Kun nuori puukottaa, taustalla on monesti päihde­kierre – Tavallista useammassa henki­rikoksessa Helsingissä on epäiltynä alaikäinen - Kaupunki | HS.fi

Kun nuori puukottaa, taustalla on monesti päihde­kierre – Tavallista useammassa henki­rikoksessa Helsingissä on epäiltynä alaikäinen

Vielä ei voi kuitenkaan puhua alaikäisten henkirikollisuuden piikistä vaan pikemminkin törkeän väkivallan huolestuttavasta lisääntymisestä, sanoo Helsingin yliopiston tutkija Martti Lehti.

Poliisin mukaan Helsingissä on tapahtunut vuonna 2020 yhteensä viisi henkirikosta tai henkirikoksen yritystä, joissa epäilty on alaikäinen.­

25.11.2020 17:59

Helsingissä on tapahtunut vuonna 2020 kaikkiaan viisi henkirikosta tai henkirikoksen yritystä, joista epäillään alaikäistä. Osaan tapauksista liittyy poliisin mukaan useampi kuin yksi epäilty, ja yhteensä epäiltyjen määrä on yhdeksän.

Luku on suuri aiempiin vuosiin verrattuna: vuosina 2018 ja 2019 rikosnimikkeillä murha, murhan yritys, tappo tai tapon yritys ei kirjattu Helsingissä yhtäkään tapausta.

Kymmenen viime vuoden aikanakin tapauksia on kirjattu Helsingissä vähän, enintään kolme vuodessa.

”On vaikea selittää, miksi tällainen piikki on nyt havaittavissa, koska määrät ovat niin pieniä”, sanoo rikoskomisario Marko Forss Helsingin poliisista.

”Pieni nousu on, mutta onko se tilastollisesti merkittävä tai voidaanko puhua ilmiöstä, se on eri juttu.”

Alaikäisten väkivaltarikokset ovat viime aikoina nousseet julkiseen keskusteluun. HS kertoi marraskuun alussa nuorten väkivaltarikoksista ja siitä, kuinka Helsingin poliisi ja monet nuorisotyön ammattilaiset ovat erityisen huolissaan 100–150 oireilevasta nuoresta.

Oheisessa grafiikassa näkyvät Poliisihallituksen tiedot alle 18-vuotiaiden henkirikosepäiltyjen määrästä viiden viime vuoden ajalta Helsingissä ja muualla Suomessa.

Taulukko ei siis kerro rikosten määrää vaan alaikäisten epäiltyjen määrän, kun rikosnimikkeinä on murha, murhan yritys, tappo tai tapon yritys. Jossain tapauksissa epäiltyjä on enemmän kuin yksi.

Alaikäisten tekemien vakavien rikosten taustalla on usein jonkinlainen päihdekierre. Huolestuttava asia on nuorten ajattelutavan muutos, arvioi Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Simo Kauppinen äskettäin poliisin tiedotteessa.

”Havaintojemme mukaan nuoret suhtautuvat päihteisiin ja varsinkin huumausaineisiin yhä sallivammin. Monen vakavan rikostapauksen taustalla on ollut esimerkiksi päihteiden väärinkäyttöä.”

Muistokynttilä Mäkelänkadun Alepan edustalla Vallilassa marraskuussa. Vallilan henkirikoksesta epäillään kolmea poikaa, jotka ovat 16- ja 14-vuotiaita.­

Kaikkia Helsingissä tänä vuonna kirjattuja viittä henkirikosta tai yritystä, joissa on epäiltynä alaikäinen, yhdistää teräase ja useimpia myös päihteet tavalla tai toisella.

Ensimmäinen epäilty tapon yritys oli helmikuun lopussa Helsingin Sörnäisissä Lintulahdenaukion läheisyydessä. Tapahtumapaikalla oli kolme keskenään tuttua alaikäistä poikaa, joista kahta epäillään kolmannen pojan tapon yrityksestä.

Teossa käytettiin teräasetta. Uhri sai vakavia vammoja, mutta hänellä ei ollut hengenvaaraa.

Toinen epäilty tapon yritys oli toukokuussa Pitäjänmäessä lenkkipolulla, jossa 17-vuotias nainen alkoi lyödä entuudestaan tuntematonta 67-vuotiasta vastaantulijaa mattoveitsellä pään alueelle. Lyöntejä epäillään olleen useita.

Epäilty lopetti vasta sivullisen puututtua asiaan eikä osannut kertoa kuulusteluissa motiivia teolleen tai uhrin valikoitumiselle. Uhrille ei koitunut vakavia vammoja.

Kolmas epäilty tapon yritys oli heinäkuun alussa. Siinä 15-vuotiasta poikaa epäillään tapon yrityksestä yksityisasunnossa. Tapaukseen liittyi teräase, ja poika oli hetken vangittuna.

Lokakuun lopussa Helsingin käräjäoikeus vangitsi 15-vuotiaan tytön todennäköisin syin epäiltynä poliisin murhan yrityksestä Helsingin keskustassa.

Poliisin kertoman mukaan tyttö yritti lyödä poliisia hedelmäveitsellä samalla kun pyrki tältä karkuun. Poliisi sai tilanteessa lieviä vammoja. Tyttö pääsi marraskuussa vapaaksi tutkintavankeudesta, ja hänet määrättiin tehostettuun matkustuskieltoon.

Marko Forss kertoo tytön kuitenkin rikkoneen tehostettua matkustuskieltoa heti parin päivän jälkeen poistamalla valvontaan kuuluneen jalkapannan. Rikosepäilyihin lisättiin myös pahoinpitelyn yritys ja laiton uhkaus.

Tutkintanimike on murhan yritys, koska teko kohdistui poliisiin. Siviiliuhrin tapauksessa tekoa tutkittaisiin todennäköisesti tapon yrityksenä.

Tuorein henkirikos, jossa epäilty on alaikäinen, oli Vallilassa lokakuun lopussa. Epäilty tappo tehtiin kello yhden aikaan yöllä Mäkelänkadun ja Päijänteentien risteyksessä Alepa-kaupan edustalla.

Teosta epäillään kolmea poikaa, jotka ovat 16- ja 14-vuotiaita.

Vangittu 16-vuotias ja uhri tiesivät esitutkinnan perusteella toisensa, mutta he eivät todennäköisesti tunteneet. Tapaukseen liittyy esitutkinnan perustella päihteiden väärinkäyttöä.

Itä-Uudenmaan poliisi kertoi vastikään, että myös sen alueella väkivaltarikosten törkeät tekomuodot ovat lisääntyneet viime vuosiin verrattuna.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueeseen kuuluu muun muassa Vantaa, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Tuusula, Sipoo, Nurmijärvi ja Porvoo.

Itä-Uudellamaalla on kirjattu tänä vuonna jo 12 tapon yritystä, joissa epäiltynä on alaikäinen. Viime vuonna alaikäisten tapon yrityksiä oli vain yksi, kun vielä kaksi vuotta sitten niitä ei kirjattu yhtään.

 Nuorten tekemissä henkirikoksissa on näkyvissä nousupiikkejä, jotka ovat tulleet aaltoina ja keskittyneet tiettyihin ajanjaksoihin.

Helsingin yliopiston alaisen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkija Martti Lehti on tarkastellut nuorten tekemiä henkirikostapauksia Suomessa 1970-luvulta 2000-luvulle.

”Yleiskuva on, että tekijät olivat paljon oirehtineita nuoria, joilla oli ollut lapsuudesta asti ongelmia.”

Toinen yleinen havainto oli, että valtaosa tekijöistä oli ollut yhteydessä useaan otteeseen erilaisiin viranomaisiin jo ennen rikoksen tekemistä.

”Heitä oli yritetty hoitaa, mutta apu ei ollut tuottanut tulosta.”

Tarkastelussa selvisi, että henkirikos oli tehty usein ryhmässä, jossa nuoret saattoivat yllyttää toisiaan. Rikokset tapahtuivat usein julkisessa tilassa, ja uhrina oli keskimääräistä useammin tekijöille ennalta tuntematon henkilö.

”Nämä olivat tutkimuksessa selvinneitä erityispiirteitä, jotka olivat tutkimusajanjaksona vuosikymmenestä toiseen samanlaisia.”

Myös vuonna 2020 nuorten tekemät henkirikokset tai henkirikosepäilyt Helsingissä ovat suurimmaksi osaksi tapahtuneet julkisella paikalla, ja epäiltyjä on osassa tapauksista enemmän kuin yksi.

Nuorten tekemissä henkirikoksissa on näkyvissä nousupiikkejä, jotka ovat tulleet aaltoina ja keskittyneet tiettyihin ajanjaksoihin.

Vuosina 1970–1977 alaikäiset syyllistyivät koko Suomessa henkirikoksiin vuosittain keskimäärin 4–5 kertaa. Pahimmillaan tapauksia oli vuoden aikana yhdeksän. Ne eivät olleet tapon yrityksiä, vaan niissä uhri kuoli. Toinen piikki oli vuosina 1996–2000, jolloin alaikäisten henkirikostapauksia oli vuosittain keskimäärin viisi.

Nuorten tekemät henkirikokset näyttävät jostain syystä keskittyneen tiettyihin ajanjaksoihin, Lehti kertoo. Nousupiikit ovat saattaneet liittyä esimerkiksi talouden rajuihin muutoksiin.

”Päihteet olivat silloinkin mukana. Tekijöiden taustoista on selvinnyt, että he olivat nuoresta iästään huolimatta usein alkoholisoituneita tai olivat käyttäneet muita päihteitä pidempään.”

1990-luvulla tapauksiin saattoi liittyä Lehden mukaan myös ideologisia taustatekijöitä, kuten satanismia tai natsismia. Lehti ei usko, että nykyisin taustalla olisi enää tällaisia taustatekijöitä.

”Kaksi täysin hypoteettista selitystä tämän vuoden tapauksille voisi olla huumekaupan lisääntyminen Helsingissä tai koronaepidemia, kun vapaa-ajantoiminnot ovat muuttuneet.”

Lehden mukaan vielä ei voida tämän vuoden osalta puhua henkirikollisuuden nousupiikistä vaan pikemminkin törkeän väkivallan huolestuttavasta lisääntymisestä.

”Tutkimukseni luvut koskivat kuolemaan johtaneita tekoja. Yrityksiä oli silloinkin runsaasti enemmän. Historiallisesti nykymäärät eivät siis ole vielä suuria mutta selvästi suurempia kuin mihin viime vuosina on totuttu.”

Ylikomisario ja ennalta estävän toiminnan johtaja Jari Taponen Helsingin poliisista kommentoi tiistaina Twitter-tilillään nuorten väkivaltaa. Hän huomautti, että Helsingissä ei ole menossa erityistä väkivallan aaltoa vaan kymmenessä vuodessa väkivalta on puolittunut.

”Tämän vuoden alaikäisten henkirikoksissa tai niiden yrityksissä ei ole nähtävissä muuta yhteistä tekijää kuin hyvin rikkinäiset kodit ja pitkään jatkunut vahva syrjäytymiskehitys.”

Oikaisu 27.11.2020 kello 15.22: Grafiikan otsikossa luki aluksi virheellisesti, että kyseessä on henkirikosepäilyt, joissa tekijänä on alaikäinen. Grafiikka kertoo epäillyistä henkirikoksista tai henkirikosyrityksistä, joissa tekijänä on alaikäinen.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat