhtiöt. Yhtiöiden maanvuokrasopimukset olivät päättymässä ja ne neuvottelivat Helsingin kaupungin kanssa lisäaikaa vuonna 2018. Kaupunki myöntyi, mutta asetti samalla ehdon:

”Yhtiöt saivat lyhytaikaisen jatkon maanvuokrasopimukselle. Samalla sovittiin suunnitteluvarauksesta alueelle”, Kimmo Alaharju sanoo.

”Siinä yhteydessä kaupunki maanomistajana edellytti, että ostoskeskuksen alueelle tehdään kaavoituspotentiaalin tarkastus. Sen jälkeen yksityiset kiinteistönomistajat tekivät yhteistyösopimuksen, että viedään hanke yhdessä läpi. Toivottavasti lopputulemana on kaavanmuutos”, Alaharju sanoo.

Hän toteaa, että alue on laaja: ”Siinä ovat mukana mainittujen neljän kiinteistöosakeyhtiön vuokra-alueet, ja tarkastelualuetta on vielä vähän laajennettu.

Toimialajohtaja Mikko Aho vertaa tarvetta kehittää Kontulan ostoskeskuksen aluetta Puotinharjun vanhaan ostoskeskukseen Puhokseen. Siellä kehityssuunnitelmat eivät ole edenneet, päin vastoin hankkeet ovat kaatuneet kiinteistöyhtiön osakkaiden erilaisiin intresseihin.

”Omistaminen on siellä pirstoutunutta. Se on estänyt kaikki hankkeet ostoskeskuksen kehittämiseksi”, Aho sanoo.

Viimeksi suunniteltiin Puotinharjun ostoskeskuksen uusimpien osien purkamista ja asuntojen rakentamista niiden tilalle. Tämä hanke kuitenkin kaatui, kun kiinteistöyhtiön omistajat eivät päässeet yksimielisyyteen.

Kontulan ostoskeskuksen kehittäminen liittyy myös Helsingin kaupungin strategiaan laajemminkin kuuluvaan lähiöiden kasvojen kohotukseen. Samantyyppinen rakennuskannan uusiminen on ollut käynnissä aiemmin muun muassa Myllypurossa.

Suunnittelualueeseen kuuluvat myös Kontulan kirjasto ja Kontulan terveysasema. On mahdollista, että Kontulan terveysaseman toiminnot siirtyvät Myllypuron uuteen terveysasemaan.

Oikaisu 31. tammikuuta kello 15.12: Jutussa kerrottiin ensin, että kilpailun järjestää Helsingin kaupunki. Kilpailua ovat järjestämässä alueen kiinteistöyhtiöt.