Valkolakit painettiin päähän kotona, mutta puistoissa ja rannoilla riitti kevätjuhla­kansaa – HS seurasi poikkeuskevään päättäjäisiä - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Koulujen päättäjäiset

Valkolakit painettiin päähän kotona, mutta puistoissa ja rannoilla riitti kevätjuhla­kansaa – HS seurasi poikkeuskevään päättäjäisiä

Helsingin kouluissa vietettiin lauantaina kevätjuhlia pienimuotoisesti ja etäyhteyksin. Päivän edetessä HS:n kuvaaja Mika Ranta seurasi juhlakansaa, joka täytti Helsingin puistot ja uimarannat.

Iltaa kohti puistoissa ja rannoilla alkoi näkyä enemmän valkolakkeja. Anni Pilviniemi (vas.) ja Mai Smolander kirjoittivat ylioppilaaksi Lauttasaaren yhteiskoulun lukiosta.

Julkaistu: 30.5. 10:23, Päivitetty 30.5. 23:45

Koululaiset viettivät kevätjuhliaan lauantaina videoyhteyksin, oman luokan kesken tai ulkosalla. Poikkeuksellisen kevään jälkeen myös koulujen päättäjäiset olivat ”tosi erilaiset”, kertoo 12-vuotias Maxymilian Kamela.

Kamela ja hänen ystävänsä Anni Mäkinen, 13, ja Vertti Räisänen, 13, käyvät Ressun peruskoulua, jossa kevätjuhlia vietettiin ulkona. Vaikka koronavirus muutti kolmikon kouluarjen loppukevääksi, se ei pakottanut luopumaan pitkäaikaisesta päättäjäisperinteestä.

”Menemme yleensä Hietaniemen uimarannalle, kun kesäloma alkaa. Siellä keinumme ja uimme. Vesi oli tänään vähän kylmää, mutta kyllä siellä pystyi uimaan”, Kamela sanoo.

Kamelan kesälomasuunnitelmat ovat jo selvät: hän aikoo viettää paljon aikaa ulkona, käydä mummin luona ja kaverin purjeveneellä.

Maxymilian Kamela (vas.) aikoo käydä kesälomalla mummolassa ja kaverin purjeveneellä.

Kamela ei ollut ainoa koululainen, joka jäi kesälomalle eri seremonioin kuin normaalisti. 8-vuotias Pihla Lehtinen ja 11-vuotias Louna Lehtinen katsoivat koululla omissa luokissaan rehtorin puheen videoyhteydellä. Sitten jaettiin todistukset ja jäätelöt.

”Minä ja puolisoni odotimme tyttöjä kotona. Juhlatunnelmaa loihdimme paistamalla lettuja ja ihastelemalla todistuksia. Niistä kerrottiin myös isovanhemmille”, kertoo äiti Iisa Lehtinen.

”Pihla vaihtaa syksyllä koulua. Olisi ollut kiva vielä kiittää opettajaa ja sanoa muille perheille heipat, mutta se ei nyt tänä keväänä onnistunut.”

Pihla (vas.) ja Louna Lehtinen jäivät lauantaina kesälomalle Haagan peruskoulusta.

Kevätjuhlien jälkeen perhe – lapset, äiti ja tämän puoliso Perttu Iso-Markku – lähti pyöräretkelle. Noutopitsat haettuaan he parkkeerasivat pyöränsä ja asettuivat piknikille Topeliuksen puistoon.

Kesäloman alkajaisiksi ajatukset olivat myös tulevassa kesässä. Koronavirus laittoi myös osan perheen kesälomasuunnitelmista jäihin. Jokakesäistä ulkomaanmatkaa ei tullutkaan, ja cheer-tanssia harrastavan Louna Lehtisen odottama kisamatka Tampereelle peruuntui.

”Nyt vähän odotellaan, miten koronatilanne etenee. Toivomme, että pääsisimme tekemään mummolamatkat Keski-Suomeen ja Lohjan suuntaan. Kesämatkailu rajoittuu nyt Helsinkiin ja kotimaahan”, Iisa Lehtinen sanoo.

Eino Mustalammin (oik.) lakkiaisia vietettiin Lapinlahden puistikon uimarannalla läheisten kesken. Mustalammi valmistui Steiner-lukiosta, ja vieressä juhlapäivää viettänyt ystävä Julius Kangas sai lakin Helsingin medialukiosta.

Uusia ylioppilaitakin juhlittiin lauantaina eri puolilla Helsinkiä, joskin tavallista pienimuotoisemmin. Valkolakit painettiin päähän kotioloissa lukion juhlasalin sijaan, ja korvaava juhla järjestettäneen vasta elokuun lopussa.

Juha Jääskö, 22, valmistui lauantaina Eiran aikuislukiosta. Hän juhli valkolakkiaan pienellä kaveriporukalla ulkona.

”Totta kai päällimmäisenä on hiton hyvä fiilis, kun sai lukion hoidettua pois alta.”

Valkolakin lauantaina saanut Juha Jääskö, 22, juhli lauantaina valmistumistaan Eiran aikuislukiosta. Mukana Eiran Meripuistossa olivat ystävät Onni Puhalainen (vas.), Santeri Markovaara, Timi Keinänen ja Kasper Kotkansalo.

Helsingin Meripuistossa kavereiden kanssa iltaa istunut Jääskö oli tyytyväinen juhlapäivän kulkuun. Kaveriporukka aikoi jatkaa iltaa Helsingin puistoissa illan viilenemiseen saakka.

”Ei tämä ainakaan tavallista huonompi koulujen päätöspäivä ole, päinvastoin. Tosi kiva, että jengi on löytänyt tiensä ulos pihoille ja puistoihin. Ei tarvitse kökkiä sisällä ja jonottaa illalla baareihin.”

Christian Ajo, Atte Lehtiniitty, Alli Halmesaari, Vivika Laiho, Venla Arveli ja Lauri Siltala pelasivat lauantaina Kaivopuistossa juomapeliä. Atte, Vivika, Venla ja Lauri kirjoittivat tänä keväänä ylioppilaaksi Helsingin medialukiosta.

Lauantaina iltapäivällä liikkeellä Helsingin puistoissa ja uimarannoilla oli erityisesti lapsiperheitä, mutta iltaa kohti kaduilla näkyi pitkälti nuorisoporukoita ja nuoria aikuisia, kertoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisista.

Erityisesti Sinebrychoffin ja Esplanadin puistoissa oli iltaseitsemän aikaan runsaasti väkeä. Nissinen arvioi, että ravintoloiden kiinniolo on näkynyt siinä, että tunnelma Helsingin keskustassa on kuitenkin tavanomaista rauhallisempi.

”Järjestyshäiriöitä on ollut hyvin vähän. Toki poliisitehtäviä on ollut normaalin lauantai-illan tapaan. Kun ihmisiä on liikenteessä, aina jotain sattuu ja tapahtuu”, Nissinen sanoo.

 

Koulujen kevätjuhlaviikonloppu on tavallisesti työllistänyt poliisia, sillä nuoret ovat kokoontuneet juhlimaan koulujen päättymistä Helsingin rannoille ja puistoihin. Iltayhdeksään mennessä poliisin tietoon ei ollut tullut, että yksikään alaikäinen olisi joutunut rikoksen uhriksi.

Lauantaina alkuillasta Helsingin Lapinlahden puistikot täyttyivät juhlaväestä. Poliisin mukaan alkuiltaan mennessä juhlinta oli sujunut rauhallisesti.

Etelä-Helsingin Meripuistossa oli lauantai-iltana runsaasti juhlaväkeä. Eri porukat istuskelivat kohtuullisen välimatkan päässä toisistaan.

Sakkoja alaikäisille alkoholin hallussapidosta oli jaettu reilu parikymmentä.

”Katukuvassa näitä näkee vuosi vuodelta vähemmän. Nuoret tietävät, että meillä on pitkäjänteistä toimintaa päättäjäisviikonloppuna.”

Juhlijoiden on toivottu muistavan myös turvavälit juhlahumun keskellä.

”Toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin, ja tavoite on, että nuoret pysyvät turvassa”, Nissinen sanoo.

Oikaisu 30.5. kello 22.56: Perttu Iso-Markku on Iisa Lehtisen puoliso, mutta ei lasten isä, kuten jutussa aiemmin kerrottiin. Oikaisu 30.5. kello 23.42: Korjattu Iso-Markun nimen kirjoitusasu.

Kaivopuistossa oli illalla tavallista vähemmän väkeä.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?