Kaupunki

Oikeus: Malmin koneita ei saa häätää ennen varsinaista oikeudenkäyntiä

Käräjäoikeus antoi tiistaina Malmia koskevan välipäätöksen.

Helsingin kaupunki ei saa häätää ilmailijoita Malmilta ennen kuin on pidetty varsinainen oikeudenkäynti Malmin kohtalosta. Helsingin käräjäoikeus antoi tällä viikolla välipäätöksen, jota ilmailijat pitävät voittona.

Kaupunki irtisanoi Malmin lentokentän kiitoteitä koskevan maanvuokrasopimuksen viime vuonna. Vuokrasopimuksen päättymispäiväksi määriteltiin vuodenvaihde.

Lentokenttäyhdistys ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään, koneet nousivat vuodenvaihteessa Malmilta kuten ennenkin. Ilmailuväki on sitä mieltä, että lentämisen kentältä pitää saada jatkua.

Kaupunki ilmoitti vaativansa yhdistykseltä 92 000 euron sakkoa sopimuksen rikkomisesta, jos muu ei auta. Se vei asian oikeuteen. Lentokentän puolustajat ovat myös aloittaneet asiasta useita oikeusprosesseja.

Tällä viikolla oikeus siis ei ratkaissut vielä lentokentän tai edes irtisanotun vuokrasopimuksen tulevaisuutta kokonaan.

Kyse on välipäätöksestä, jossa oikeus ottaa kantaa Helsingin kaupungin vaatimiin ja lentokenttäyhdistyksen vastustamiin väliaikaisiin turvaamistoimiin eli yhdistyksen häätöön tai sen omaisuuden takavarikoimiseen. Kaupunki haluaisi, että sillä olisi oikeus takavarikoida lentokenttäyhdistykseltä sopimussakon määrää vastaava omaisuuserä. Lisäksi kaupunki laittaisi lentokenttäyhdistyksen maksamaan ne kulut, joita kaupungille koituu kun lennot kentällä jatkuvat.

Lentokenttäyhdistys piti vaatimuksia kohtuuttomia.

Oikeus päätyi helmikuisessa päätöksessään siihen, että takavarikkoon ei ryhdytä ja häätö ratkaistaan vasta varsinaisessa oikeudenkäynnissä.

Lentokenttäyhdistykselle koituu oikeuden mukaan enemmän haittaa koneiden siirrosta kuin kaupungille siitä, että se ei pääse vielä käyttämään maa-aluetta muihin tarkoituksiin. Siksi oikeus ei komenna koneita väliaikaisesti muualle vaan edellyttää vain, että varsinaisen oikeudenkäynnin yhteydessä häätöasia pitäisi käsitellä kiireellisesti.

Käräjäoikeuden tuore päätös ei ole vielä lainvoimainen, siihen voi hakea muutosta ensi viikon tiistaihin asti.



Malmin lentokenttä on jäämässä noin 25 000 ihmiselle suunnitellun asuinalueen alle, ja rakennustöiden on määrä alkaa 2020-luvulla. Asiasta on päätetty Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Liikenne- ja viestintävirasto on vuodenvaihteessa linjannut, että lentokentän pitolupaa ei lakkauteta ennen kuin vuokrasopimuksen irtisanomisesta on lainvoimainen päätös.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      En ole mies, mutta voin vilkaista

    4. 4

      Neljän maan tiukka prosenttiryhmä jumitti budjettineuvottelut Brysselissä – Pääministeri Marin: ”Suomi ei ole porukassa mukana”

    5. 5

      Vihreiden Fatim Diarra uhkaa julkistaa kaikki saamansa peniskuvat: ”Se on seksuaalista häirintää”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    2. 2

      Jos Samu Hällforsin työntekijä on onneton, hän saa 5 000 euroa – Yrittäjä ratkaisi avokonttorien pahimman piinan, ja se teki hänestä rikkaan miehen

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalon ulosmarssi Kesärannasta, vihreiden yöhön venynyt kriisikokous ja kiista hoitajamitoituksesta – HS selvitti hallituksen sisäiset jännitteet

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaismiljonääri Peter Nygårdia vastaan joukoittain syytöksiä tyttöjen ja naisten raiskauksista, uhrien asianajaja HS:lle: Vanhin syytös vuodelta 1977 – Nygårdin mukaan häntä yritetään mustamaalata

    5. 5

      Suositun brittijuontajan kuolemaa pidetään jo nyt mediahistorian käännekohtana: Missä kulkee raja, johon asti julkisuuden henkilöä voi kritisoida?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää