Helsingissä yhdeksän koronavirukseen kuollutta hoivakodeissa: näin tartunnat etenivät, kun eristys ja suojautuminen epäonnistuivat - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Riskiryhmät

Helsingissä yhdeksän koronavirukseen kuollutta hoivakodeissa: näin tartunnat etenivät, kun eristys ja suojautuminen epäonnistuivat

Helsingin kaupunki vahvistaa, että yhdeksän on kuollut ja 26 saanut tartunnan kaupungin omissa hoivakodeissa ja ostopalveluissa.

Helsinkiläisissä hoivakodeissa on tapahtunut yhdeksän kuolemaa koronaviruksen vuoksi. Kuva: Emilia Kangasluoma

Julkaistu: 7.4. 19:01, Päivitetty 7.4. 22:30

Yhdeksän iäkästä ihmistä on kuollut koronavirukseen helsinkiläisissä hoivakodeissa. Tartunnan saaneita hoivakodeissa on yhteensä 26, Helsingin kaupunki tiedotti tiistai-iltana.

Tapauksia on kolmessa kaupungin omassa hoivakodissa ja kolmessa ostopalveluyksikössä.

Kaupunki vakuuttaa tekevänsä kaikkensa estääkseen tartunnan leviämisen hoitamalla tartunnan saaneeksi epäillyt erillään muista asiakkaista, mutta niin, että he kokevat olonsa mahdollisimman turvalliseksi.

Henkilökunta käyttää kaupungin yksiköissä suojavälineitä, joskin Helsingin johto on esittänyt syvän huolensa niiden riittämisestä valtakunnallisesti.

Helsingin kaupungin hoivapalvelujen johtaja Seija Meripaasi kertoi Ilta-Sanomille tiistai-iltana, että myös 38 hoitohenkilökuntaan kuuluvaa henkilöä on saanut tartunnan kuudessa hoivayksikössä.

”Suojavarusteita on toistaiseksi ollut riittävästi, mutta jatkossa tarvitsemme paljon lisää”, Meripaasi sanoi lehdelle.

HS on selvittänyt tartuntojen nopeaa leviämistä eräässä hoivakodissa. HS:n tietojen mukaan tämän hoivakodin osastolla on kuollut kaksi vanhusta ja jopa puolet osastolla asuvista on saanut tartunnan.

Tartuntoja selittää, että ensimmäisen tartunnan varmistuttua muiden oireilevien muistisairaiden liikkumista yhteisissä tiloissa ei ole kyetty estämään täysin. Myös käytetyt suojavarusteet ja muut toimenpiteet osastolla oli mietitty sillä oletuksella, että muita koronatartunnan saaneita ei ole.

Sen paremmin Helsingin kaupunki kuin yksityisetkään palveluntarjoajat eivät kommentoi tartuntoja tai kuolemia yksikön tarkkuudella.

Yhteensä Helsingissä on tähän mennessä todettu 802 koronavirustartuntaa.

HS:n aiemmin käynnistämään, hoivakotien asukkaille, omaisille ja hoitajille suunnattuun kyselyyn on tullut runsaasti yhteydenottoja eri puolilta Suomea.

Osa vastaajista kertoo, että suojautumisessa on toimittu kaikin puolin vastuullisesti. Tällaisia vastauksia on sekä yksityiseltä että julkiselta puolelta.

Myös huolestuneita viestejä on tullut paljon monista eri yksiköistä eri puolilta maata. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut hoivakotien asukkaita ainakin Kiuruvedellä ja Espoossa.

Kyselyyn voi edelleen vastata artikkelin alla tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen hs.kaupunki@hs.fi.

Vastauksissa kerrottiin myös yllä mainitusta helsinkiläisestä hoivakodista. Kertomukset selventävät hyvin, miten tartunta voi levitä kaikkein suurimmassa vaarassa olevalta toiselle yhtä hauraalle.

HS ei nimeä yksikköä tarkemmin suojatakseen iäkkäitä asukkaita.

Kun ensimmäisen potilaan oireiden aiheuttajaksi oli varmistunut sairaalassa koronavirus, helsinkiläisen hoivakodin osaston vakituinen henkilökunta asetettiin karanteeniin.

Tilalle tuli vaihtuvia paikkaajia muualta terveydenhuollosta. Osa jatkoi työskentelyä seuraavina päivinä muissa terveydenhuoltoalan yksiköissä.

Kaikki hoitivat edelleen kaikkia osastolla yhä asuvia iäkkäitä. Henkilökuntaa oli niukasti paikalla.

Paikalle tulleille uusille työntekijöille kerrottiin tartunnasta vasta, kun he olivat jo tulleet töihin. Kaikkien tuli käyttää kevyitä suojia suun ja nenän edessä, silmiä ei suojattu.

Samaa maskia piti käyttää koko päivä, vaikka virallisen ohjeen mukaan niiden pitäisi olla potilas- ja toimenpidekohtaisia. Kun muita hoivakodin asukkaita alkoi oireilla, tuli viiveellä ohje käyttää vahvempia suojauksia. Ohje vahvemmista suojauksista ei edelleenkään koskenut vain lievästi oireilevia hoidettavia.

Kaikki lievästi oireilevat eivät ymmärtäneet, että nyt piti pysyä omassa huoneessa. Ovia ei lukittu eikä asukkaiden liikkumista yhteisissä tiloissa estelty, koska se hoivakodin johdon mukaan loukkaisi asukkaan oikeuksia.

Testit osoittivat myöhemmin, että useita muitakin oli saanut tartunnan samalla osastolla.

Helsingin kaupunki sekä tuottaa palveluita itse että ostaa niitä muilta toimijoilta.

”Olemme tiiviisti yhteydessä myös ostopalveluyksikköjen kanssa puolin ja toisin. He ovat saaneet kaikki samat tartunnantorjuntaohjeet kuin omatkin yksikkömme”, toteaa sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen.

Sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaava apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr) sanoo, että suojavälineistä on valtakunnallisesti todella suuri tarve.

”Tarvitsemme tässä nyt nopeita toimia koko Suomessa ja erityisesti kotimaista suojavälineiden tuotantoa.”

Työ-ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) lupasi aiemmin tiistaina, että näin olisi tapahtumassa ja tilanne helpottuisi pian.

Oikaisu 7.4. kello 19.33: Uutisessa kerrottiin ensin virheellisesti, että 27 ihmistä olisi saanut tartunnan kaupungin hoivakodeissa ja ostopalveluissa. Oikea määrä on 26.

Vanhustenhuolto|Suomalaisissa hoivakodeissa on todettu useita korona­virus­tartuntoja –  Onko ikäihmisten suojeluun varauduttu riittävästi?

Vanhusten tartunnat|Kaikkien isojen hoivaketjujen vanhainkodeissa todettu useita koronatartuntoja: Ammattiliiton mukaan hoitajilta puuttuu suojavarusteita

Koronavirus|Viruksen leviäminen vanhainkoteihin oli vain ajan kysymys, sanoo Helsingin sairaalan johtajalääkäri – Ylä-Savossa kolme asukasta kuoli hoivakodissa

Suojavarusteet|Ministeri Lintilä: Suomi ryhtyy vauhdittamaan suojavarusteiden kotimaista tuotantoa – Pormestari Jan Vapaavuori arvosteli aiemmin elinkeinoelämän hitautta

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kaupunki

Luetuimmat

Uusimmat