Helsingin poliitikot eivät lämpene idealle Havis Amandan kopioinnista, ehdottavat patsaan suojaamista esimerkiksi aidalla - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki

Helsingin poliitikot eivät lämpene idealle Havis Amandan kopioinnista, ehdottavat patsaan suojaamista esimerkiksi aidalla

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan poliitikot haluaisivat rahaa Havis Amandan kunnostamiseen.

Kuvia juhlista, jotka alkoivat kun Suomi pääsi jalkapallon EM-kisoihin. Kuva: Ivan Bessedin

Julkaistu: 25.2. 19:29

Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ehdottaa yksimielisesti, että Havis Amanda eli Manta pitäisi suojata, kun vieressä järjestetään kansanjuhla jostain syystä.

Kyse on vastauksesta valtuutettu Fatim Diarran (vihr) ja 14 muun valtuutetun aloitteeseen, jossa halutaan säilyttää Manta mutta myös antaa juhlien jatkua suihkulähteen lähellä. Aloitteesta päättää myöhemmin varsinaisesti valtuusto.

Manta-patsaan on todettu olevan liian hauras, jotta se kestäisi pitkään sellaisia juhlia kuin jääkiekon MM-voiton tai EM-jalkapallokarsinnan jälkeen. Apulaispormestari Nasima Razmyar (sd) toivoi aiemmin, että juhlijat siirtyisivät muualle, mutta tämä ajatus ei saanut aiemmin kannatusta.

Diarran aloitteesta antamassaan lausunnossa lautakunnan poliitikot eivät vielä määrittele tarkemmin, miten suojaaminen tehtäisiin. Heidän mukaansa pitäisi siis nyt selvittää, miten se onnistuisi ”esteettisellä ja turvallisella tavalla”.

Aloitteessa esitetään kaksi kilpailevaa tapaa edetä. Ensimmäisessä vaihtoehdossa Mantan nykyiselle paikalle voitaisiin tuoda kopio ja alkuperäinen veistos siirtää jonnekin turvaan. Toinen vaihtoehto olisi, että Manta kunnostettaisiin ja suojattaisiin juhlien ajaksi esimerkiksi vartioinnilla ja väliaikaisilla aidoilla.

Helsingin taidemuseo (HAM) ei pidä korvaamista kopiolla realistisena ajatuksena, turvaan pitäisi siirtää nimittäin koko suihkulähde eikä vain naishahmoa sen keskellä. Kunnostamisen tarpeessa Manta sen sijaan on ja tämä kannattaisi museon mukaan tehdä torin laajemman remontin yhteydessä.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ehdottaakin, että Havis Amandan kunnostamiseen pitäisi varata rahaa.

Aloite Havis Amandan suojaamisesta juhlakansalta jätettiin Helsingin kaupunginvaltuustossa

Kaupunginvaltuusto saa pohdittavakseen aloitteen Havis Amandan siirrosta

Apulaispormestari Nasima Razmyarin toive juhlinnan loppumisesta Havis Amandalla ei toteutunut: ”Pelkkä vetoaminen ei auta”