Ensimmäiset tulokset selvillä: Näin etäkoulu vaikutti suomalaisiin koululaisiin

Kevään poikkeusaikaa käsitellyt tutkimus paljasti, että eroja koululaisten välille syntyi myös esimerkiksi riittävän yöunen ja liikunnan suhteen.

Lapsi leikki maski kasvoillaan helsinkiläisen koulun pihalla elokuussa.

”Jos koulussa siirrytään uudelleen etäopiskeluun, on tärkeää tehdä selkeä suunnitelma siitä, miten aivan kaikki oppilaat saadaan mukaan opiskelemaan.”

Näin sanoo professori Risto Hotulainen, yksi kevään poikkeusaikoja koskevan laajan tutkimuksen tekijöistä. Hän arvioi, että kouluissa on näin tehtykin.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat