Ahdinkoon ajautunut ravintola houkuttelee helsinkiläisiä tyhjentämään olutvarastojaan hurjalla tarjouksella: ”Haluaisin saada edes vähän alle omat pois” - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Poikkeustila

Ahdinkoon ajautunut ravintola houkuttelee helsinkiläisiä tyhjentämään olutvarastojaan hurjalla tarjouksella: ”Haluaisin saada edes vähän alle omat pois”

Kalasatamassa sijaitsevan Satama Bar & Bistron ravintoloitsija Aleksis Moisio sanoo, että ravintolaa uhkaa konkurssi. Hän ei usko tarjouksen houkuttelevan paikalle suuria ihmismääriä.

”Tynnyrit tyhjiksi!” mainoksessa kannustetaan. Kuvakaappaus Satama Bar & Bistron Facebook-sivuilta.

Julkaistu: 25.3. 14:30

Ravintola ryhtyi myymään olutta pilkkahintaan Helsingin Kalasatamassa. Sosiaalisessa mediassa mainostettu tempaus kalskahtaa vastuuttomalta ja jopa vaaralliselta aikana, jolloin hallitus on määrännyt kokoontumisrajoituksia ja muita poikkeusjärjestelyjä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Hallitus on myös sulkemassa kaikki Suomen anniskelu- ja ruokaravintolat, joskin poikkeustoimi vaatii vielä eduskunnan hyväksynnän.

Kalasatamassa sijaitsevan Satama Bar & Bistron olutale kytkeytyy nimenomaan tulossa olevaan ravintoloiden sulkemiseen.

”Ravintoloiden lockdown tulossa, nyt minimoidaan hävikkiä myymällä kaikki avatut tynnyribisset hintaan 2,5 euroa / 50cl. (normihinnat 6,5€–9€). Voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää tai viranomaiset määrää kapakat kiinni”, Sataman tiistai-iltana julkaisemassa mainoksessa kerrotaan.

Alennusmyynti alkoi keskiviikkona aamupäivällä.

Miten olette varautuneet siihen, että jopa yli 70 prosentin alennukset voivat houkutella ihmisiä paikalle sankoin joukoin?

”Emme missään tapauksessa päästä yli 30 henkeä sisään. Itse vakavasti epäilen, että sellaista riskiä [suuresta yleisöryntäyksestä] ei sinänsä ole. Sanoisin, että Lidlin kassajonossa on tuplasti enemmän porukkaa kuin meillä tulee täällä tänään olemaan”, Satama Bar & Bistron ravintoloitsija Aleksis Moisio sanoi keskiviikkona.

Moisio korostaa, että Satama on pääsääntöisesti ruokaravintola. Se ei ole auki iltakahdeksan jälkeen.

Satama Bar & Bistron toimintaa ennen koronaviruksen torjumiseksi käynnistettyjä poikkeusoloja. Kuva on otettu alkuvuodesta 2019. Kuva: Mikko Suutarinen / HS

Koronavirustilanteeseen suhtaudutaan ravintoloitsijan mukaan vakavasti. Tavallisesti sadan asiakaspaikan ravintolassa on enää alle 40 tuolia.

”Me desinfioimme jatkuvasti ovenkahvoja ja maksupäätteitä. Meillä on kumihanskoja tarjolla asiakkaille sekä lappuja, että pidä 1,5 metrin etäisyys”, Moisio kertoo.

Itävallassa useiden koronavirustartuntojen lähteeksi paljastui baari, jota sittemmin kutsuttu muun muassa ”viruslingoksi”. Oletteko seuranneet tilannetta ja mahdollisesti ottaneet siitä jotain oppia?

”Täällä harvemmin tanssitaan pöydillä tai halaillaan baaritiskillä”, Moisio havainnollistaa toimistojen keskellä Kalasatamassa sijaitsevan Sataman ja itävaltalaisen after ski -baari Kitzlochin olennaisinta eroa.

Miksi alennusmyynti järjestetään?

”Minulla on menossa happamaksi tavaraa, niin haluaisin saada edes vähän alle omat pois siitä varastosta. Ehkä sadan tuopin verran on yhteensä tavaraa.”

Miten poikkeustila on ylipäätään vaikuttanut liiketoimintaanne?

”Tämä on selviytymistaistelua. Olen joutunut lomauttamaan suurimman osan porukasta. On hyvin mahdollista, että ravintola lähtee alta. Ainoastaan jäljelle jää parin kuukauden päästä velat.”

Monien muiden ravintoloiden tavoin myös Satama aloitti viime viikolla ruoka-annosten kotiinkuljetuksen ja noutomyynnin. Ne tulevat Moision mukaan jatkumaan myös sen jälkeen, jos ravintolatoiminta muilta osin määrätään keskeytettäväksi.

”Kaikkemme teemme. Hanskoja emme lyö tiskiin, vaan yritämme niin kauan kuin pystymme”, Moisio sanoo.

Moisio katsoo, että huojennukset vuokriin olisivat elintärkeitä poikkeustilan ajan.

”Jos saamme vaikkapa vain lisää maksuaikaa vuokriin, ja tämä kestää puoli vuotta, niin emmehän me siitä ikinä selviä. Tämä on toimintaa niin pienellä katteella.”

Nyt.fi|Pikatestissä Satama Bar, joka on erinomainen lisä Kalasataman alueen palveluihin ja tuo hyvää vaihtelua Redille