Rutiinit raiteina ja rakkaus ratapölkkyinä - Kaupunki | HS.fi

Tellervo Suuronen vilkuttaa parvekkeeltaan Katajanokalta. Hän on yksi lukuisista HS:n kyselyyn vastanneista senioreista, jotka kertovat arjestaan koronavirusepidemian keskellä. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Rutiinit raiteina ja rakkaus ratapölkkyinä

Sirkka Koskinen kokkaa lastenlasten ”kouluateriat”, Olli Heire tuulettaa päätään raikkaassa merituulessa turvavälin päässä muista kalastajista.

Julkaistu: 21.3. 2:00, Päivitetty 21.3. 9:14

”Ikäni puolesta olen kokenut ja muistan sota-ajan. Myöskin honkongilainen tuli tutuksi jälkiseuraamuksineen”, kirjoittaa helsinkiläinen Tellervo Suuronen.

Hän sanoo siksi ymmärtävänsä täysin, mistä on kysymys. Hän noudattaa tarkasti ohjeita.

Hän ei matkusta ostoksille keskustaan raitiovaunulla niin kuin tavallisesti. Onneksi naapurit auttavat esimerkiksi kaupassa käynnissä.

HS pyysi karanteenin kaltaisiin oloihin joutuneita yli 70-vuotiaita suomalaisia kertomaan, miten he selviävät. Vastauksia tuli tulvimalla. Tässä jutussa kaikki kuvat ovat ihmisten itse dokumentoimaa arkea etäältä kuvattua Suurosta lukuun ottamatta.

Hannele Salmela maalaa linnunpönttöjä. Kuva: Hannele Salmela

Kaikkein sairaimmat ja hauraimmat eivät verkkokyselyyn kykene vastaamaan. Vastanneissa ei juuri esiinny myöskään karanteenia vastaan kapinointia.

Huoli on monella. Jollain omasta terveydestä, monella läheisistä ja rakkaista, yhteiskunnasta laajemmin.

Vastauksissa pilkahtaa myös yllätys: ilo. Eniten jaetaan konsteja sen etsimiseen.

Karanteeni ahdistaa tai tuo rauhan

Osaa elämän kääntyminen sisään päin ahdistaa. On totuttu hoitamaan asiat kasvokkain, joten harrastuksista ja seurasta luopuminen turhauttaa. 70 vuotta täyttänyt yrittäjä suree myös työtään ja toimeentuloaan.

Toisaalta moni nimenomaan elämänsä vilkkaudesta kertova on keksinyt myös ällistyttävän paljon korvaavaa sisältöä elämäänsä.

71-vuotias Arto Vehviläinen ja Vili kävelyllä luonnossa Suonenjoella. Kuva: Outi Vehviläinen

Toiset taas huokaavat helpotuksesta, kun ei tarvitse lähteä ”velvollisuusrientoihin”. Yksi vastaaja käyttäisi mieluummin sanaa kotoilu kuin karanteeni. Hän viihtyy.

”Kahdeksankymppisenä ihminen elää jo luonnostaan melko askeettisesti, joten itse en koe näitä oloja poikkeuksellisiksi”, kirjoittaa eräs helsinkiläinen herra.

”Elämä on levollista, ei kiirettä eikä muutenkaan mitenkään hankalaa. Päivittäiset perusasiat, kuten asuminen, ruoka- ja terveyspalvelut, ovat hyvällä tasolla. Päivien sopiva rytmitys ja lähentyminen ihanan puolison kanssa antaa sisältöä elämään”, sanoo puolestaan vantaalainen Pekka Kinnari.

Helsingin Ullanlinnassa asuva Antti Eirola pyöräilee päivittäin. ”Kunto kohenee ja mieli säilyy virkeänä.” Kuva: Antti Eirola

Suursiivous, halkohommia ja muistelmat

Lapsiperheissä kirjoitetaan tällä hetkellä koululaisille päiväjärjestyksiä. Seniorien ei tarvitse. Heillä sellainen on jo eikä sitä tarvitse luntata mistään.

Sen sijaan moni sanoo kokevansa tärkeäksi, että päiväjärjestyksestä pidetään kiinni. Noustaan varhain kuten aina, pukeudutaan siististi, juodaan kahvit ja luetaan lehti. Tai kuten espoolainen pariskunta sen muotoilee: ”Meillä ovat rutiinit raiteina ja rakkaus ratapölkkyinä”.

Perhe on Helsingissä, 79-vuotias Timo Holtari yksin pojan mökillä Luopioisissa. Lukeminen ja lenkkeily pitävät mielen pirteänä. Kuva: Timo Holtari

Oma lajinsa ovat vastaajat, jotka ovat jo tässä vaiheessa päättäneet, että nyt kannattaa tehdä enemmän kuin tavallisesti. Kun kerran on aikaa, niin hoidetaan kevätsiivous pois alta ja korjataan kaikki korjausta tarvitseva.

”Tekeminen auttaa selviytymään. Ensin nämä karanteeninomaiset olosuhteet harmittivat, mutta ehkä on tämä osoittautuu myöhemmin tarpeelliseksi elämänvaiheeksi”, kirjoittaa helsinkiläinen Lea Alasilta-Hagman.

Hän ikävöi lapsenlapsiaan ja ystäviään, mutta onpahan nyt aikaa siivota laatikot, vaatekaappi ja jauhokaappi. Monessa kodissa pestään ikkunoita, hinkataan uunia puhtaaksi, konmaritetaan vaatehuone, järjestellään valokuvat.

Myös terveisiä halkotöistä ja remontin keskeltä on tullut paljon.

Tavalliset seitsemänkymppisten klapihommat Kemiönsaarella. Jarkko Kovasiipi käyttää sahaa, vaimo pilkkoo kiilan avulla. Kuva: Jarkko Kovasiipi

Näitä tehdään yleensä itselle, mutta löytyy vastanneista yksi erikoinen ”etätyöläinenkin”, nimittäin Hinthaaran klapia pyörittävä Erkki Lehosmaa Porvoosta.

”Klapityömaani sijaitsee maaseudulla peltoaukealla Itä-Uudellamaalla. Matkaa lähimpään naapuriin on noin 100 metriä, joten en usko, että tämä työskentelyni vaarantaa naapureitani tai lisää omaa sairastumisriskiäni”, Lehosmaa kirjoittaa. Töistä kotiin tullessaan hän vain ei nyt poikkea turisemaan tuttavien kanssa.

Toiset järjestävät elämäänsä henkilökohtaisemmalla tasolla. Lukuisissa kodeissa on nyt aloitettu omaa tai suvun tai paikkakunnan historiikkia, alettu käydä läpi vanhoja kirjeitä tai järjestää valokuvia.

Kulttuuri etsitään kotiin

Karanteenissa tehdään käsitöitä ja kuvataidetta. On etsitty esiin ristisanat, aikuisten värityskirjat ja sudokut.

Helsinkiläisellä Katri Ketosella on poikkeusaikoihin sopiva harrastus. Tällainen akryyliväreillä toteutettu taideteos syntyy vanhasta pahvilaatikosta noin kuukauden työllä. Kuva: Katri Ketonen

Kirjoja on hamstrattu tai niitä haetaan sähköisistä palveluista.

”Jos sinulla on kirjoja, et ole koskaan yksin. Joten minulla on ystäviä noin tuhat”, laskee Toini Marjamaa Lapista.

Aktiiviset kulttuuriharrastajat etsivät virtuaalisia kierroksia museoihin ja livelähetyksiä konsertteihin verkosta.

”Miniäni keksi, että hän lähettää minulle joka päivä kulttuurikalenterivinkin. Minusta se on aika hieno idea”, kertoo Riitta Porcino da Costa.

Hän aikoo myös nauttia oopperan striimauspalvelusta ja jatkaa venäjän opiskelua yksin, kun tunneille ei pääse. Opiskelusta puhuu vastaajista moni. Jotkut ovat kokeneita verkko-opiskelijoita, toiset kokeilevat sitä nyt ensi kertaa.

Heikki Heinosen yksi ikkuna maailmaan: lintulauta, lintujen tunnistaminen, niiden äänet. Kuva: Heikki Heinonen

Ohjattujen liikuntaharrastusten sijaan kotona nostetaan painoja, pyöritetään hulavanteita ja tanssitaan senioritansseissa video seurana.

80-vuotias Sirkka Ikonen käy hiihtämässä Kiiminkijoella. Hän kertoo, että heillä karanteenia noudatetaan tarkasti, mutta onneksi suksille pääsee kohtaamatta muita ihmisiä. Kuva: Sirkka Ikonen

Leena Erkkilä esimerkiksi kuvaa liikuntaansa näin:

”Voimistelen sängyssä, lattialla ja tuolissa. Teen sellaisia liikkeitä, joita olen oppinut fysioterapeuteilta ja elämän varrella muutenkin. Tuolijumpassa rallattelen esimerkiksi lastenlauluja: Vedetään nuottaa, Tikin takin tikka hakkaa, Rati riti ralla ja niin edelleen.”

”Onneksi sukulainen liikunnanohjaaja on tehnyt meille ohjelman, jota voimme noudattaa kotona, vähän venyttelyä, vähän joogaa ja raput kahdeksannesta kerroksesta alas ja ylös”, kertoo puolestaan espoolainen Juhani Hakala.

Meri, metsä, uskollinen ystävä

Karanteeni tuntuisi tukahduttavalta sitten, jos ulos ei pääsisi enää lainkaan. Hyvin monen päivittäiset ilot liittyvät luontoon.

Mereen, metsään, lintujen bongaamiseen, oravaan ikkunalaudalla, puutarhatöihin.

”Onneksi nyt on kevät siinä vaiheessa, että pääsen rannalle kalastamaan raikkaaseen merituuleen. On siellä muitakin, mutta turvavälinä 5–10 metriä toimii”, kirjoittaa helsinkiläinen Olli Heire.

Päivittäiset kuntosalikäynnit hän on vaihtanut kymmenen kilometrin kävelylenkkeihin.

Kävelemässä tai pyöräilemässä käyvät lukuisat muutkin, yksin tai puolison kanssa.

Aulikki Pitkänen ja hänen puolisonsa Martti Pitkänen käyvät meren rannalla kävelemässä kahdestaan. Kuvaa Munkkiniemen rannasta. Kuva: Aulikki Pitkänen

”Pyöräilen ja ulkoilutan tyttäreni Pian perheen Manu-koiraa Koffin puistossa päivittäin. Se pitää minut hyvässä kunnossa. Tuskin muuten viitsisin nousta ja lähteä”, sanoo esimerkiksi helsinkiläinen Juhani Heinonen.

Osa saa apua, mutteivät kaikki

Kaupoissa parveilevat riskiryhmäläiset eivät kaikki ole liikkeellä, koska he olisivat välinpitämättömiä karanteenista. Välttämättömistä määräyksistä kuultuaan osa päätti käydä heti ruokakaupassa ja apteekissa, jotta kotona varastot riittäisivät pitkäksi ajaksi.

Toiset jatkavat tai opettelevat ensi kertaa ruuan tilaamista verkon kautta. Tai ravintolaillallisen, viinin, kukkien myös. Tilauksia voi joutua odottamaan kauan.

”Olen tietysti etuoikeutetussa asemassa, kun lapseni pitävät koko ajan yhteyttä ja tarvittaessa tuovat ruokaa ja muuta tarvittavaa kotiin”, kirjoittaa Ritva Vekki Vantaalta.

Sari Högström lähetti kuvan tekoampiaispesistä, joita hänen 70 täyttänyt äitinsä Taimi Kärkkäinen tekee kesää varten. Kuva: Sari Högström

Toiset kertovat saavansa kauppa-apua tuttavilta tai naapureilta, joku lähtee kuskiksi ja jää autoon odottamaan puolison kaupassa käyntiä.

Toiset käyvät yhä itse ruokakaupassa, mutta esimerkiksi varhain aamulla tai hyvin myöhään illalla ja mahdollisimman harvoin. Joissain kaupoissa on varattu erikseen aikaa riskiryhmäläisille, muttei suinkaan kaikkialla.

Ikkunalaudalla usein käyvä vieras ilahduttaa karanteenissa. Kuva: Lukijan kuva

Vastaajat toivoisivat muiden pysyvän riittävän kaukana esimerkiksi jonottaessa. Ja itselleen selkeää tietoa, joka on suunnattu juuri riskiryhmäläisille.

Uusia palveluita voisi myös kehitellä poikkeustilanteeseen. Esimerkiksi Marjatta Lehtovaaraa huolestuttaa, miten monien Marevan-lääkettä tarvitsevien ikääntyneiden verikokeet otetaan nyt kerran tai kaksi kertaa kuussa. Hän perustaisi näytteenottopisteitä terveyskeskuksiin, kun laboratorioihin osaa joutuu kulkemaan julkisilla.

”Toinen ideani on kiertävä auto, määräpäivinä ja määräaikoina.”

Apu toimii kahteen suuntaan

Jotkut yli 70-vuotiaat tarvitsevat apua, mutta he myös itse auttavat.

”Juuri nyt monet meistä ikäihmisistä kantavat huolta vielä oman jälkikasvumme selviytymisestä, koska monelta loppuvat tai vähenevät työt”, kuvailee Maija Seppelin.

Huolen lisäksi on myös ikävä, varsinkin lapsenlapsia. Esimerkiksi helsinkiläinen Sirkka Koskinen keksi, että hän voisi auttaa tyttärensä perhettä tapaamattakin, kokkaamalla.

Tämä on väliaikaisen kouluruokalan keittiö. Listalla on perunamuusia ja broileripihvejä lapsenlapsille sekä korvapuusteja ja vispipuuroa koko näiden perheelle mummon laittamana. Kuva: Sirkka Koskinen

”Tytär pitää lapsille kotikoulua, niin kouluruokailu tapahtuu kätevästi näin”, hän sanoo. 7- ja 9-vuotiaat lapsenlapset ovat tällä viikolla syöneet esimerkiksi broileripullia ja kalakeittoa, koko perheelle on tehty korvapuusteja.

Koskisen tytär hakee valmiit ruuat rappukäytävästä. Ruokakaappi on vielä pullollaan aineksia, mutta lähiviikkoina tytär voi samalla tuoda tullessaan tavaraa kaupasta tai verkkokaupan noutopisteestä.

Toinen vastaaja pitää lapsenlapsille Whatsappissa ryhmää, jonka kautta hän auttaa koulutehtävissä. Jotkut isovanhemmat tekevät lapsille videotervehdyksiä.

Toiset kantavat vastuuta sairaammista tai reilusti vanhemmista ystävistään. Heille soitetaan tiheämmin. Yhdistykset ja jopa toisilleen vähän vieraammat naapurit ovat perustaneet yhteydenpitoon esimerkiksi Whatsapp-ryhmiä.

Tellervo Suuronen kuvaa sukupolvensa käsityksiä näin: ”Onhan tämä yhteiskunnallisesti hankala tilanne. Mielestäni asia on otettu vakavasti. Onni on usein pienissä asioissa, niitä kannattaa etsiä ja iloita löytämästään.”

Tellervo Suuronen iltapäiväkävelyllä. Kuva: Juhani Niiranen / HS