Uudenmaan rajat ylittävät bussivuorot harvenevat, työmatkalaiset kärsivät - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Sulku

Uudenmaan rajat ylittävät bussivuorot harvenevat, työmatkalaiset kärsivät

Koiviston Auton konsernijohtaja: ”Emme voi luvata kaikille matkustajille kattavaa tarjontaa.”

Onnibus jatkaa toistaiseksi tärkeimpien vuorojen ajamista Helsingin Kampista maakuntiin Uudenmaan rajojen sulkemisesta ja matkustajamäärän romahtamisesta huolimatta. Kuva: Benjamin Suomela

Julkaistu: 26.3. 11:36, Päivitetty 26.3. 11:47

Poliisi tiedotti torstaina aamupäivällä, että se valvoo valtioneuvoston päätöksen mukaisesti myös julkista liikennettä Uudellemaalle ja Uudeltamaalta muihin maakuntiin koronaepidemian leviämisen estämiseksi tai hidastamiseksi.

Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa tarkastavansa myös kaukoliikenteen bussivuorot. Rajan ylittävällä on oltava hyvin perusteltu syy rajan ylitykseen. Yksi näistä syistä on välttämätön työmatkailu.

Muun muassa Onnibusseja liikennöivän Koiviston Auto -konsernin konsernijohtaja Antti Unkuri kertoi torstaina aamupäivällä, että yhtiö jatkaa tärkeimpien vuorojen liikennöintiä.

”Kaikki vuorot tietysti katsotaan nyt läpi, että mitä linjoja jatketaan, ja missä määrin. Matkustajamäärät ovat jo merkittävästi vähentyneet ja liikennettä on supistettu. Kuun vaihteessa katsotaan, supistetaanko edelleen, mutta näyttäisi, ettei tämä [Uudenmaan eristäminen] aiheuttaisi enää lisää supistuksia”, Unkuri sanoi.

Unkurin mukaan matkustajaluvut koronavirusepidemian ajalta ovat samoja, jotka VR Group on ilmoittanut junaliikenteen osalta: matkustajamäärä on enemmän kuin puolittunut.

”Voisi sanoa, että ’luuranko’ eli tärkeimmät vuorot ovat jäljellä. Se tarkoittaa Helsingistä lähteviä valtateitä esimerkiksi Turkuun, Poriin, Tampereelle ja Jyväskylään. Vuoroväliä on harvennettu, joten voi olla, ettei työmatkailijan ’omaa vuoroa’ enää löydy. Emme voi taata kaikille matkustajille kattavaa tarjontaa”, Unkuri sanoi.

Konsernijohtaja Antti Unkuri toteaa, ettei tässä vaiheessa ole vielä tarkkaa tietoa ajettavien vuorojen ajankohdasta esimerkiksi vuorokauden pikkutunneilla. Hän sanoo Koiviston Auto -konsernin nyt tarkkailevan, mitkä linjat ja vuorot olisivat järkevimpiä ajettaviksi.

”Olemme pyrkineet jättämään muutaman vuoron suuntaansa. Kokemusperäisesti on pyritty katsomaan, milloin kulkijoita on. Nyt maailma on tietysti erilainen.”

”Matkustajamäärä on vähentynyt reilusti alle puoleen. Todennäköisesti se tämän tilanteen seurauksena vähenee edelleen. Seuraamme tilannetta. Eilinen kehitys [valtioneuvoston keskiviikkoinen päätös] ei aiheuttanut vielä muutoksia”, Unkuri sanoi.

Unkuri kertoi, että Koiviston Auton tämänhetkiset päätökset ajettavista linjoista ja vuoroista ulottuvat huhtikuun loppuun. Toukokuussa tilannetta tarkastellaan uudelleen.

Koiviston Auto -konserniin kuuluu lukuisia bussifirmoja, muun muassa kaupunkien tai kuntayhtymien sisäisiä reittejä ajavat Helsingin Bussiliikenne ja Jyväskylän Liikenne. Markkinaehtoisia eli yhtymän itsensä päätettävissä olevia linjoja ajavat muun muassa yhtymän nimeä kantava Koiviston Auto, Kuopion Liikenne ja Onnibus.

Uudenmaan rajojen sulkeminen ei luonnollisesti vaikuta isosti kaupunkien sisäiseen liikenteeseen. Monien kaukoliikenteen linjojen ja vuorojen ajaminen sen sijaan on jo lopetettu matkustajien vähenemisen, muun muassa koululaisten katoamisen takia.

Unkurin mukaan Koiviston Auto ajaa edelleen kymmeniä kaukolinjojen vuoroja vuorokaudessa. Ajantasaiset tiedot etenkin Helsingin ja isojen kaupunkien väliä valtateitä pitkin ajettavista linjoista ja vuoroista löytyvät verkosta osoitteesta Onnibus.com.

Koiviston Auton ulkopuolelta esimerkiksi Savonlinja tiedotti keskiviikkona joutuvansa lakkauttamaan toistaiseksi lähes koko liikennöintinsä koronaviruspandemian vaikutusten vuoksi ensi lauantaista 28. maaliskuuta alkaen.

Savonlinja kertoi sulkeneensa jo myös verkkokauppansa myynnin. Savonlinja kertoo olevansa yhteydessä verkkokaupasta jo lipun perjantaita myöhemmälle ajalle ostaneisiin sähköpostitse.

Matkustajat voivat tarkistaa ajettavat vuorot Savonlinjan verkkosivulta Savonlinja.fi.