16-vuotiaan pojan surman on herätettävä koko yhteis­kunta, sanoo rikos­ylitarkastaja

Poikkeuksellisen törkeä henkirikosepäily ja jatkunut kiusaaminen saavat rikosylitarkastaja Jonna Turusen vaatimaan nuorille oikeaa apua ”kivojen kokousten” sijaan.

Koskelan murhaepäilyä selvittävien poliisien esimies, rikosylitarkastaja Jonna Turunen toivoo vakavan henkirikoksen herättävän keskustelun lastensuojelun resursseista ja koulukiusaamiseen puuttumisesta.

| Päivitetty

Pahoinpitelyn uhrina Helsingin Koskelassa kuollut poika oli lastensuojelun asiakas. 16-vuotias uhri oli sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle. Helsingin poliisi on selvittänyt pojan kuolemaan johtaneita tapahtumia nyt kaksi viikkoa. Perjantaina 4. joulukuuta tapahtuneesta rikoksesta on edelleen vangittuina kolme 16-vuotiasta poikaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat