Koulukuraattori kertoo vieneensä viime viikkoina ruokakassiapua oppilaiden kotioville ja istuneensa heidän vieressään lakanattomilla sängyillä.
Oli myöhäinen iltapäivä. Lapset olivat vielä nukkumassa, kun kuraattori saapui asunnolle.
Oppilaiden herättely ei kuulu kuraattorin työnkuvaan, mutta avuntarve suomalaisten kotien seinien sisällä on nyt suuri, Länsi-Suomessa työskentelevä kuraattori sanoo.
”On tilanteita, joissa lapsi yrittää suoriutua etäkoulun tehtävistä samalla kun hän toisella kädellä laittaa ruokaa pikkusisarelleen. Eikä ehdi itse syödä.”
HS kertoi tiistaina poliisin löytäneen Helsingin Meri-Rastilassa sijaitsevasta asunnosta vauvan, jonka suuhun oli teipattu tutti.
Viranomaiset selvittävät nyt, oliko vauvan veressä samaan aikaan myös alkoholia tai lääkkeitä. HS:n tietojen mukaan vauva oli lastensuojelun asiakas.
Meri-Rastilan tapaus on ääriesimerkki, mutta huoli turvattomien perheiden lapsista on tällä hetkellä suuri. Asia saa vahvistusta HS:n huhtikuun puolivälissä tekemään verkkokyselyyn tulleista vastauksista.
HS kysyi lasten läheisten, sosiaalialan ammattilaisten ja opettajien näkemyksiä koronarajoitusten vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Kun koulun turvallisia aikuisia ei enää tavata päivittäin, moni lapsi jää oman onnensa nojaan.
Mitä silloin tapahtuu turvallisuuden tunteelle? Entä opiskelulle? Minkälaisia seurauksia tästä on?
Avomuotoisia vastauksia tuli yhteensä 65, ja yli 40 prosentissa niistä vastaajana oli omainen tai muu lapsen lähipiiriin kuuluva henkilö. Useimmat halusivat vastata nimettöminä.
Tämän artikkelin alussa puhuva koulukuraattori Länsi-Suomesta on yksi vastanneista. Artikkelissa on käytetty vain sellaisten vastaajien tietoja, joiden henkilöys on HS:n tiedossa.
Juttuun nostetut sitaatit ovat poimintoja kyselyn vastauksista. Osaa vastaajista on lisäksi haastateltu.
Monet kyselyn vastaajista uskovat, että rajoitusajan elämä voi jättää jälkensä lapsiin esimerkiksi lisääntyneenä psyykkisen tuen tarpeena.
Lapsen taustaan tulee nyt kiinnittää entistä enemmän huomiota. Sillä on tässä tilanteessa korostunut rooli, sanoo Espoon keskuksen lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä Virpi Heinola. Myös hän vastasi kyselyyn.
”Jos perheessä on yksi tietokone tai ehkei tietokonetta ollenkaan, etäkouluun tarvittavat oppimisalustat ovat vanhemmille vieraita ja heidän tietotekniset taitonsa ja suomen kielen taitonsa ovat heikot, lapsi on tilanteessa täysin eri asemassa kuin luokkatoveri, jonka vanhemmat ovat hyvin koulutettuja ja jaksavia.”
Sama viesti oli monella muullakin kyselyyn vastanneista.
Yläkoulussa erityisluokkaa opettava opettaja kertoo antavansa lähiopetusta suurimmassa syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Hätä ja huoli kymmenistä muista on kuitenkin suuri.
Perheissä, joissa oli ongelmia ennen epidemiaa, on tilanne saattanut kärjistyä tosi pahaksi, opettaja sanoo.
”On tehty lastensuojeluilmoituksia, avohuollon sijoituksia, yritetty epätoivoisena tavoittaa nuoria, jotka ovat ’ikuisella lomalla’, nukkuvat päivät ja valvovat yöt, ja joille vanhemmat eivät voi mitään.”
Lastensuojelun avohuollon asiakkaina oli vuonna 2018 kaikkiaan lähes 55 000 suomalaislasta ja -nuorta. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria oli samana vuonna noin 18 500.
Sosiaalityöntekijä Inkeri Vierunen muistuttaa, että monen perheen jaksaminen nojaa yhteiskunnan tarjoamiin palveluihin, kuten kouluun, varhaiskasvatukseen ja kerhoihin.
Yksi sosiaali-alan ammattilaisten keskuudessa huolenaiheeksi nousseista erityisryhmistä ovat päihdeperheiden lapset.
Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan tällä hetkellä noin 70 000 alaikäistä lasta, joiden vanhemmalla on päihdeongelma. Koulunkäynti päihdeongelmaisessa perheessä on hyvin erilaista kuin perheessä, jossa ongelmia ei ole.
”Vanhemmat riitelevät koko ajan, tai vanhempi hyppii humalassa tai huumausaineen vaikutuksen alaisena tietokoneen edessä opettajan pitämän etätunnin aikana”, kirjoittaa yksi kyselyyn vastanneista sosiaalityöntekijöistä.
Inkeri Vierusen mukaan korona-aika on näkynyt hänen työpaikallaan Espoon lastensuojelussa esimerkiksi niin, että päivystykseen tulee paljon soittoja toimintaohjeita kyseleviltä huolestuneilta opettajilta.
Mutta päihteet ovat vain yksi syy lasten kokemaan eriarvoisuuteen. Etäkouluaikana lapset tarvitsevat eri tavalla vanhempien apua kuin lähiopetuksessa. Maahanmuuttajaperheissä tämä ei kuitenkaan aina välttämättä onnistu.
”Lapsi ei huonon kielitaitonsa vuoksi osaa tehdä koulutehtäviä ja on jäämässä luokalle”, sanoo erään lapsen elämästä kertova omainen.
Lisäksi – tai kaiken päälle – tulevat taloudelliset ongelmat. Niitä on ollut lukemattomilla perheillä jo ennen koronakriisiä, mutta kriisin jälkeen niitä tulee olemaan vielä useammilla. Tämä kaikki vaikuttaa lapsiin vielä pitkään, se tiedetään jo 1990-luvun lamasta.
Tavallisessa tilanteessa turvalliset aikuiset voivat huomioida tukea tarvitsevia lapsia koulussa. Nyt sekään ei onnistu.
”Lapset ovat yksin, ilman vertaistukea tilanteessa, josta he eivät ymmärrä mitään. Perheväkivalta, päihdeongelmat, taloudelliset vaikeudet heijastuvat lasten arkeen vanhempien kautta. Valitettavasti lasten turvattomuus ei tule kunnolla esille, perheet ovat ongelmien kanssa yksin kotona”, kirjoittaa sosiaalityöntekijä.
Sosiaalityöntekijät sanovat, että koronatilannetta saatetaan käyttää myös vallankäytön välineenä.
”Jos vanhemmat ovat eronneet ja riitaantuneet, he saattavat perustella nyt koronalla sitä, ettei lapsen pitäisi nähdä toista vanhempaansa”, eräs kyselyyn vastannut sosiaalityöntekijä sanoo.
Myös mielenterveyskysymykset huolettavat. Rajoitustoimien vuoksi monille nuorille hyvin tärkeät mielenterveyspalvelut voivat olla tauolla, samoin kuntouttava työtoiminta.
”Monen nuoren kunto on ottanut takapakkia. Äärimmäisissä tilanteissa tämä on näkynyt itsemurhayrityksinä”, kuvailee kyselyyn vastannut lastensuojelun kehittämisyhteisö Pesäpuu ry:n asiantuntija Onni Westlund.
Espoon kaupungin lastensuojelun avohuollon työntekijä Inkeri Vierunen kertoo, että jotkut vanhemmat käyttävät koronatilannetta hyväkseen ja yrittävät sen perusteella esimerkiksi estää lasta näkemästä toista vanhempaansa.
Mutta miltä kaikki tuntuu lapsista itsestään? Heitä on kriisin hetkellä vaikea tavoittaa. Jonkinlaista osviittaa voidaan kuitenkin saada lastensuojelun piirissä olleilta lapsilta, nykyisiltä aikuisilta.
Siksi HS haastatteli tätä juttua varten seitsemää 18–28-vuotiasta lastensuojelun asiakkaana ollutta. Myös he kommentoivat tilannetta nimettöminä.
Kaikilla haastatelluilla on kokemusta useista eri sijaishuoltopaikoista ja esimerkiksi vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmista.
”Jos tällaisia rajoituksia olisi tullut silloin, kun minä asuin vielä biologisten vanhempieni luona, ei olisi ollut ketään auttamassa koulutehtävien kanssa. Vanhempani eivät vastailleet mihinkään Wilma-viesteihin. Ei meillä olisi välttämättä ollut edes nettiä. Eikä minua olisi saatu kiinni puhelimellakaan, kun ei aina ollut saldoa”, eräs nuori kuvailee.
Ongelmaksi olisi nuorten mukaan luultavasti muodostunut myös asunto, jossa etäkoulua olisi pitänyt suorittaa.
”Kun asunto on pieni, siellä ei ole rakennetta: herääminen, syöminen, vapaa-aika ja koulutehtävät tapahtuvat samassa tilassa. Siinä on vaikea motivoida itseään.”
Toinen nuori kuvailee turvattomuuden tunteita, joita tilanne olisi herättänyt.
”Asuin väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen äidin kanssa yksiössä. Jos olisi pitänyt viettää siellä pitkiä aikoja... tosi hurja meininki.”
Moni kyselyyn vastanneista toi esiin huolen lapsista, jotka elävät nyt neljän seinän sisällä epävakaiden ja päihdeongelmaisten vanhempien kanssa. Kuva on Espoon keskuksen lastensuojelutoimistolta.
Lastensuojelutaustaiset pitävät päiväkotien ja koulujen sulkemista ja monia muita rajoitustoimia monella tapaa huolestuttavina.
”Kun ei tarvitse viedä lasta päiväkotiin tai hakea sieltä, niin vanhempien dokaaminen voi jatkua tauotta aamusta iltaan. Kun baarit eivät ole auki, eikä lasta voi viedä isovanhemmille, niin sitten ryypätään kotona lasten kanssa”, eräs nuori pohtii.
Hän huomauttaa, että lasten oleminen päiväkodissa, koulussa tai hoidossa isovanhemmilla voi tarjota erittäin tarpeellisen hengähdystauon niin lapsille itselleen kuin jaksamisensa äärirajoilla oleville vanhemmille.
”Muistan omalta kohdalta, että kun oli tukiverkostoja kodin ulkopuolella, se auttoi jaksamaan kotona vielä sen yhden yön.”
Nuoret ovat erityisen huolissaan pienistä lapsista.
”He eivät pääse edes ulos, elleivät vanhemmat päästä. Olin itse aina lapsena aamusta iltaan ulkona, koska kotona oleminen ahdisti niin paljon”, yksi nuorista muistelee.
Epävakaat vanhemmat eivät myöskään välttämättä osaa selittää lapsille, mistä koronapandemiassa tai rajoitustoimissa on kysymys. Tilanteella voidaan pelotella tai sitä voidaan vähätellä.
”Pikkuveljeni on 6-vuotias, ja hän on ihan paniikissa tästä tilanteesta. Vanhempani eivät osaa käsitellä asiaa hänen kanssaan. Veljeni sanoo pelkäävänsä bakteereita ja sitä, etteivät ne lähde pois, vaikka hän pesee käsiään koko ajan”, yksi nuorista kertoo.
HS:n haastattelemat lastensuojelun arkea tuntevat nuoret aikuiset sanovat pitävänsä kauhistuttavana rajoitustoimien aiheuttamaa tilannetta, jossa pienet lapset voivat joutua olemaan kotihoidossa mahdollisesti väkivaltaisten ja päihdeongelmaisten vanhempiensa kanssa.
Vaikka nuoret ovat yleisesti taitavia käyttämään uutta teknologiaa ja erilaisia videoyhteyksiä, lastensuojelun tuntevat nuoret varoittavat päättäjiä laskemasta liikaa etäyhteyksien varaan.
”Kuka haluaa istua kotona omassa huoneessaan juttelemassa videoyhteyden välityksellä koulukuraattorille samalla, kun mahdollisesti kontrolloiva ja epävakaa vanhempi kuuntelee oven takana?” eräs nuorista kysyy.
Koti voi olla monelle julma paikka, nuoret sanovat.
”Se, ettei pääse pois kotoa, voi olla lapselle paljon pahempi asia kuin koronavirus.”
