Sateenkaarikirjallisuus osuu nuorilla tärkeään kohtaan: ”Se tuntuu siltä, että on jotakin omaa” - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki

Sateenkaarikirjallisuus osuu nuorilla tärkeään kohtaan: ”Se tuntuu siltä, että on jotakin omaa”

LGBTQ+-kirjallisuuden tarjoamat samaistumiskokemukset ovat tärkeitä vähemmistönuorille. Seksuaalivähemmistöistä kertovaa kirjallisuutta on aiempaa helpompi löytää, mutta sukupuolivähemmistöt ovat yhä niukasti edustettuna.

”Kaksitoistavuotiaana muistan, että olin jostain älyttömästä syystä raahannut seksuaalivähemmistöistä kertovan kirjan takin sisällä kotiin. Se on jälkeenpäin mietittynä ihan älytöntä”, Saima Rönty muistelee. Kuvassa myös Kaisla Aarnio (vas.). Kuva: Onni Pulliainen

Julkaistu: 23.2. 14:09

”Olen löytänyt ikään kuin palasia itsestäni LGBTQ+-kirjallisuudesta ja oppinut hyväksymään itseni niiden kautta.”, Kaisla Aarnio, 17, kertoo.

”Olen huomannut sateenkaarivalikoiman laajentumisen esimerkiksi kirjastoissa. Muutama vuosi sitten LGBTQ+-kirjallisuutta oli paljon vaikeampi löytää”, sanoo puolestaan Saima Rönty, 14.

Parin viime vuosikymmenen aikana yhteiskunnallinen asenne seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä käsitteleviä LGBTQ+-aiheita kohtaan on muuttunut myönteiseen suuntaan. Tämän myötä myös vähemmistöjä käsittelevä kirjallisuus on lisääntynyt.

”Ehkä tässä ollaan viimein lähestymässä sellaisia aikoja, jolloin sukupuolisesta ja seksuaalisesta monimuotoisuudesta voidaan puhua ja kirjoittaa aivan neutraalisti – siis siten, ettei heterous ole enää ainoaa seksuaalisuutta”, sanoo kirjallisuuden professori Sanna Karkulehto Jyväskylän yliopistosta. Hän on tutkinut muun muassa sukupuolta ja seksuaalisuutta kirjallisuudessa.

Karkulehdon mukaan monet nykykirjailijat tekevät erinomaista työtä ottaessaan vähemmistöjen kuvaamisen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäväksi poliittiseksi tehtäväkseen myös lasten- ja nuortenkirjoissa.

Esimerkkinä hän mainitsee suomalaisen kirjailijan Salla Simukan. Simukan alkaessa kirjoittaa kahden teinitytön rakkaudesta kertovaa esikoisromaaniaan, Kun enkelit katsovat muualle (2002), tällaisia aiheita ei kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa käsitelty juuri ollenkaan.

”En tunnistanut itseäni sen ajan nuortenkirjallisuudesta: kirjojen hahmot olivat joko jollain tavalla liian lapsellisia, tai heidän elämänsä pyöri pinnallisten seikkojen ympärillä. Pyrin ehkä kirjoittamaan sille nuorelle, joka olin itse”, kirjailija Simukka kertoo.

Aarnio ja Rönty ovat molemmat lukeneet Simukan esikoiskirjan. Nuoret kokevat samaistuvansa Simukan teoksiin hyvin vahvasti. Aarnio kertoo alleviivanneensa kahdeksasluokkalaisena kirjasta kohtia, joihin samaistui erityisen paljon. Yksi tällainen kohta oli kirjan päähenkilön Kirsikan repliikki ”Mulla ei ainakaan just nyt oo mitään hinkua olla koulun ainut julkilesbo.”

Teos on edelleen paraatipaikalla Aarnion kirjahyllyssä.

”Tuntui todella hyvältä, kun ensimmäistä kertaa ymmärsin sen, että samat ajatukset ovat muillakin mielessä”, Rönty lisää.

Nuorten ääni -toimitus teetti kyselyn sateenkaarinuorille heidän lukemansa LGBTQ+-kirjallisuuden samaistuttavuudesta ja kirjoista löytyvistä esikuvista. Kyselyyn vastasi yhteensä 49 vähemmistönuorta. Enemmistö koki kirjojen päähenkilöt jonkin verran samaistuttaviksi ja kirjat voimaa antaviksi.

Samaistumiskokemukset LGBTQ+-nuortenkirjallisuudessa ovat myös Aarniolle ja Röntylle hyvin tärkeitä.

”Minulle on jäänyt mieleen sellaisia lukuhetkiä, kun olen liikuttunut ja jopa itkenyt onnesta. On tullut tunne, että rakastaa niin paljon sitä kirjaa ja sitä, mitä siinä sanotaan. Se on tuntunut tosi ihanalta”, Aarnio sanoo.

”Henkilöhahmojen diversiteetti alkaa olla ennemmin vakio kuin poikkeus kirjoissa”, kirjailija Salla Simukka sanoo. Kuva: Onni Pulliainen

Simukka on saanut kirjailijan urallaan myönteistä palautetta juuri kirjojensa samaistuttavuudesta. Hän on huomannut, että myös hänen ensimmäisille romaaneilleen löytyy yhä uudestaan uusi lukijasukupolvi siitä huolimatta, että kirjat ovat jo monta vuotta vanhoja.

”Monet lukijat saattavat kertoa hyvinkin henkilökohtaisia asioita omasta elämästään. Silloin voi ajatella, että kirja on osunut johonkin tosi tärkeään kohtaan”, Simukka kertoo.

Myös sukupuolivähemmistöt ovat olennainen osa sateenkaarikirjallisuutta.

Olennaista vähemmistökirjallisuuden kohdalla on pohtia sitä, kuka kirjoittaa, kenen näkökulmasta ja mistä lähtökohdista – valtakulttuurin rakenteista vai vähemmistön sisältä, kiteyttää Turun yliopiston tutkija Mikko Carlson.

Sukupuolivähemmistöjen rakenteellinen syrjintä on Carlsonin mukaan Suomessa seksuaalivähemmistöjä syrjivämpää.

Rönty on huomannut saman.

”Sukupuolivähemmistöistä on edelleen tosi vähän kirjallisuutta, mikä on todella ärsyttävää, varsinkin näiden ihmisten puolesta”, hän sanoo.

Osasta Simukan novellikokoelman Sammuta valot! Sytytä valot! (2018) teksteistä ei käy ilmi hahmojen sukupuoli ja monet heistä kuuluvat seksuaalivähemmistöihin.

”Mutta sellaisella tavalla, että suuntautumiset harvoin ovat tekstin aihe vaan ne ovat ominaisuus muiden joukossa”, Simukka kertoo.

Rönty ja Aarnio ovat lukeneet kyseisen kokoelman. Heidän mielestään kirjan tekstiin pystyy samaistumaan, koska sukupuolen kirjassa voi ajatella, miten itse haluaa.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistökirjallisuudessa voidaan hahmottaa hyvin samantyyppisiä tarinalinjoja ja aihelmia, kertoo Carlson.

Näitä ovat identiteettikysymykset, kuten erilaiseen seksuaaliseen kokemiseen herääminen, kaapista ulos tuleminen perheelle, ystäville, joskus vain itsetiedostamisen tasolla sekä törmäykset kulttuuriin ja yhteiskunnallisiin ennakkoluuloihin.

Nuoret tunnistavat näistä aiheista monia.

”Aika usein juoni rajoittuu siihen, että henkilö tulee sinuiksi itsensä kanssa ja tulee kaapista ulos. Mutta mitä tapahtuu sen jälkeen?” Aarnio pohtii.

Sateenkaarihyllyt ovat tehneet kirjojen löytämisestä paljon helpompaa. ”Jos haluaa lukea aiheesta, niin nyt löytyy iso valikoima eri genrejen kirjoja helposti yhdestä paikasta, mistä niitä voi etsiä”, sanoo Kaisla Aarnio. Kuva: Onni Pulliainen

Aarniota harmittaa, että monet lesboromanssit ovat turhan seksualisoituja. Siksi hän pitää Simukan esikoisromaania itselleen merkittävänä teoksena.

Simukka itse kokee, että kirjallisuudessa tarvittaisiin yhä enemmän erilaisia ääniä, lisää omakohtaisia kokemuksia ja toisaalta fiktiivisiä kokemuksiakin.

Samanaikaisesti hänen mielestään on myös tärkeää kertoa niitä tarinoita, joissa seksuaalinen tai sukupuolinen suuntautuminen on jollain tapaa erityistä tai elämää leimaavaa, koska nekin kokemukset ovat tosia. Kirjallisuuden ei pidä pyyhkiä pois mahdollisia ongelmakohtia tai haasteita, hän sanoo.

Tutkija Carlsonin mielestä nykykirjallisuuden suunta on kuitenkin oikea.

”Väittäisin, että stereotyyppinen niin homohahmojen kuin trans-hahmojenkin kuvaaminen on kuitenkin 2010-luvulla vähentynyt ja tilalle on tullut yksilöllisyyden korostus.”

Nuorten mielestä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kulttuurin esilletuominen on tärkeä asia kirjallisuudessa.

”Se tuntuu siltä, että on jotakin omaa”, Aarnio sanoo.

”Lukeminen antaa uutta ajateltavaa, varsinkin, jos on vielä kaapissa tuskailemassa ja jotenkin epävarma. Se tuntuu aina hyvältä, kun saa vahvistusta omille ajatuksilleen ja sille, ettet ole yksin.”

Kirjoittajat ovat Helsingin kaupungin Nuorten ääni -toimituksen toimittajia.