Helsinkiläisravintolat hämillään terassien avaamisen säännöistä – Virkamiesjohtaja povaa jo kaikkien aikojen terassikesää - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Ravintolat

Helsinkiläisravintolat hämillään terassien avaamisen säännöistä – Virkamiesjohtaja povaa jo kaikkien aikojen terassikesää

Ravintolat avautuvat jälleen ensi maanantaina. Helsingin virkamiesjohtajan mukaan vastuu turvavälien ylläpitämisestä on ravintoloitsijoilla.

Senaatintorille suunnitteilla olevalle terassialueelle ei ole vielä pohjapiirustusta.

Julkaistu: 26.5. 14:13

Ainakin osa helsinkiläisravintoloitsijoista on hämillään siitä, millä ehdoin ravintolat ja terassit voidaan avata ensi maanantain jälkeen.

Hallituksen linjauksen mukaan ainakin alkuvaiheessa sisätiloissa asiakaspaikat täytyy puolittaa, mutta ulkotiloissa eli terasseilla asiakaspaikkoja ei tarvitse vähentää.

Hallituksen mukaan asiakkaita tai seurueita ei saa kuitenkaan esimerkiksi asettaa liian lähelle toisiaan. Mutta mikä on riittävä etäisyys? Sitä ravintoloissa pohditaan nyt.

Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kovalla kiireellä. Kesä on aivan nurkan takana, mutta monet tärkeät kysymykset ovat vielä vailla vastauksia. Kauppapaikkajohtaja Peggy Bauer Helsingin Leijona oy:stä toivoo viranomaisilta selkeämpää ohjeistusta muun muassa kokoontumisrajoituksiin liittyen.

Kesäkuun alusta alkaen myös kokoontumisrajoituksia höllennetään ja 50–500 ihmisen yleisötilaisuudet ovat mahdollisia erityisjärjestelyin.

Tarkoittaako tämä siis sitä, että terassialueella saa kerrallaan olla maksimissaan 500 ihmistä?

”Tällaisia asioita on vielä selvitettävä. Senaatintori on sen verran iso, että turvavälit on ainakin helppo järjestää”, Bauer sanoo.

Normaalisti konsertteja järjestettäessä on katsottu, että Senaatintorille mahtuu noin 30 000 ihmistä.

Bauer toivoo, että Senaatintorin terassialueesta tulisi tunnelmaltaan kokemus, joka vastaisi hiukan kuin ulkomailla olemista.

”Merellisen keskustan tuoma tunnelma on meille valtava mahdollisuus”, Bauer sanoo.

Bauerin mukaan yhteydenottoja hankkeesta kiinnostuneista ravintoloista on tullut runsaasti. Yhteishenki on ollut käsinkosketeltava, kun ollaan mietitty, miten ravintolatoimintaa saataisiin elvytettyä turvallisesti.

Senaatintorin jättiterassia ei saada auki vielä maanantaihin mennessä.

Myös ravintoloitsija Joonas Keskinen ravintola Lasipalatsista sanoo, että tarkemmat ohjeet ravintoloiden avaamiseen olisivat tarpeen.

”Avaamisprosessi on siinä mielessä jännittävää, että rajoituksia ei ole vielä vahvistettu. Me joudumme suunnittelemaan toimintaa nyt, kun ravintolatuista tai rajoituksista ei ole vieläkään vahvistettua tietoa.”

On hyvin mahdollista, että illan tullen humaltuva kansa ei muista noudattaa turvavälejä omatoimisesti. Se, kenellä on vastuu turvavälien valvonnasta, herättää kuitenkin edelleen kysymyksiä.

Ravintola Meripaviljongin terassilla ovat valmistelutyöt käynnissä, sillä pöytien lopullinen sijoittelu on vielä työn alla. Meripaviljonki kuuluu samaan konserniin ravintola Lasipalatsin kanssa. Ravintoloitsija Joonas Keskinen kertoo, että ravintola aukeaa 1. kesäkuuta.

Lasipalatsin terassi laajenee tässä vaiheessa ainoastaan ravintolan sisäpihalla.

”Tuplataan se terassialue, jotta pystytään toimimaan mahdollisimman asiakasystävällisesti ja turvallisesti”, ravintoloitsija Joonas Keskinen sanoo.

Lasipalatsin laituriterassilla on asiakaspaikkoja laajennuksen jälkeen käytössä yhteensä lähes 600. Terassi ottaa käyttöön kuitenkin vain puolet paikoistaan.

Terassilupaa ravintola Lasipalatsi haki yhdessä naapuriravintola Dekin kanssa. Helsingin kaupungin asenne saa Keskiseltä kehuja.

”Lupa tuli erittäin nopeasti ja byrokratia oli ihan minimissä. Viime viikon tiistaina toimitettiin lupahakemukset, ja samana päivänä tuli lupa”, Keskinen sanoo.

Kaikki ravintoloitsijat eivät kuitenkaan ole pettyneitä hallituksen ohjeistukseen.

Ravintola Kaivohuoneen ravintolatoimen johtaja Mira Ritasmäki kokee, että hallituksen ohjeet ravintoloille olivat selkeät ja niiden mukaan on ollut helppo toimia, ohjeet tosin olisivat voineet tulla hieman aiemmin.

Ritasmäen mukaan turvavälit on helppo järjestää Kaivohuoneella, sillä tilaa on paljon.

Pöytien välillä on noin 1,5 metriä väliä, ja ihmiset istuvat omissa seurueissaan. Jykevää puukalustoa on korvattu helpommin siirreltävillä irtokalusteilla. Asiakkaita on tarkoitus ohjeistaa turvaväleistä kyltein ja henkilökunnan voimin.

”Säiden pitäisi jatkua upeana. Toivotaan, että ensi viikolla kaikki ryntäisivät terasseille turvavälejä noudattaen!”

Helsingin kaupunkiympäristön toimialan alueiden käyttö ja valvonta -yksikön päällikkö Antti Mäkinen kertoo, että ravintolat ovat ottaneet jonkin verran yhteyttä terassilupiin liittyen. Moni ravintola ja kahvila haluaisi laajentaa terassiaan tai löytää lisätilaa.

”Rakennetussa kantakaupungissa terassit ovat jo varsin laajat ja melkein kaikki mahdollinen tila on jo otettu käyttöön. Jos lähellä on puisto, niin siitä voisi mahdollisesti ottaa lisätilaa käyttöön”, Mäkinen kertoo.

Mäkisen mukaan turvavälien noudattaminen jää ravintoloitsijan vastuulle.

”Tietysti ohjataan kaupunkilaisia noudattamaan määräyksiä ja ohjeita”, Mäkinen sanoo.

Mikäli lähimpään puistoon on matkaa, ravintola voi pohtia katukäytävän käyttöönottoa terassiksi.

”Silloin turvallisuus ja esteettömyys ovat asioita, joita punnitaan”, Mäkinen sanoo.

Kevytrakenteinen terassi ei tarvitse toimenpidelupaa. Kiinteät rakenteet ja lattiakorokkeet sen sijaan vaativat aina toimenpide- tai rakennusluvan.

”Aina täytyy tietysti sopia maanomistajan kanssa”, Mäkinen muistuttaa.

Tämä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että vaikka suunniteltu terassi olisi niin pieni, että se ei varsinaisesti vaatisi toimenpidelupaa, maanomistajalta täytyy kuitenkin kysyä lupa alueen vuokraamiseen.

Helsingissä suurin osa katualueista ja puistoista on kaupungin hallussa olevaa maata.

”Liikkeen edustalta saa ottaa 80 senttiä leveän alueen katutilaa käyttöön ilman, että siitä peritään maksua”, Mäkinen sanoo.

Jos tällä 80 senttimetrin alueella haluaa myydä alkoholia, anniskelulupaa varten tarvitaan kaupungilta kirjallinen suostumus.

”Mutta esimerkiksi parturi-kampaamo tai vaateliike voi ottaa tilan käyttöön ilman ilmoitustakin, kunhan vapaalle jalankululle jää riittävästi tilaa ja alueen käyttämiseen on kiinteistön omistajan suostumus.”

Mäkinen ennustaa varovaisesti kaikkien aikojen terassikesää.

”Kyllähän tässä on merkkejä siihen suuntaan, kun poikkeusoloissa pyritään löytämään mahdollisimman joustavia ratkaisuja. Se saattaa näkyä terassimäärinä.”

Ravintoloitsijat Tom ja Laura Hansen avaavat kesäkuussa lippakioskin Kruununhakaan. Meksikolaistyylisen kioskin on tarkoitus tuoda taloudellista tukea Hansenien vetämälle ravintola Kuurnalle.

Yksi terassin rakentamista suunnitteleva ravintola on Kruununhaassa sijaitseva Kuurna.

Ravintoloitsijat Tom ja Laura Hansen ovat vuokranneet Liisanpuistikossa sijaitsevan lippakioskin ja hakevat nyt lupaa terassitoiminnalle.

”Varsinkin korona-aikana on vahvistunut tunne, että on pakko tehdä muutakin toimintaa. Take away -toiminta Kuurnassa alkoi hyvin, mutta nyt tilaukset ovat tippuneet huomattavasti”, kertoo Tom Hansen.

Hansenien lippakioskin on tarkoitus avautua juhannuksen jälkeisenä torstaina. Se tulee tarjoamaan tacoja ja ruokaan sopivaa juotavaa.

Rajoitusten purkaminen|Pormestari Vapaavuori kertoi Senaatintorista tulevan piristysruiske kesäiseen Helsinkiin – Laajalle terassialueelle mahdollisesti myös muualla toimivia ravintoloita

Rajoitusten purku|Yksi pitää ravintolan ovet kiinni, toinen kaksinkertaistaa terassin anniskelu­alueen – Näin ravintoloitsijat tarttuvat rajoitusten purkuun Helsingissä

Ravintolat|Näillä säännöillä ravintolat avataan: Anniskelua kello 22 asti, asiakkaita saa ottaa vain puolet normaalista – ulko­terasseja asiakas­määrän rajoitus ei koske

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?