Uudenmaan koronaryhmä suosittelee penkkareiden ja vanhojen tanssien siirtämistä - Kaupunki | HS.fi

Uudenmaan koronaryhmä suosittelee penkkareiden ja vanhojen tanssien siirtämistä

”Olemme kuitenkin Uudellamaalla edelleen leviämisvaiheessa ja nopeasti leviävä muuntunut virus eivät puolla rajoitusten lieventämistä”, Husin Markku Mäkijärvi sanoo.

Abiturienttien penkkareiden siirtämistä myöhempään aikaan suositellaan. Kuva viime vuoden penkkareista Helsingistä.­

14.1. 16:22

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä suosittelee lukiolaisten penkkareiden ja vanhojen tanssien siirtämistä myöhempään ajankohtaan.

Ryhmä ei tarkemmin määritellyt tiedotteessaan, milloin penkkarit ja vanhojen tanssit voitaisiin järjestää.

Kokouksessa keskusteltiin myös abiturienttien palaamisesta lähiopetukseen. Ryhmä päätyi pitämään rajoitukset ja suositukset ennallaan, mutta toivoo, että sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ottavat abiturienttien opetusjärjestelyt ja ylioppilaskirjoitusten turvaamisen pikaiseen käsittelyyn.

”Uudenmaan abiturientit ovat huonommassa asemassa kuin muualla maassa asuvat, jos etäopetus ei ole kaikkialla käytäntönä”, sanoo ryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi tiedotteessa.

”Olemme kuitenkin Uudellamaalla edelleen leviämisvaiheessa ja nopeasti leviävä muuntunut virus eivät puolla rajoitusten lieventämistä.”

Uudenmaan alueellinen koordinaatioryhmä esittää suosituksia ja rajoituksia, kun taas etäopetuksesta päätetään kunnissa.

Epidemiatilanne näyttää Uudellamaalla vakiintuneen noin tuhannen uuden viikoittaisen tartunnan tasolle.

”Tämä on liikaa. Tavoitteenamme on saada epidemiatilanne Uudellamaalla perustasolle. Vasta tällöin rajoituksista ja suosituksista voidaan laajasti luopua”, Mäkijärvi sanoo.

Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä on pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmästä erillinen, alueellinen viranomaisryhmä. Kaikki alueelliset suositukset voi tarkistaa Husin verkkosivuilta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat