Omaisuusrikosten määrä lisääntyi Länsi-Uudellamaalla selvästi – Espoolaisen omakotitalon pihalta vietiin jopa pihaletkun avain - Kaupunki | HS.fi
Kaupunki|Rikokset

Omaisuusrikosten määrä lisääntyi Länsi-Uudellamaalla selvästi – Espoolaisen omakotitalon pihalta vietiin jopa pihaletkun avain

Länsi-Uudellamaalla omaisuusrikosten määrä kasvoi viime vuodesta 19 prosenttia.

HS on kertonut viime aikoina useista omaisuusrikoksista.

Julkaistu: 14.7. 18:50

Omaisuusrikokset ovat lisääntyneet selvästi Länsi-Uudellamaalla kevään ja kesän aikana. Poliisista kerrotaan, että näiden rikosten määrä on kasvanut viime vuodesta peräti 19 prosenttia.

Polkupyörävarkauksissa kasvua on Espoossa viime vuoteen verrattuna jopa 50 prosenttia. Niistä suuri osa jää ratkaisematta.

Joskus taas monta tapausta ratkeaa yhdellä kerralla. Esimerkiksi eräästä asunnosta Viherlaaksossa löytyi kesäkuussa poliisin kotietsinnässä useita varastettuja polkupyöriä, joiden joukossa oli myös sähköpyöriä.

Syytä siihen, miksi omaisuusrikokset ovat koronavirusepidemian aikana lisääntyneet, on toistaiseksi vaikea arvioida. Poliisin mukaan voi esimerkiksi olla, että koronaviruksen vuoksi rikollisten tulolähteisiin on tullut muutoksia.

Lue lisää: Moni rahoittaa huumeidenkäyttöään pyörävarkauksilla, ja poliisi on lähes voimaton varkauksien edessä – näin tunnistat hämärän pyöräkauppiaan

”Nousua [Espoossa] selittänevät polkupyörien kasvanut määrä, polkupyörän helppo anastaminen, entistä kalliimmat polkupyörät, runsas työmatkapyöräily, vilkkaat joukkoliikenneasemat ja kauppakeskukset sekä anastetun omaisuuden kuljettamista ulkomaille suosiva sijainti”, sanoo viestintäpäällikkö Petri Launiainen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Joissain tapauksissa rikollisten joukkio pyörittää toimintaa yhdessä. Pyöriä ja muuta tavaraa voidaan anastaa laajaltakin alueelta, ja tavara viedään lopulta yhteen paikkaan. Sieltä ne mahdollisesti myydään eteenpäin.

Poliisin mukaan on mahdollista, että anastettuja sähköpyöriä myydään Suomesta myös ulkomaille.

Poliisin mukaan pienikin rikoksia tehtaileva ryhmä voi aiheuttaa paljon tutkittavia juttuja. Kun ryhmä saadaan kiinni, muutos näkyy tilastoissa heti.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi Twitter-tilillään myös ilmiöstä, jossa varkaat jättävät varastetun pyörän tilalle toisen pyörän. Tässä tapauksessa kyse on luultavasti ollut siitä, että ”huonompaa” pyörää on käytetty kulkupelinä, kunnes parempi on löytynyt tilalle.

Poliisille on myös raportoitu, että varkaat jättävät anastetun kulkupelin yhteen paikkaan, josta joku poimii sen autoon.

Polkupyöriä varastetaan valtakunnallisesti noin kymmenen miljoonan euron arvosta vuosittain.

Poliisihallituksen tilastoista selviää, että viime vuonna poliisin tietoon tuli kaikkiaan 20 694 pyörävarkautta. Helsingin jälkeen eniten pyörävarkauksia ilmoitettiin Oulussa (1 707 varkautta) ja Turussa (1 479 varkautta). Pyöriä varastetaan eniten kesäisin, vilkkaimman pyöräilysesongin aikaan.

Erikoisista ja röyhkeistä omaisuusrikoksista kerrotaan myös Facebookin kaupunginosaryhmissä. Espoossa pihoilta kerrotaan hävinneen pientäkin tavaraa – jopa niin mitätöntä irtaimistoa, että on vaikea kuvitella, miksi kukaan vaivautuisi varastamaan sitä.

Eräältä Espoon Lintuvaaran asukkaalta vietiin vastikään jopa metallinen pihaletkun avain.

”Tulin töistä ja ihmettelin, että ulkoletkusta puuttuu avain. Se on rautalangalla laitettu kiinni siltä varalta, ettei se häviä. En keksi muuta loogista selitystä kuin että jonkun on täytynyt ottaa se.”

Asukas ei halua esiintyä jutussa nimellään omaan turvallisuuteensa vedoten. Hänen mukaansa Lintuvaarassa omakotialueen pihoilla on näkynyt ulkopuolisia henkilöitä hiippailemassa.

”Ei sitä enää uskalla jättää mitään arvokkaampaa esille.”

Koronavirusajan vaikutukset rikosten määrään selviävät vasta myöhemmin, mutta esimerkiksi Helsingissä väkivaltarikosten tiedetään lisääntyneen.

Vakavia väkivaltarikoksia on tehty tänä keväänä Helsingissä lähes 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, HS kertoi viime viikolla.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?