Lumimyräkän myötä pääkaupunkiseudulle aukeaa paljon uusia hiihtolatuja - Kaupunki | HS.fi

Lumimyräkän myötä pääkaupunkiseudulle aukeaa paljon uusia hiihtolatuja

Esimerkiksi Espoossa uusia latuja on ajettu muun muassa Espoo Golfin alueella, Nuuksiossa ja Espoon keskuspuistossa.

Vantaan Hakunilassa oli maanantaina iltapäivällä laduilla tungosta.­

12.1. 17:16

Alkuviikon suuren lumipyryn myötä saadaan auki runsaasti uusia hiihtolatuja pääkaupunkiseudulla.

Espoossa on ajettu tänään uusia latuja muun muassa Espoo Golfin alueella, Nuuksiossa ja Espoon keskuspuistossa. Oittaalla on päässyt hiihtämään jo joulukuusta saakka.

”Märkää lunta tulee nyt paljon, saamme ajettua hyvät pohjat laduille, jotka todennäköisesti säilyvät pitkään. Juuri nyt latuja on kuitenkin hankala pitää auki, kun lunta tulee koko ajan lisää”, kertoo Espoon kaupungin ulkoilupäällikkö Petri Forsman tiistaina.

Viikonlopulle Forsman lupaa kuitenkin huippuladut ja oivat hiihtopäivät, jos sääennuste 5–10 asteen pakkasesta pitää paikkansa.

Vantaalla koneet ovat olleet myös liikkeellä koko päivän ja Hakunilan lisäksi latuja ajetaan ainakin Tikkurilassa ja Petikossa.

”Viikonloppuna on latuja sitten, nyt lunta tulee koko ajan lisää emmekä ehdi millään pitämään niitä auki”, sanoo Vantaan kaupungin liikuntapaikkamestari Juha Savolainen.

Myös Helsingin kaupungin ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröberg kertoo, että lumentulo tekee laduille hyvää, vaikka tiistaina ne satoivatkin vartissa umpeen.

”Keskiviikkona, kun lumisade loppuu pääsemme ajamaan ladut loppuun. Nyt niitä saadaan varmasti hyvin auki”, Fröberg sanoo.

Helsingin latujen tilannetta voi seurata esimerkiksi Ulkoliikunta.fi -sivustolla.

Fröberg uskoo, että tänä talvena saadaan myös luistelua varten kaikki 50 luonnonjäätä auki Helsingissä. Ajankohtaa tälle Fröberg ei kuitenkaan uskalla luvata, sillä alkuviikon nollakeli ja lumien auraaminen hidastavat prosessia.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat