Suomi kieltää virolaisten työntekijöiden pendelöinnin – Betonimies Janar Liivak joutuu valitsemaan työn tai perheen

Kymmenettuhannet virolaiset kulkevat yli Suomenlahden töiden ja kodin välissä. Koronaviruksen takia suljetut rajat asettavat nämä ylirajaiset työntekijät vaikeaan tilanteeseen.

Koronaviruksen takia Suomen rajat sulkeutuivat, ja betonityöntekijä Janar Liivak joutuu tekemään päätöksen: jäädäkö Suomeen töihin vai lähteä Viroon perheen luokse.

Kolme viikkoa Suomessa, yksi viikko Virossa. Se on 32-vuotiaan virolaisen betonityöntekijä Janar Liivakin normaali työrytmi. Pendelöinti Suomessa sijaitsevien työpaikkojen ja Viron Rakveressa sijaitsevan kodin välillä on sujunut hyvin jo muutaman vuoden ajan.

Nyt rytmi uhkaa mennä pahan kerran sekaisin koronaviruksen takia. Suomi laittoi torstaina rajat kiinni, eivätkä maahan pääse enää muut kuin Suomen kansalaiset, Suomessa virallisesti asuvat ihmiset ja oleskeluluvan haltijat. Pendelöinti Virosta on sunnuntaista alkaen kielletty.

Kuten kymmenet tuhannet muutkin Suomessa töitä tekevät virolaiset pendelöijät, myös Liivak joutuu punnitsemaan, kummassa maassa hän haluaa poikkeusolojen aikana olla.

Vaakakupeissa on painavia asioita. Rakveressa odottavat hänen puolisonsa ja 9- ja 4-vuotiaat tyttäret, Suomessa taas palkkapussi, jonka merkitys korostuu etenkin näin epävarmoina aikoina.

Jos hän nyt lähtee kotiin, Suomeen paluusta ei ole tietoa. Se voi tietää pitkää palkatonta kautta. Toisaalta perheessä erossa oleminen on raskasta.

Perhe ei tietystikään ole tilanteesta innoissaan, Liivak sanoo. Laskut on kuitenkin maksettava ja lainat lyhennettävä. Hän ei osaa vielä sanoa, kuinka pitkäksi aikaa hän olisi valmis jäämään Suomeen. Ehkä kuukaudeksi.

”Kaksi kuukautta olisi jo liian paljon”, Liivak sanoo.

Virolaisten pendelöijien tilanteesta on liikkunut paljon ristiriitaista tietoa viime päivien aikana. Aluksi pendelöijiä kehotettiin valitsemaan, missä maassa he haluavat olla poikkeusolojen aikana.

Keskiviikkona Suomen rajavartiolaitos julkaisi ohjeistuksen rajanylitysliikenteeseen. Ohjeistuksen mukaan välttämätön työmatkaliikenne Suomeen voidaan sallia.

Välttämättömään työmatkaliikenteeseen kuuluvat rajavartiolaitoksen mukaan esimerkiksi terveydenhuollon ja pelastustoimen ammattilaiset, vanhustenhuollon ammattilaiset, tavaraliikenteen kuljettajat sekä diplomaatit, sotilashenkilöstö ja avustusjärjestöjen henkilöstö.

Virolaisten työntekijöiden kannalta oleellisessa ohjeessa todetaan muun muassa näin: maahantulo sallitaan pysyvässä työsuhteessa päivittäin jossain muussa kuin asuinmaassaan työskenteleviltä henkilöiltä, jotka palaavat asuinmaahansa vähintään kerran viikossa.

Tämän ohjeistuksen perusteella muun muassa Viron ulkoministeriö tiedotti torstaina, että vakituisen työsopimuksen turvin pendelöinti Suomen ja Viron välillä saisi jatkua, ilman karanteeneja kummassakaan päässä.

Viron pääministeri Jüri Ratas ilmoitti, että Suomesta Viroon palaavien oireettomien työntekijöiden ei tarvitse jäädä 14 päivän karanteeniin. Kriisikomitean päätöksen mukaan pendelöijät olisivat saaneet käydä Virossa ilman karanteenia seitsemän päivän välein, ei useammin.

Lisäksi Viron ulkoministeriön tiedotteissa sanottiin, että Suomessa työskentelevien virolaisten ei tarvitsisi jäädä 14 päivän karanteeniin Suomeen saapuessaan.

Janar Liivak työskentelee Suomessa Aalto Henkilöstöpalvelujen kautta. Henkilöstönvälitysfirmojen kautta työskentelevien asema on poikkeusolojen aikana epävarma.

Myös Tallinnan satama lähetti torstaina tiedotteen, jonka mukaan ”Suomessa työskentelevät virolaiset saavat poikkeusolojen aikana matkustaa Tallinnan ja Helsingin väliä”.

Soittokierros Suomen ministeriöihin torstaina paljasti, että Viron päädyn tiedottamisesta huolimatta, Suomessa ei ollut vielä konsensusta virolaisten pendelöijien tilanteesta.

Rajavartiolaitoksesta kerrottiin, että pysyvä työsopimus ei takaa maahanpääsyä. Rajalla viranomaiset tulisivat arvioimaan tapauskohtaisesti sen, mikä lasketaan välttämättömäksi työmatkaliikenteeksi ja mikä ei.

Torstain ja perjantain välisenä yönä rajavartiolaitos päivitti pysyvään työsopimukseen perustuvan ohjeistuksen koskemaan vain Ruotsin ja Norjan vastaisella rajalla olevia työssäkäyntialueita.

Myöhään torstaina Suomi päätti kieltää pendelöinnin Virosta sunnuntaiyöstä alkaen.

Suomen sisäministeri Maria Ohisalo sanoi Twitterissä toivovansa, että ”Suomessa pysyvästi työskentelevät jäisivät tässä tilanteessa Suomeen ja noudattaisivat kaikille annettuja ohjeita koronavirukselta suojautumiseksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat