Näin koronavirus on levinnyt Helsingissä: kartta näyttää tapaukset alueittain - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Tartunnat

Näin koronavirus on levinnyt Helsingissä: kartta näyttää tapaukset alueittain

Eniten todettuja tartuntoja on eräillä Itä-Helsingin alueilla. Helsingin sote-johtajan mukaan tapausten määrä on edelleen suhteellisen pieni eikä tiukkoja johtopäätöksiä voi vielä tehdä.

Helsingissä on todettu koronavirustartuntoja suhteellisen tasaisesti eri puolilla kaupunkia. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Julkaistu: 21.4. 9:48

Helsingissä koronavirus näyttää levinneen ympäri kaupunkia suhteellisen tasaisesti ja todettuja tartuntoja on kaikkialla Helsingissä.

Useilla asuinalueilla todetut tartuntamäärät ovat pieniä.

Epidemian alkuvaiheessa erityisesti ulkomailta palanneita testattiin ja heiltä löydettiin tartuntoja, mutta tämä ero on Helsingin sosiaali- ja terveystoimialan johtajan Juha Jolkkosen mukaan tasaantunut myöhemmin.

Tartuntamääriin voi Jolkkosen mukaan vaikuttaa myös esimerkiksi alueella sijaitseva ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon yksikkö, jos siellä on useampia tartuntoja.

Kartta näyttää todettujen koronavirustapausten levinneisyyden kaupungissa.

Kartan tartuntalukemat postinumeroalueittain ovat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä (Hus), joka kokosi ne 15. huhtikuuta. Sen jälkeen määriin on todennäköisesti tullut jo muutoksia.

Jolkkonen muistuttaa, että todettujen tartuntojen määrä on edelleen suhteellisen pieni verrattuna koko kaupungin asukasmäärään ja tuloksista ei sen takia voi tehdä vielä tiukkoja johtopäätöksiä.

Eniten todettuja tartuntoja suhteessa väkilukuun on postinumeroalueella 00930, johon kuuluvat Itäkeskus ja Marjaniemi. Alueella oli viime viikon tietojen perusteella todettu 5,59 tartuntaa 1 000 asukasta kohden. Kaikkiaan tartuntoja oli todettu 38.

Itäkeskuksen ja Marjaniemen jälkeen tartuntoja oli todettu väestöön suhteutettuna eniten Keski-Töölön postinumeroalueella 00260. Keski-Töölössä tartuntoja oli kaikkiaan 21. Väkirikkaalla Kontulan ja Vesalan postinumeralueella tartuntoja oli suhteessa Helsingin kolmanneksi eniten, kaikkiaan 87.

Neljänneksi ja viidenneksi eniten tartuntoja on väkilukuun suhteutettuna Vattuniemessä (kaikkiaan 26 tartuntaa) ja Puotinharjussa (kaikkiaan 13 tartuntaa).

Tartuntoja on kaikkialla ja erilaisilla asuinalueilla, Jolkkonen sanoo.

”Tämänhetkisillä tiedoilla ei voida mielestäni tehdä johtopäätöksiä vaikkapa kansainvälisten esimerkkien tapaan siitä, että Helsingissä sosioekonomisesti heikommin menestyvillä alueilla olisi enemmän tartuntoja.”

Jolkkosen mukaan asiasta voidaan varovasti tehdä tosin positiivinen spekulaatio siitä, että Helsingissä ei ole ainakaan niin suurta eroa eri asuinalueiden välillä, kuin joissain muissa segregoituneemmissa kaupungeissa.

Esimerkiksi New Yorkissa tilanne on hyvin erilainen.

”Suuri määrä tartuntoja ja kuolemia on keskittynyt köyhiin ja vähemmistöjen asuttamiin kaupunginosiin”, New Yorkin kaupungin yliopiston CUNY:n epidemiologian professori Luisa Borrell kertoi HS:lle aiemmin tässä kuussa sähköpostitse.

Tartuntojen keskittymistä selitetään muun muassa sillä, että sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevat ihmiset asuvat ahtaammin ja työskentelevät enemmän palveluammateissa, joista ei voi suoriutua etätyönä.

Lue lisää: New Yorkin kartta näyttää, ettei epidemia kohtele meitä tasa-arvoisesti.

Juha Jolkkonen kertoo, ettei Helsingin tarkasteluissa ole ainakaan vielä noussut myöskään suoraa näyttöä siitä, että riski sairastua koronaan olisi palveluammateissa erityisen suuri.

”Tarkastelussa ei ole noussut tiettyjä ammattiryhmiä, joissa tartuntoja olisi todettu enemmän kuin muissa. Näyttää siltä, että virus tarttuu ennemmin ihmisten muussa elämässä kuin töissä.”

Helsingin kaupunki tiedotti aikaisemmin, että koronavirus on levinnyt Helsingin somaliyhteisössä.

Lue lisää: Koronavirus leviää Helsingin somaliyhteisössä: valtuutettu arvelee syyksi ahtaita asuntoja ja tyypillisiä ammatteja.

Somalinkielisillä helsinkiläisillä oli silloin todettu lähes 200 koronavirustartuntaa ja kuolemantapauksiakin oli ollut kaksi.

Tämä tarkoittaa, että tartunta on varmistunut 1,8 prosentilla somalinkielisistä helsinkiläisistä. Vastaava luku kaikilla helsinkiläisillä on 0,2 prosenttia.

”Somalinkielisten ryhmässä kasvu oli selkeä ja siitä haluttiin kertoa, koska ilmiö oli huolestuttava. Vastaavaa muuta ryhmää ei ole tarkasteluista noussut ainakaan tällä hetkellä.”

Testausmääriä lisätään koko Suomessa eli myös Husin alueella, joten tartuntamäärät tulevat myös kasvamaan, sanoo Jolkkonen.

”Olemme hereillä ja seuraamme, nouseeko jakaumista jatkossa muita havaintoja tai trendejä, joihin tulee tarttua.”

Tartunnat|Koronavirus leviää Helsingin somali­yhteisössä, aktiivijäsenen mukaan syrjintä on saanut yhä räikeämpiä muotoja

Terveys|Koronavirus leviää Helsingin somaliyhteisössä: valtuutettu arvelee syyksi ahtaita asuntoja ja tyypillisiä ammatteja

Asunnottomuus|Kaduilla kiertävät sosiaaliohjaajat: Helsingissä näkyy nyt hyvin väsyneitä ihmisiä, joilla on kova nälkä

Ohjeita|Miten Helsingissä tulee toimia koronaepidemian aikana? Katso täältä kattava listaus ohjeista ja palveluista

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Kaupunki

Luetuimmat

Uusimmat