Historiallinen autiotupa rapistui romahduspisteeseen saarella Helsingin edustalla – ”Joka vuosi sen kunnostaminen on esillä” - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Rakennushistoria

Historiallinen autiotupa rapistui romahduspisteeseen saarella Helsingin edustalla – ”Joka vuosi sen kunnostaminen on esillä”

Päntärin omistava valtio ei ole kiinnostunut vanhasta merirajamiesten tuvasta.

Päntärin saaren autiotupa on romahtanut.

Julkaistu: 19.6. 2:00, Päivitetty 19.6. 9:45

Helsingin keskustan profiili siintää luodon takana. Välissä nousee komeana Harmaja, keskeinen luotsi- ja majakkasaari.

Venematka Kaivopuiston Merisatamasta näille aalloille kestää varttitunnin verran: olemme kiinnittymässä Helsingin eteläisimmän saaren Päntärin avomeren puoleiselle kalliorannalle.

Jos jatkaisimme matkaa, edessä olisi vain aava ulappa ja lopulta joko Viro tai Tanskan salmet.

Ei ihme, että Päntäriin on aikanaan rakennettu autiomökki.

Kulkijoita näillä vesillä on aina riittänyt, onhan Helsinki lyhyen matkan päässä. Ensin 1800-luvulla silakan kalastajat, sen jälkeen itsenäisen Suomen myötä rajavartijat. Myöhemmin erilaiset vapaa-ajan kulkijat, joista uusimpana kuntomelojat.

Mökki on kuitenkin päässyt huonoon kuntoon. Suoranainen käsityöläisyyden näyte, ainakin kolme kertaa muun muassa luodon omilla kivillä jatkettu hormi jököttää tukevasti pystyssä, mutta seinät ja katto ympäriltä ovat talvimyräkän edessä sortuneet. Nyt kiuas ja löylyvesikanisterit revottavat paljaina esillä. Maahan ovat vaipuneet huolellisesti solmitut vanhojen aikojen kalastajien pumpuliverkot ja ikivanha kahvipannu.

Historiallinen autiotupa vain pienen matkan päässä Helsingin keskustasta. Luulisi sen olevan säilyttämisen arvoinen aarre, vaikkei tietoa mökin tarkasta rakennusajasta olekaan olemassa. Muistuma vanhoilta ajoilta, mutta edelleen monellakin lailla käyttökelpoinen myös uuden ajan kulkijoille.

Päntäri, eli Bändaren, on valtion omistuksessa oleva saari. Vanhan sopimuksen mukaan Päntärin tuvan hallinta- ja kunnossapito-oikeus on kuitenkin Suomenlinnan eränkävijät ry:llä.

”Tupa on päässyt huonoon kuntoon”, vahvistaa Suomenlinnan eränkävijöiden puheenjohtaja Esa Kelloniemi.

”Joka vuosi sen kunnostaminen on yhdistyksen vuosikokouksessa esillä, mutta aie ei ole edennyt. Lähinnä varojen puutteen vuoksi”, Kelloniemi kertoo.

Vain korjailtu savupiippu seisoo enää pystyssä.

Majan kunnostukseen kannustaa myös Helsingin kaupunginmuseo.

”Kyseiset rakennukset ovat katoavia ja niiden säilyminen rikastuttaa saaristoympäristöä ja kertoo tarinaa saaren aiemmasta käytöstä. Toki olisi toivottavaa, että rakennus kunnostetaan”, näkee kulttuuriympäristöpäällikkö Sari Saresto.

Saresto kertoo, että Helsingin itäisen saariston asemakaavaa on valmisteltu vuosia.

”Suojelu liittyy lähinnä saarten huvilakulttuuriin liittyviin rakennuksiin, puutarharakenteisiin, muinaismuistoihin ja maisemaan sekä arvokkaisiin luontokohteisiin. Itä-Villingissä on myös sotahistoriaan liittyviä kohteita. Kruunuvuorenrannan kaavoissa on säilytetty öljysäiliö ja sataman laiturirakenteita. Muun muassa Nahkahousut-saarella on edelleen käytössä olevia veneveistämötoimintaan liittyviä rakennuksia.”

Päntärin maja on kuulunut Suomenlinnan linnoituspiirin osana puolustusvoimille koko itsenäisen Suomen ajan.

Sitä ennen saarella on tiettävästi ollut silakankalastajien tönö, samalla lailla kuin Turunmaan saaristossa olevilla ulkoluodoilla – purjekulkuisten kalastuspaattien aikakaudella kotiin ei tultu, vaan verkkojen likoamista odoteltiin joko veneessä tai pienissä mökeissä. Tällaisten rakennusten kuntoa ovat selvitelleet Irja ja Mauri Hirvonen Tuulen armoilla -kirjassaan.

Päntärissä mökkiä käyttivät rajavartijat aina 1950-luvulle asti partiomatkoillaan. Ei ole tiedossa, oliko se Rajavartiolaitoksen käytössä ollessaan avoin vai lukittu.

”Yhdistyksellemme maja siirtyi, kun se tuli Rajavartiolaitokselle tarpeettomaksi. Sopimus entisen merirajavartijoiden majan käyttöoikeuden siirtymisestä yhdistyksellemme tehtiin 18. syyskuuta 1953”, kertoo Kelloniemi.

”Noita kalastajien mökkejä sekä tilapäisiä kalamajoja on ollut saaristoissa aikoinaan varsin paljon”, kertoo Helsingin pienten saarten, ja jo kadonneidenkin sellaisten, historiaan perehtynyt Museoviraston intendentti Sallamaria Tikkanen.

”Noin yleisesti voisi varmaan sanoa, että vanhan historian, myös arkipäiväisen, säilyttäminen sekä vierailtavina kohteina että muistoina, jopa virtuaalisina esityksinä, on aina kiinnostavaa ja tärkeää. Myös uudemmat kohteet voivat olla tärkeitä. Ikähän ei suinkaan aina ratkaise.”

Päntärin majan lisäksi vuonna 1945 perustetulla Suomenlinnan eränkävijöillä on ollut muun muassa Länsi-Tontulla oma mökki, joka on nyttemmin purettu. Myöhemmin yhdistys sai käyttöönsä tuvan Pukkisaaresta, joka on seuran viidestä nykyisestä tukikohdasta kaikkein suosituin – sopimus Metsähallituksen kanssa uudistettiin viime kuussa. Jäseniä yhdistyksellä on nykyisin noin 200.

”Päntärin majan kunnostaminen olisi meidän hommia. Eräs vaihtoehto voisi olla, että keräisimme rahoituksen kasaan useammalta eri taholta”, Kelloniemi sanoo.

Yhdistyksen Päntärin saari-isäntänä toimii Kari Koskela. Alueen aktiivinen käyttäjä on puolestaan Roy Siljamäki, joka on Helsingin Merilinnustajien puheenjohtaja. Siljamäki kertoo usein metsästävänsä alueella yksin. Hän kannattaa seurojen välistä yhteistyötä majan jatkon suhteen ja samaa ehdottaa myös Metsähallituksen alueiden hallinnan päällikkö Mikael Nordström.

”Konseptiimme ei pääkaupunkiseudulla kuulu pohjoisen laajoilta erämaa-alueilta tuttujen autio- tai varaustupien ylläpito. Ylipäätään kaikilla merialueilla meillä on vain muutama autiotupa”, Nordström kertoo.

Nordström miettii, että vaikka Metsähallitusta ei lähtökohtaisesti kiinnosta osallistua tuvan kunnostukseen, sinällään avoin tupa Helsingin keskustan lähellä olisi hieno asia, sillä se lisäisi luontopalveluiden käyttöä.

”Jos eränkävijät aloittavat tuvan kunnostamisen, mahdollisuudet sen uudelleenrakentamiselle on tutkittava.”

Päntärin ongelma on se, että siellä ei ole laituria. Avomeren puolella ranta on syvä ja kalliokoukut pitäviä, mutta Suomenlahdelta tulevat suurten laivojen peräaallot ovat voimakkaita myös tyynellä säällä. Sen sijaan suojaisampi kaupungin puolen ranta on matala, hiekkainen, mutta toisaalta se soveltuu erinomaisesti keskustasta tänne meloneiden rantautumiseen.

”Jos myrsky tulee, avomeren laidalla ei ole muita paikkoja suojautua. Toisaalta on niin, että luodolta ei kyllä poiskaan pääse, jos meri raivoaa oikein kunnolla”, Kelloniemi naurahtaa.

Ja näin tyynellä säällä saa kiittää sitä, että veneessämme on raskas, pitävä ankkuri – vierailu saarella keskeytyy, kun rannasta kuuluu uhkaavia ääniä. Tukeva alumiini ottaa yhteen vieläkin kestävämmän rantakallion kanssa, eikä sitä ääntä kestä kuunnella.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?