Koskelan tapahtumat kääntävät katseet kestämättömään epäkohtaan: Suomi epäonnistuu lasten suojelemisessa - Kaupunki | HS.fi

Koskelan tapahtumat kääntävät katseet kestämättömään epäkohtaan: Suomi epäonnistuu lasten suojelemisessa

Ymmärtääkseen lasten hätää ja turvattomuutta pitää katsoa samaan aikaan sekä laajaa maisemaa että syvää pudotusta, kirjoittaa HS:n kaupunkitoimittaja Maija Aalto analyysissään.

29.12.2020 2:00 | Päivitetty 30.12.2020 10:06

Lastensuojelu epäonnistuu Suomessa perustehtävässään: suojelemaan lapsia väkivallalta. Koskelassa surmattu 16-vuotias on tästä äärimmäinen esimerkki, muttei ainoa.

Syksyllä julkaistu tutkimus osoittaa, että kerran lyötyä lasta lyödään yhä uudelleen.

Sijaishuollossa elävät lapset ja nuoret kokevat fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa useammin kuin ikätoverinsa. Väkivallantekijät ovat sekä aikuisia että muita nuoria.

Poliisi tutkii Koskelan tapausta murhana. Yksityiskohtia ja koko taustaa emme tiedä. Epäillyt ovat samanikäisiä kuin uhri ja pahoinpidelleet tätä kauan ja julmasti. Poliisi kertoi henkirikoksen uhriksi joutuneen nuoren vanhempien luvalla, että tämä asui lastensuojelun sijoittamana.

Helsinkiläiset olivat tuoneet kynttilöitä surmatun 16-vuotiaan löytöpaikalle Koskelan sairaalan alueelle 11. joulukuuta.­

Samalla rikosylitarkastaja Jonna Turunen otti poikkeuksellisen suoraan kantaa murhan merkitykseen.

Hän kirjoitti, miten me, yhteiskunta, emme tee tarpeeksi. Lastensuojelun ammattilaiset ovat toistuvasti ottaneet esiin keinojensa ja voimavarojensa riittämättömyyden. Mikään ei silti muutu, perustetaan vain lisää työryhmiä ja pidetään kokouksia.

HS:n haastattelussa Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski vastasi, että lastensuojelun resurssit Helsingissä ovat kohtuulliset. Resurssipulaa ei voi enää syyttää.

Voivatko nämä olla totta yhtä aikaa?

Tätä ymmärtääkseen pitää katsoa sekä laajaa maisemaa että syvää pudotusta.

Aloitetaan numeroista, niistä resursseista.

Edellinenkin suuri keskustelu lastensuojelusta alkoi väkivallasta, nimittäin kahdeksanvuotiaan tytön murhasta Helsingissä. Järjestelmää pyrittiin muuttamaan niin, että perheistä isompi osa saisi apua päätymättä lastensuojeluun asti, siis esimerkiksi perheneuvolasta tai lapsiperheiden kotipalvelusta.

Samalla otsikoihin nousivat mitoitusasiat. Siis se, miten paljon yhdellä sosiaalityöntekijällä on aikaa lapselle tai nuorelle.

Kukaan ei kykene huolehtimaan sadan perheen asioista, mutta tämä oli arkea pääkaupunkiseudullakin hetki sitten. HS:n haastattelussa joukko lastensuojelun ammattilaisia totesi epätoivoisena, että he odottavat vain koska seuraava lapsi kuolee.

Helsinki voi röyhistää rintaansa siinä, että karmeista luvuista on päästy pienempiin lyhyessä ajassa. Nykyisin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijällä on pääkaupungissa keskimäärin vastuullaan 35 ja sijaishuollon puolella 30 lasta.

Pelkkä numero ei kerro, miten raskaita asioita on ratkottavana tai tarvitaanko käytännön säätämiseen kuten vaikka tulkin avulla kommunikointiin tavallista enemmän aikaa. Eikä luku kieli sitäkään, jos työntekijää kuormittaakin jossain kunnassa typerä organisaatiorakenne tai kelvoton johtaminen.

Lastensuojelun Keskusliitosta muistutetaan, että monissa kunnissa asiakkaiden määrät työntekijää kohden ovat yhä kohtuuttomia. Asiakasmäärän rajaamisesta ollaan sorvaamassa lakia. Se tulee tarpeeseen.

”Kyllä asiakasmäärällä on suora vaikutus siihen, kuinka hyvin perhettä pystytään auttamaan. Nuorten kohdalla on varsinkin tärkeää, että heitä itseään kuullaan. Että on aikaa luoda luottamusta”, sanoo vaikuttamistyön ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Miia Pitkänen.

Helsingin sosiaali- ja terveysasioista vastaava apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr) sanoo, että perhesosiaalityöhön ja lastensuojeluun on lisätty työpaikkoja Helsingissä viime vuosina. Työ on hänestäkin kesken. Edelleen on esimerkiksi vaikea löytää tarpeeksi pysyvää henkilöstöä.

Pitkänen lisää, että lastensuojelu ei toimi tyhjiössä. Nuorilla on paljon vakavia pulmia, jotka eivät ratkea ilman oikea-aikaista ja monialaista tukea.

Kyse on siis myös esimerkiksi koulujen ja oppilashuollon resursseista. Siis vaikka siitä, onko koulupsykologeja, kuraattoreita, terveydenhoitajia ja koululääkäreitä tarpeeksi.

”Tai sijoitettujen nuorten kohdalla erityisesti psykiatrisen hoidon toimivuudesta. Tai niiden kohdalla, joilla on vakavia päihdeongelmia, myös päihdehuollon”, Pitkänen sanoo.

Vesikansakin sanoo, että lastensuojelun lisäksi pitää huomata lasten suojelu. Ongelmien ennaltaehkäisy on kaikkien lasten kanssa työskentelevien vastuulla. Pitää tehdä vahvempaa yhteistyötä terveydenhuollossa, kouluissa, varhaiskasvatuksessa, harrastuksissa – kaikkialla, missä lapsia ja nuoria on.

”Onhan tätä paljon parannettukin, mutta monen lapsen, nuoren ja perheen tarpeiden kannalta järjestelmä on edelleen liian monimutkainen eivätkä sen osaset toimi riittävästi yhteen.”

Vesikansa pitää esimerkiksi Helsingissä perhekeskuksia hyvinä verrattuna aiemmin erillään toimineisiin perheiden palveluihin. Hän nostaa esiin myös eriarvoistumiseen puuttuvan Mukana-ohjelman. Mutta hankkeissa on se vika, että niillä on aina päättymispäivä.

”Meillähän on tutkimustietoa syistä sijoitusten taustalla Helsingissä, sieltä löytyy paljon esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa ja perheiden huono-osaisuutta. Ei sitä korjata millään yksittäisellä toimenpiteellä, vaan sen pitää olla pitkäaikainen tavoite”, Vesikansa sanoo.

Poikkeusajan alkaessa lastensuojeluilmoitusten määrät ensin romahtivat, vaikka samaan aikaan monet lasten pahoinvoinnista kertovat mittarit kääntyivät punaiselle. Syksyllä ilmoitusten määrä lisääntyi vauhdilla.

Tähän asti olemme puhuneet melko suurista ihmisjoukoista. Kaikkia lapsia ja nuoria koskettavista asioista ja lastensuojelusta yleensä. Keskitytäänpä vielä erikseen sijoitettuihin lapsiin ja nuoriin perhehoidossa ja laitoksissa.

Edellisessä kouluterveyskyselyssä heiltä kysyttiin erikseen setti kysymyksiä.

Riikka Ikosen, Pia Erikssonin ja Tarja Heinon Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) toteuttama tutkimus näyttää, että sijaishuollossa kasvavistakin moni kokee olonsa turvalliseksi ja kasvaa tyytyväisenä elämäänsä.

Verrattuna muihin nuoriin juuri turvallisuudessa epäonnistutaan kuitenkin surkeasti. Lasten oikeudet eivät toteudu kuten niiden pitäisi tämän erityisen haavoittuvan ryhmän kohdalla.

Sijoitetuilla nuorilla on ikätovereitaan useammin terveysongelmia. Monet kokevat yksinäisyyttä. Tässä ryhmässä kiusatuksi vähintään kerran viikossa kertoo tulleensa viidennes yläkoululaisista, kun ikätovereiden kohdalla puhutaan vain viidestä prosentista.

Sijoitettuna kasvavista yläkoululaisista 45 prosenttia kertoi kyselyssä kokeneensa fyysistä uhkaa aiemmin kuluneen vuoden aikana ja yli neljännes seksuaalista väkivaltaa. 29 prosenttia yläkoululaisista kertoi myös vanhemman tai huolta pitävän aikuisen käyttäneen fyysistä väkivaltaa.

Tässäkin siis kuluneen vuoden aikana, kun heidät jo oli sijoitettu tai otettu huostaan, ei joskus aiemmin elämässä. Tyypillisimmin nuoret kertovat, että kaltoinkohtelun taustalla on oma vanhempi. Mutta luvattomiin rangaistusmenetelmiin turvaudutaan nuorten mukaan myös sijaishuoltopaikoissa. Harva tietää omista oikeuksistaan tai edes siitä, keneen aikuiseen voi vedota hädässä. Laitosten vastaukset olivat vielä paljon perhehoitoa synkempiä.

Tutkijat nostivat esiin myös rakenteellisen väkivallan eli väkivallan, jota järjestelmä tekee.

Tällä he tarkoittavat esimerkiksi sitä, että rajuimmin oireilevat nuoret herkästi siirretään paikasta toiseen useita kertoja peräkkäin. Se merkitsee jälleen uutta hylkäämiskokemusta entisten päälle. Järjestelmä lisää turvattomuutta, vaikka yksilöt tekisivät parhaansa.

Kannattaa myös huomata, että kouluterveyskyselykään ei tavoita kaikkia. Ei esimerkiksi niitä, jotka lähteneet karkuun sekä koulusta että lastensuojelusta.

Rikosylitarkastaja Turunen muistutti, että nämä hatkassa olevat lapset ja nuoret joutuvat usein rikosten uhreiksi sekä myös tekevät rikoksia. Hatkaan lähteneistä tehdään Helsingissä vuosittain 800–900 ilmoitusta. Monia etsivät vain läheiset.

Lastensuojelun keskusliitosta vahvistetaan, että hatkaan lähteneet ovat erityisessä vaarassa. Ja kyllä, heidät pitää etsiä, mutta vielä mieluummin ajoissa estää lähtemästä.

”Siinä kohtaa tilanne on jo usein ehtinyt edetä äärettömän huonoksi. Jokaisen tilanne on yksilöllinen, mutta monella on todella vankkaa tuen tarvetta”, sanoo Pitkänen.

Joukko sosiaalityön ammattilaisia nosti HS:n mielipidekirjoituksessa marraskuussa esiin sen, että rikos- tai päihdekierteessä oleville nuorille ei ole olemassakaan tarpeeksi lastensuojelun paikkoja.

Kun nuori on vaaraksi muille tai itselleen, laitoksetkin nostavat kädet pystyyn.

Sosiaalityöntekijät kirjoittavat siitäkin, että itsemääräämisoikeutta ei saisi korostaa muiden perusoikeuksien kustannuksella. Mutta rajoituksia vahvemmin he puhuvat taas ajasta ja työntekijöiden määrästä. Karkailua tai kriisejä on helpompi torjua, kun ammattilaisia on paikalla yhtä aikaa tarpeeksi.

Nykyisin ei ole.

Vaikeimmin oireilevien nuorten kohdalla puhutaan erityisen huolenpidon jaksoista, joilla pyritään katkaisemaan huono kierre. Jaksoille on kuukausien jonoja, ja jakso jää osan kannalta liian lyhyeksi.

Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö (Itla) julkaisi kesällä selvityksen erityisen huolenpidon toimivuudesta. Siinä todettiin, että monen nuoren kohdalla palvelujärjestelmä on epäonnistunut.

Reitti avun luo on ollut katkonainen ja sekava. Erityisen huolenpidon jaksoille päätyy useita kertoja esimerkiksi nuoria, joilla on tai joilla epäillään olevan neuropsykiatrinen sairaus. Siihen heistä moni ei ole saanut ajoissa tai riittävästi hoitoa.

Erityinen huolenpito on yksi asia, joka nostetaan esiin parhaillaan lausuntokierrokselle lähteneessä lakiluonnoksessa lastensuojelun vaativasta sijaishuollosta. Vuosi 2021 näyttää, millaisia muutoksia oikeasti tapahtuu vai palataanko asiaan taas seuraavan poikkeuksellisen hirveän veriteon kohdalla.

Sosiaalityöntekijät vetävät mielipidekirjoituksessaan hyvin yhteen, mistä on pohjimmiltaan kyse. Ei vain yksilöiden valinnoista vaan rakenteista.

”Sijoitetut lapset ja nuoret ovat usein alttiita monenlaiselle kaltoinkohtelulle ja hyväksikäytölle; suojaava käsi ei saa samanaikaisesti satuttaa.”

Oikaisu 30. joulukuuta kello 10.05: Jutussa kerrottiin ensin, että hatkaan lähteneistä nuorista tehdään Helsingissä vuosittain 800–900 rikosilmoitusta. Luvaton poistuminen sijaishuoltopaikasta ei ole rikos, joten ilmoituksissa on kyse virka-apupyynnöstä poliisille.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat