Siivooja, kaupan kassa, sairaanhoitaja ja varhaiskasvattaja. Neljä ammattia, joita yhdistää ainakin se, ettei niistä maksettavilla korvauksilla nousta palkkatilastojen kärkipäähän.
Mutta palkkaus ei aina kerro siitä, kuinka tärkeää työtä ihminen tekee.
Ilman sairaanhoitajia sairastuneet olisivat entistä pahemmassa vaarassa, ilman varhaiskasvattajia moni sairaanhoitaja ei pääsisi töihin, ilman siivoojia sairastuneiden määrä kasvaisi nykyistäkin nopeammin, ja ilman kaupan kassoja ruokahuolto ajautuisi kriisiin hetkessä.
HS haastatteli neljää ihmistä, jotka asettavat koronavirusepidemian aikana joka päivä itsensä vaaraan palvellakseen muita. Heitä ja heidän kaltaisiaan voisi kutsua sankareiksi.
”Ymmärrän, että minun pitää hoitaa työni”, sanoo Töölön tapaturma-aseman ensihoitaja-sairaanhoitaja Saara Kotsalainen
Sairaanhoitaja Saara Kotsalainen työskentelee Töölön tapaturma-asemalla.
”Tällä hetkellä meille tulee paljon ohjeita ja ne muuttuvat nopeasti. Potilaita joudutaan eristämään pienienkin flunssaoireiden takia.
Työasiat ovat tulleet työpaikan kahvipöytiin tavallista enemmän. Tunnelma ainakin minun työpaikallani on epävarma ja odottava. Kuin tyyntä myrskyn edellä. Pyrimme aina puhaltamaan yhteen hiileen ja yritämme parhaamme. Tilanne ei ole nyt siltä osin erilainen.
Varovaisimmatkin koronavirusennustukset maailmalta osoittavat, että jopa miljoona suomalaista voisi sairastaa koronaviruksen. Me ymmärrämme, että työkuormamme tulee olemaan joka tapauksessa valtava. Siksi toivoisin, että nyt ne ihmiset, jotka voivat olla etätöissä, noudattaisivat ohjeita.
Tuntuu erikoiselta, että kun meidän hoitajien on nyt pakko mennä töihin ja yrittää auttaa, niin kaikki muut ihmiset eivät ole valmiita noudattamaan ohjeita ja pysymään kotona. Ihmisten pitää pystyä ajattelemaan pidemmälle, vaikka itse ei olisi suorassa vaarassa.
Olisi erittäin tärkeää, että esimerkiksi tehohoitopaikat riittävät kaikille. Onnettomuudet, aivoverenvuodot ja muut pysyvät todennäköisesti normaalilla tasolla koronaviruksesta huolimatta ja nekin tarvitsevat tehohoitoa.
Minua ärsyttää, että sairaanhoitajan työtä sanotaan yleisesti kutsumusammatiksi. Vaikka minunkin olisi mukava jäädä kotiin, ymmärrän, että minun pitää hoitaa työni.
Kun ihmisiltä kysytään, arvostavatko he sairaanhoitajien työtä, he vastaavat, että arvostavat. Silti se ei näy palkkauksessamme ollenkaan. Viikonloppuja, pyhiä, iltoja ja yövuoroja on melkeinpä pakko tehdä.
Minäkin olen monesti miettinyt, että saisin palkkani jostain muualta paljon helpommalla. Tämä on vaativa, kiireinen ja uhrauksiakin vaativa työ, josta kuitenkin pidän todella paljon.
Minua motivoi se, että saan ihmiset tuntemaan olonsa turvalliseksi ja heidät tervehtymään. Haluan luoda inhimillisiä kohtaamisia suurella sydämellä.”
”Vain pulut kerääntyvät enää joukkoihin päärautatieasemalle”, kertoo siivooja Eveli Trussov RTK-palvelusta
Eveli Trussov siivoaa junia Helsingin rautatieasemalla.
”Olen siivonnut junia kuusi vuotta, eikä tällaista tilannetta ole vielä koskaan ollut. Muutamia vuosia sitten norovirus riehui ruotsinlaivoilla. Silloin tehostettiin siivousta junissakin, mutta tilanne meni ohi muutamassa päivässä.
Nyt on todella kiire. Uudet siivousohjeet täytyy käydä kädestä pitäen läpi jokaisen siivoojan kanssa. Työntekijöiden määrää on myös lisätty. Kaikki pinnat täytyy desinfioida joka siivouksen jälkeen.
Junasiivous on nykyään kovin erilaista kuin ennen: kun siivosin junia varikolla, en tavannut koskaan matkustajia. Nykyään teemme työtä matkustajien seassa, joten tässä ammatissa ei enää pärjää työntekijä, joka ei tule toimeen ihmisten kanssa.
Ei riitä, että hoidamme vain oman työmme: matkustajat kyselevät meiltä kaikenlaista, olemme käveleviä infopisteitä. Tosin koronan aikana matkustajien määrä laitureilla on vähentynyt radikaalisti. Vain pulut kerääntyvät enää joukkoihin päärautatieasemalle. Siivouksen tarvetta se ei vähennä.
Olen kotoisin Virosta. Monet virolaiset pendelöijät joutuvat nyt valitsemaan, palaavatko he kotiin vai jäävätkö Suomeen, mutta meidän työntekijöitä tämä ei kosketa, kaikki asuvat Suomessa.
Virossa on sama tilanne kuin täällä: koulut ja virastot on suljettu. Laivaliikenne on hiljentynyt. Tutuissani on vain muutamia, jotka ovat palanneet Viroon. En ole erityisen huolissani oman työpaikkani, Viron tai Suomen puolesta, koska koko maailma on nyt samassa veneessä. Minä en itse voi tehdä tilanteelle mitään.
Ihmiset ovat kiittäneet siivoustyöstä viime päivinä huomattavasti enemmän kuin yleensä. Ammatin arvostus on noussut. Olen aloittanut siivoustyöt aikanaan Virossa, silloin työvälineet olivat moppi ja ämpäri. Siivoojat olivat aina naisia.
Siitä on tultu aika paljon eteenpäin. Siivousvälineet ovat nyt moderneja. Työskentelen siivoustyön esimiehenä. Minun työntekijöissäni on enemmän miehiä kuin naisia.”
”Lapset ovat kyselleet, miksi kavereita on niin vähän”, sanoo Helsingin Malminkartanossa sijaitsevassa päiväkoti Kaunokissa työskentelevä varhaiskasvatuksen opettaja Sini Pitkänen
Sini Pitkänen valvoo lasten unta päiväkoti Kaunokissa Helsingin Malminkartanossa.
”Tänään aamupalalla yksi lapsi kertoi, että äiti oli kotona puhunut paljon koronaviruksesta. Muuten pienet lapset eivät ole asiaan paljon huomiota kiinnittäneet. Jotkut lapset ovat vain kyselleet, että miksi kavereita on niin vähän hoidossa.
Tällä hetkellä lapsia on täällä vain muutamia. Päivät ovat aika rauhallisia ja leppoisia. Meillä on normaalistikin pienet ryhmät, mutta nyt ne ovat vielä pienemmät. Se tarkoittaa sitä, että kaikki lapset pystytään huomioimaan entistäkin paremmin.
Vanhemmat ovat olleet todella tyytyväisiä siihen, että olemme auki ja tänne voi tuoda lapset. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hoitaa lapsia päivisin ja tämä on suuri helpotus. Siitä on tullut kiitosta. Toki on tullut jonkin verran kyselyjä myös siitä, että ketkä tänne voivat nyt lapsia tuoda.
Minä en ole ehtinyt edes miettimään sitä, olenko itse nyt korkeammassa tartuntavaarassa. Päiväkodissa pyörii muutenkin ympäri vuoden norovirusta ja influenssaa, joten ehkä tähän on jo tottunut.
Pieni lapsimäärä on itse asiassa meille aika hyvä juttu. Olemme kunnianhimoisia varhaiskasvattajia, ja keskitymme paljon siihen, että löydämme lasten omia vahvuuksia. Parasta tässä työssä on seurata lasten kasvua, kehitystä ja oppimisen iloa.
Joskus jossain väitetään, että päiväkodissa työskentely on vain lasten kanssa olemista ja leikkimistä. On se kyllä sitäkin, mutta todellisuudessa täällä tehdään joka päivä myös todella laadukasta pedagogista työtä.
Tuntuu, että julkisuudessa varhaiskasvatuksesta puhutaan usein negatiivisuuden kautta. Oikeasti tämä on työ, jossa on naurua ja syliin tulemista. Arkinen työ ei todellakaan pyöri suhdelukujen ja lapsimäärien ympärillä.”
”99 prosenttia asiakkaista on käyttäytynyt hyvin”, kehuu Helsingin Oulunkylän K-Market Pikkupekan myyjä Reija Wuori
Reija Wuori työskentelee Helsingin Oulunkylässä sijaitsevassa K-market Pikkupekassa.
”Hamstraus on johtanut siihen, että on paljon hyllytettävää. Se on sitten johtanut taas siihen, että ylitöitä pitää tehdä paljon ja henkilökunnan on pakko joustaa. Sairastapauksiakin on sattunut monia ikävästi juuri tähän ajankohtaan.
Hyllyttämisessä on ollut niin kiire, että vesapaperirullakko kannatti työntää suoraan ihmisten raadeltavaksi. Ei niitä ehtinyt hyllyyn laittaa. Sama on ollut jauhojen ja makaronien kanssa. Tällaista kiirettä ei ole ennen ollut.
Olen ollut kuitenkin mielissäni, kun on saanut tehdä paljon töitä. Ruokakaupassa kaikilla on oma tontti ja se on haluttu hoitaa mahdollisimman hyvin. Olemme olleet valmiita auttamaan toisiamme ja yhteishenki on nyt korkealla, kun tilanne on vaikea.
99 prosenttia asiakkaista on käyttäytynyt hyvin ja ymmärtänyt meitä. Teemme kyllä parhaamme. Jos hylly on hetkellisesti tyhjänä, se ei johdu siitä, ettemme yrittäisi. Toivon, että kaikki muistaisivat tämän.
Nyt ihmiset ovat kiinnittäneet tavallista enemmän huomiota kaupan työntekijöiden työhön. Se on tuntunut mukavalta. Olemme normaalisti niin tavallinen osa arkea, ettei meitä ajatella. Lääkäriä nähdään vain kahden vuoden välein, mutta myyjiä joka päivä. Ei meitä sillä tavalla huomata.
Olen ollut 20 vuotta tässä ammatissa. Näin kauan kukaan ei tekisi tätä, jos ei rakastaisi sitä, mitä tekee. Olen koulujakin käynyt, mutta tämä on minun juttuni.”