Koronavirus ei ole hiljentänyt Helsingin yöelämää kokonaan, karaokebaarissa laulettiin vielä sunnuntainakin - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Helsinki

Koronavirus ei ole hiljentänyt Helsingin yöelämää kokonaan, karaokebaarissa laulettiin vielä sunnuntainakin

Suuri osa Helsingin baareista on jo sulkenut ovensa.

Vin-Vin baarissa ravintolan työntekijä Susanna Storbacka palveli muutamia baarissa pistäytyneitä asiakkaita perjantai-iltana.

Julkaistu: 22.3. 20:12

Helsingin baareissa oli viikonloppuna tavanomaista hiljaisempaa.

Osa Helsingin baareista piti vielä viikonloppuna ovensa auki, kuten HS uutisoi aiemmin. Niissä riitti vielä jonkin verran asiakkaita koronaviruksen uhkasta huolimatta.

Helsingin kuuluisaan karaokebaariin Pataässään riitti vielä viikonloppuna asiakkaita, baarissa laulettiin vielä sunnuntaina iltapäivälläkin.

Baarissa ei käynyt aivan tavanomainen vilske, mutta ei ollut aivan hiljaistakaan, Pataässästä kerrottiin. Ravintola pyrkii ehkäisemään mahdollisia koronavirustartuntoja desinfioimalla pintoja tavallista useammin.

Sen sijaan ovensa auki pitäneessä Corona-baarissa oli noin kymmenesosa tavanomaisesta asiakasmäärästä.

”Oli todella hiljaista. Tavalliseen iltaan verrattuna oli noin 90 prosentin pudotus”, ravintoloitsija Erkki Lahti kertoi.

”Hyvin olivat kansalaiset totelleet hallituksen toiveita pysyä kotona.”

”Biljardinpelaajia oli jonkun verran, ihmiset osasivat käyttäytyä hyvin ja pitivät hyvää välimatkaa muihin.”

Corona-baarin aukioloajoista jatkossa päätetään Lahden mukaan vasta huomenna.

”Hallituksen viesti on ollut meille ravintoloitsijoille aika ristiriitainen. Olisimme toivoneet, että olisi mieluummin määrätty kaikki kiinni. Vakuutuksesta olisi voinut saada jotain kuluja katettua siinä tapauksessa.”

Karaokebaari Anna K oli normaalisti perjantaina auki, vaikka muuta vastaavat paikat ovat sulkeneet ovensa koronaviruksen takia.

Monet Helsingin ravintoloista, yökerhoista ja baareista ovat jo sulkeneet ovensa koronavirustilanteen vuoksi. S-ryhmään kuuluvia ravintoloita on suljettu kokonaan.

Kiinni ovat myös Tavastia ja Semifinal.

Sen sijaan Helsingissä toimivat isoimmat kahvila- ja pikaruokaketjut ovat edelleen pitäneet ovensa auki.

Jos baareissa olikin viikonloppuna hiljaista, niin Helsingin rantapoluilla ei ollut.

Etenkin sunnuntaina aurinkoinen sää houkutteli ulkoilemaan.

Helsingissä Kaivopuiston rannassa ja kahvilan terassilla oli runsaasti ulkoilijoita sunnuntai-iltapäivällä.

Myös ulkoilureittien varrella oleviin kahviloihin riitti paikoin asiakkaita.

Jonoa kertyi Seurasaareen vievän sillan kupeessa olevalle jäätelökioskille sunnuntaina.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?