Helsinki aikoo muuttaa palomiehen tittelin – Ammattinimikkeitä odottaa mylläys - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Yhdenvertaisuus

Helsinki aikoo muuttaa palomiehen tittelin – Ammattinimikkeitä odottaa mylläys

Helsingin kaupunki haluaa ammattinimikkeille valtakunnallisen linjan.

Kairausetumies Sami Kokko tutki vuonna 2013 merenpohjaa Östersundomin edustalla. Tulevaisuudessa sana ”mies” tulee mahdollisesti häviämään tämänkin ammattikunnan nimikkeestä.

Julkaistu: 19.5. 13:31, Päivitetty 19.5. 14:03

Mies-päätteiset ammattinimikkeet halutaan siirtää historiaan Helsingin kaupungin työtehtävistä.

Esimerkiksi palomies tulisi muutoksen jälkeen olemaan pelastaja. Esimies on jo vaihdettu kaupungin sisäisessä viestinnässä esihenkilöksi.

Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Nina Gros kertoo, että nimikeuudistus on luonteva jatko viime vuonna hyväksyttyihin uudistettuihin eettisiin periaatteisiin sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus­suunnitelmaan.

Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa, minkälaisia muutoksia ammattinimikkeisiin kaiken kaikkiaan tulee.

”Emme ole vielä käynnistäneet nimikkeiden neutralisointia emmekä tehneet päätöstä, miten se toteutetaan ja missä aikataulussa”, Gros kertoo.

Tällä hetkellä Helsingin kaupungilla on Grosin mukaan ”vain ääneen lausuttu tahtotila työnimikkeiden neutralisoinnin suhteen”. Hän kertoo, että käytännön toteutus vaatii vielä perusteellista suunnittelua.

”Olemme Suomen suurin työnantaja, ja nimikkeiden muuttaminen vaatii laajan keskustelun toimialojen ja liikelaitosten kanssa, jotta löydämme kaikkia tyydyttävän ratkaisun.”

Nimikekeskustelu tullaan Grosin mukaan käymään osana muuta kehittämistoimintaa. Sille ei siis olla lohkaisemassa mitään erillisiä resursseja.

Grosin mielestä ammattinimikkeiden valtakunnallinen linjaaminen olisi ehdottomasti paras ratkaisu ja kaikkien etu, jotta ammattinimikkeistö pysyy yhtenäisenä.

”Toiveemme on, että suomen kielen lautakunta tai muu kielenhuollon asiantuntija ottaisi ensin selkeästi kantaa asiaan tai antaisi suosituksia, joita voisimme noudattaa.”

 ”Sanoilla on merkitystä.”

Helsingin kaupungilla on tällä hetkellä käytössä kaikkiaan 1 274 ammattinimikettä, joista 45:ssä on sana ”mies”. Kaikkiaan 948 henkilön tittelissä on mies-pääte.

Gros kertoo, että 45:n nimikkeen listassa ovat mukana vielä erilaisten ammattien esimiehet sekä erilaisten alueiden lakimiehet. Se siis osaltaan selittää listan pituutta.

Nykyaikaistettavien nimikkeiden joukosta löytyy kuitenkin erikoisuuksiakin, kuten kairaus­etumies ja mittakirves­mies.

Helsingin kaupungilla työskentelee kaikkiaan noin 37 000 ihmistä.

Miksi myös talonmiehen kaltaiset erittäin vakiintuneet ammattinimikkeet ylipäätään halutaan muuttaa?

”Helsingin kaupunki haluaa edistää sekä henkilökunnan että kaupunkilaisten tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Nimikkeiden harmonisointi on yksi konkreettinen asia, joka ennen pitkään tulee keskusteluun”, Gros perustelee.

Myös nykyistä laajempi julkinen keskustelu olisi Grosin mielestä tervetullutta.

”Sanoilla on merkitystä. Sen vuoksi toivon, että kielenhuollon asiantuntijat ottaisivat tähän asiaan kantaa. Sille olisi pikainen tarve.”

Sukupuolen häivyttämisestä Helsingin kaupungin ammattinimikkeistä uutisoi ensimmäisenä Helsingin Uutiset.

Oikaisu 19.5. kelo 13.50: Korjattu Helsingin kokonaishenkilöstömäärä noin 38 000:sta noin 37 000:een.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?