MTV: Koskelan henkirikosta edelsi tuntien väkivalta, epäillyt olivat pahoinpidelleet uhria kolmena eri perjantaina samalla paikalla marraskuussa - Kaupunki | HS.fi

MTV: Koskelan henkirikosta edelsi tuntien väkivalta, epäillyt olivat pahoinpidelleet uhria kolmena eri perjantaina samalla paikalla marraskuussa

Koskelan epäilty henkirikos tapahtui 4. joulukuuta.

16-vuotiaan pojan ruumis löydettiin Koskelan sairaalan lähistöllä sijaitsevalta työmaalta Helsingissä joulukuussa.­

20.1. 17:36

Koskelan henkirikoksen epäillyt olivat poliisin tutkinnan mukaan pahoinpidelleet uhria kolmena eri perjantaina samalla tekopaikalla marraskuussa. Asiasta kertoo tutkinnanjohtaja Marko Forss MTV3:n Rikospaikka-ohjelman haastattelussa.

Epäilty henkirikos tapahtui Koskelan sairaala-alueella 4. joulukuuta. Uhri on 16-vuotias poika, ja poliisi epäilee murhasta kolmea samanikäistä poikaa. Epäillyt ja uhri olivat tuttuja keskenään.

MTV3:n mukaan poliisi epäilee poikia pahoinpitelyjen ja murhan lisäksi myös uhriin kohdistuneesta ryöstöstä, joka tutkinnan mukaan tapahtui elokuussa.

”Uhria on käytetty hauskanpitovälineenä. Sadistisesti on pidetty hauskaa toisen kustannuksella”, sanoo Forss Rikospaikka-ohjelman haastattelussa.

Forssin mukaan perjantaina 4. joulukuuta väkivalta olisi kestänyt jopa kolme tuntia. Epäillyt ovat poliisin mukaan käyttäneet myös jonkinlaisia tekovälineitä.

Teon mahdollinen motiivi ei ole vielä selvillä.

Poliisi on todennut, että syyt epäillyn henkirikoksen taustalla ovat epäselvät kaikille osapuolille. Poliisin mukaan taustalla on pidempään jatkunutta kiusaamista. HS kertoi viime viikolla, että uhria kiusattiin ajoittan jo alakoulusta lähtien.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat