Poikkeusvuoden päätös - Kaupunki | HS.fi

Benjamin Feiring ja Katarina Kalske tulivat katsomaan Olympiastadionin valoteosta pari tuntia auringonlaskun jälkeen. Tavallisesti he viettäisivät uudenvuodenaaton isommassa porukassa, mutta tänä vuonna tuntui turvallisemmalta olla kahdestaan.­

Poikkeusvuoden päätös

Vaikka Helsinki ei järjestänyt tänä vuonna perinteistä uudenvuoden ilotulitusta, raketit paukkuivat ympäri kaupunkia. Moni kaupunkilainen nautiskeli rakettien sijaan valoteoksista.


31.12.2020 21:36 | Päivitetty 1.1. 9:29

Benjamin Feiringillä on yksi toive vuodelle 2021.

”Kunhan ei ainakaan toista tällaista vuotta tulisi!”

Lukion abiturientti Feiringille kulunut vuosi pandemian ja rajoitustoimien keskellä ei ole ollut kovin helppo. Hän on huomannut, että monta kuukautta kestänyt etäopetus on alkanut puuduttaa. Päivittäisiä kohtaamisia koulussa – jopa tuntemattomien kanssa – on oppinut arvostamaan.

Katarina Kalske nyökyttelee vieressä.

”Toivon, että ensi vuonna koronatilanne parantuisi ja rajoituksia päästäisiin helpottamaan”, Kalske sanoo.

Benjamin Feiring ja Katarina Kalske toivovat, että uusi vuosi ei olisi kuluneen vuoden kaltainen.­

Uutiset ensimmäisistä rokotetuista ovat tuoneet toivoa siitä, että poikkeusaika ei kestä ikuisesti. Toisaalta oudosta vuodesta on jäänyt mieleen myös paljon hyvää.

”Tavallisesti kaikilla on hirveä kiire koko ajan. Nyt kun menoja ei ole ollut, olen lähentynyt perheen ja läheisten kanssa tosi paljon”, Kalske sanoo.

Feiring taas kertoo oppineensa arvostamaan omaa aikaa.

Tänä vuonna Helsinki perui perinteisen uudenvuoden ilotulituksensa. Kaupunki järjesti kuitenkin korvaavaa ohjelmaa. Jonna Nyman kertoo perheensä katsoneen autossa Helsinki-kanavalla näytettyä Lasten etäuusivuosi -lähetystä.

Perhe kävi katsomassa myös Olympiastadionin tornista lähetettävää Ilkka Paloniemen Ajan lennätin -valoteosta.

”Toi on aika hieno”, sanoo Jousia Nyman.

Jousia, Jonna, Eljas ja Juha Nyman viettivät uudenvuodenaattoa oman perheen kesken. Vuodeksi 2021 perheenjäsenillä on tukku toiveita ja tavoitteita: yksi osallistuu vegaanihaasteeseen, toinen toivoo koiraa ja kolmas haluaa lomamatkalle.­

Tavallisesti Nymanit viettäisivät vuodenvaihdetta tuttavaperheen kanssa. Tänä vuonna ollaan oman perheen kesken.

”Sinänsä puitteet ovat samat. On käyty hakemassa perunasalaattitarpeet kaupasta ja on nakkeja ja sipsejä. Ostin myös samppanjaa”, Jonna Nyman sanoo.

Iltakuuden jälkeen moni auto pysähtyi hetkeksi Oopperatalon parkkipaikalle katselemaan valoteosta. Niin tekivät myös Satu ja Matti Lahtinen.

”Olemme kierrelleet autolla ympäri kaupunkia. Kotona on kuohuviinipullo kylmässä odottamassa”, Matti Lahtinen sanoo.

Tavallisesti Satu ja Matti Lahtinen viettävät uudenvuodenaattoa isommalla porukalla. Tänä vuonna he ovat kahdestaan.­

Olympiastadionin valonsäteet näkyvät pitkälle ydinkeskustaan, mutta Käpylässä sillä on kilpailija. Keksijä Janne Käpylehto virittelee omaa valoteostaan Onnenpuistoon.

Tarkoitus on näyttää muutaman minuutin valoteos, jonka ohjaamiseen käytetään Teslan Model X -autoa.

Keksijä Janne Käpylehto virittelee valoteostaan Käpylässä.­

Juuri ennen h-hetkeä Käpylehto huomaa ongelman. Auton ohjelmistopäivitys viivästyttää aikataulua.

Eri puolille puistoa on kerääntynyt kolmisenkymmentä ihmistä, vaikka Käpylehto ei ole lähettänyt tilaisuudesta julkista kutsua. Moni naapuri on kuullut esityksestä ja on tullut uteliaana katsomaan.

”Puskaradio toimii täällä hyvin”, sanoo esitystä katsomaan tullut käpyläläinen Helena Holst.

Lopulta valoteos käynnistyy parikymmentä minuuttia myöhässä. Käpylehto ei saa autoa ohjaamaan valoja, kuten oli tarkoitus, mutta hän sytyttää kaikki puistoon asentamansa valot ja käynnistää auton. Sen ovet tanssivat ja etu- ja takavalot välkkyvät musiikin tahtiin.

Teos päättyy kumeisiin aplodeihin, jotka syntyvät, kun kymmenet tihkusateesta märät lapasparit taputtavat esitykselle.

Helena Holst (oik.) tuntee Janne Käpylehdon poikansa kautta. Ilotulituksia Holst ei yleensä juuri käy katsomassa, mutta pienimuotoinen valoesitys naapurustossa kuulosti Holstista kiinnostavalta.­

Valoteosten lisäksi myös perinteiset raketit paukkuvat ympäri Helsinkiä. Hiukan ennen iltakahdeksaa Seppo Viinikainen seurueineen saapuu paikalle rakettipaketin kanssa. Paikalla on muitakin, ja hyvistä ammuntapaikoista on pulaa.

Seppo Viinikainen epäröi aluksi sitä, löytyisikö hänen raketeilleen Taivaskalliolta sopivaa paikkaa. Moni muukin oli saapunut kukkulalle ilotulitteineen.­

Lopulta myös Viinikainen löytää paikan raketeilleen. Ne lentävät korkealle. Viinikainen hymyilee tyytyväisenä.

Taivaskalliolla moni seurue ampui raketteja.­

Sari Tenhunen (oik.) oli tuonut Minna Sahlstenin hotelli Marskiin syntymäpäivälahjaksi.­

Jono Old Irish Pubiin Mannerheimintiellä noin kello 22.­

Senaatintori noin kello 22:15.­

Nazwaa Salemin koira Iski hämmentyi ilotulituksista Kauppatorilla.­

SkyWheel maailmanpyörän lähellä rätisivät ilotulitteet.­

Kauppatorille oli kerääntynyt ihmisiä ampumaan raketteja.­

Uudenvuoden juhlijat tanssivat kadulla katusoittajan tahtiin.­

Poliisiauto rautatieaseman edessä kello 0:20.­

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat