Vihreiden pormestariehdokas Helsingissä on Anni Sinnemäki: ”Olen innostunut olemaan mukana uudelleenrakentamassa kaupunkia” - Kaupunki | HS.fi

Vihreiden pormestariehdokas Helsingissä on Anni Sinnemäki: ”Olen innostunut olemaan mukana uudelleenrakentamassa kaupunkia”

Sinnemäen mielestä kaupungin täytyy ensi valtuustokaudella luoda uusia työpaikkoja ja ratkaista lasten ja nuorten sosiaalisia ongelmia.

Anni Sinnemäki toimii tällä hetkellä kaupunkiympäristöstä vastaavana apulaispormestarina. Hän on entinen apulaiskaupunginjohtaja, kansanedustaja, ministeri ja vihreiden puheenjohtaja.­

8.1. 9:01

Apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) lähtee Helsingin pormestariehdokkaaksi. Sinnemäki kertoo asiasta HS:lle.

”Ratkaisu tuntuu aika selvältä. Olen innostunut Helsingistä ja sen haasteista”, Sinnemäki sanoo.

”Elämme erikoista aikaa, josta ensi vaalikaudella lähdemme hitaasti toipumaan. Olen innostunut ja motivoitunut olemaan mukana uudelleenrakentamassa kaupunkia ja paikkaamassa pandemian aiheuttamia haavoja.”

Sinnemäen ilmoitus on odotettu. Ilmoitus tarkoittaa käytännössä sitä, että hän on vihreiden pormestariehdokas. Muita ehdokkaita ei ole tullut, ja ilmoittautumisaika päättyi torstaina.

Etukäteisarvioiden pohjalta kokoomuksen ja vihreiden kilpailusta Helsingin suurimman puolueen asemasta voi tulla tiukka. Suurin puolue saa todennäköisimmin oman ehdokkaansa pormestariksi.

Helsingin vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Reetta Vanhanen kertoo olevansa Sinnemäen ilmoituksesta iloinen.

”Olen innoissani Anni Sinnemäen ehdokkuudesta ja tuen häntä lämpimästi. Minulla on ollut ilo tehdä lähes päivittäin Annin kanssa yhteistyötä kaupunkilaisten parhaaksi. Hän olisi näkemyksellinen ja aikaansaava pormestari, jota Helsinki tarvitsee”, Vanhanen sanoo.

Sinnemäki toimii tällä hetkellä kaupunkiympäristön toimialan apulaispormestarina. Edellisellä valtuustokaudella, vuosina 2015–2017 hän toimi kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana.

Sinnemäki toimi vihreiden kansanedustajana vuosina 1999–2015. Hän oli puolueen puheenjohtaja ja työministeri vuodet 2009–2011.

Sinnemäki pitää selvänä, että seuraavaa valtuustokautta tulee suureksi osaksi hallitsemaan se, miten koronapandemian jättämiä tuhoja korjataan. Jälleenrakennuksessa on hänen mielestään kaksi asiaa ylitse muiden: Helsinkiin tulee luoda uusia työpaikkoja, ja koronan pahentamiin sosiaalisiin ongelmiin täytyy kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.

”Meidän täytyy tehdä enemmän töitä talouden parissa, kuin mihin tähän mennessä olemme tottuneet. Helsingin täytyy työskennellä aikaisempaa määrätietoisemmin uusien työpaikkojen synnyn ja yritysten toimintaympäristön hyväksi. Helsingillä on iso vaikutus siinä, miten nopeasti koko maan talous nousee jaloilleen.”

Samalla Helsingin täytyy Sinnemäen mukaan tehdä ”valtavasti töitä” koronan aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi. Hän nostaa pahentuneiden ongelmien joukkoon esimerkiksi lastensuojelun kasvaneen tarpeen ja nuorten rajusti kasvaneen työttömyyden.

”Erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin puolesta täytyy tehdä huolellisempaa ja kunnianhimoisempaa työtä kuin aiemmin.”

Sinnemäki sanoo kuitenkin ”olevansa optimistinen” sen suhteen, että kuntavaaleissa ei keskusteltaisi ainoastaan koronasta. Ilmastonmuutoksen vastainen työ on hänestä kolmas suuri teema seuraavalla vaalikaudella.

”Ilmastokriisi ei ole kadonnut mihinkään pandemian myötä. Uskon, että Helsingissä on edelleen laaja halu viedä eteenpäin kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Vaaleissa on tärkeää muistaa, että ei puhuta vain seuraavasta neljästä vuodesta. Kun rakennetaan kaupunkia, sitä tehdään seuraaviksi kymmeneksi, kahdeksikymmeneksi ja sadaksi vuodeksi.”

Helsinki siirtyi tämän valtuustokauden alussa uuteen johtamismalliin. Yli 30 vanhaa virastoa lakkautettiin ja tilalle perustettiin neljän toimialan malli. Samalla siirryttiin pormestarimalliin.

Helsingin tarkastuslautakunta julkaisi kesäkuussa arviointikertomuksen, jossa eriteltiin pormestarimalliin siirtymisen tuomia seurauksia. Tarkastuslautakunta totesi muun muassa, että pormestarin vahva rooli on aiheuttanut huolta vallan keskittymisestä.

Sinnemäki ei kuitenkaan näe pormestarimallissa niin merkittäviä ongelmia, että mallia pitäisi rukata uusiksi.

”Kannattaa suhteuttaa. Tähän kauteen lähdettiin tilanteesta, jossa tehtiin kaupungin historian isoin hallinnollinen muutos. Tällä kaudella muutokset on ajettu sisään. Pidän ehdottomasti näitä muutoksia hyvinä, enkä tiedä ketään, joka haluaisi niistä peruuttaa.”

Sinnemäen mukaan uudessa neljän toimialan mallissa pystytään reagoimaan yhteiskunnan muutoksiin tehokkaammin, kuin vanhojen virastojen aikaan. Nykyisessä mallissa vaalien merkitys korostuu: neljän vuoden välein valitaan kaupungin johto ja tehdään strategia, kun aiemmin esimerkiksi kaupunginjohtajan virkakausi kesti seitsemän vuotta.

”Neljä vuotta on pisin aikaväli, millä kaupungin suuntaa kannattaa arvioida.”

Samalla, kun vallan on nähty keskittyneen pormestarille, on pormestari Jan Vapaavuoren (kok) ja apulaispormestareiden keskinäiset välit olleet paikoin hyvin tulehtuneet. HS on kertonut vuoden aikana useaan otteeseen jopa hyytäviksi kylmenneistä väleistä.

Kiristyneet välit pormestarin ja apulaispormestarien kesken eivät ole Sinnemäen mukaan hallinneet kulunutta neljää vuotta.

”On ollut umpikujaan ajautuneita tilanteita. Valtaosa asioista on kuitenkin saatu vietyä eteenpäin, ja päätöksenteko on ollut sujuvaa.”

Pormestariehdokkaiksi ovat tässä vaiheessa Sinnemäen lisäksi varmistuneet Nasima Razmyar (sd), Jussi Halla-aho (ps), Paavo Arhinmäki (vas), Eeva Kärkkäinen (kesk), Mika Ebeling (kd) ja Harry Harkimo (Liike Nyt) ja Tiina Ahva (sin).

Jan Vapaavuori kertoi marraskuussa, että ei hae jatkokautta pormestarina eikä asetu kuntavaaleissa ehdolle. Vapaavuoren ilmoituksen jälkeen kokoomuksessa on etsitty uutta ehdokasta, ja puolueen tilanne on nähty hankalana. Tähän mennessä kokoomuksesta ehdokkuutta ovat kertoneet harkitsevansa viestintätoimisto Ellun Kanojen perustaja ja entinen kansanedustaja Kirsi Piha sekä kansanedustaja Wille Rydman.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat