Koulujen ja kotien yhteistyö ei toimi kiusaamisen kitkemisessä, sanovat asiantuntijat – ”Mennään vaitiolo­velvollisuuden taakse” - Kaupunki | HS.fi

Koulujen ja kotien yhteistyö ei toimi kiusaamisen kitkemisessä, sanovat asiantuntijat – ”Mennään vaitiolo­velvollisuuden taakse”

Asiantuntijoiden mukaan vuoropuhelua käydään liikaa pelkästään Wilman välityksellä. Huoltajat toivovat enemmän kasvokkaisia kohtaamisia, kertoo tutkija.

Koulujen ja kotien välinen yhteistyö on asiantuntijoiden mukaan olennaisen tärkeää kiusaamiseen puuttumisessa.­

18.2. 17:47

Helsingin Koskelassa tapahtui joulukuussa henkirikos, joka on järkyttänyt suomalaisia laajasti. 16-vuotias poika kuoli raa’an väkivallan seurauksena. Henkirikoksen käsittely alkoi keskiviikkona Helsingin käräjäoikeudessa.

Poliisi on esitutkinnan aikana kertonut, että surman taustalla on pitkään jatkunutta kiusaamista. HS:n selvityksen mukaan uhrin kiusaaminen alkoi jo alakoulussa.

On aikuisten vastuulla puuttua heidän tietoonsa tulleeseen kiusaamiseen. Tärkeässä roolissa oleva koulujen ja kotien välinen yhteistyö ei kuitenkaan toimi tarpeeksi hyvin, sanoo Aseman lapset ry:n hankepäällikkö Heikki Turkka. Turkka johtaa Aseman lapsissa K-0-nimistä hanketta, jossa puututaan kiusaamiseen.

HS:n haastattelemat asiantuntijat kommentoivat tässä jutussa kiusaamista yleisesti. He eivät siis ota kantaa siihen, miten kiusaamista on mahdollisesti Koskelan tapauksessa hoidettu.

Turkan mukaan koulujen rooli tilanteiden selvittämisessä on täysin oleellinen.

”Tilanteen selvittely ja vanhempien yhteentuominen kuuluu koululle. Hirveän usein huoltajat eivät ole tietoisia kiusaamisesta tai he joutuvat hoitamaan tilannetta oman lapsensa tietojen pohjalta. Jos kukaan ammattilainen ei ole ottanut tilannetta haltuunsa, on vanhempien todella vaikea yksin selvittää asiaa”, Turkka sanoo.

Turkan mukaan viestit kulkevat tällä hetkellä koulujen ja kotien välillä paikoin huonosti. Huono keskusteluyhteys aiheuttaa sen, ettei tilanteita päästä ratkomaan.

”Kotien ja koulujen välinen yhteistyö on kuplassa, joka pitäisi puhkaista.”

Ongelmia aiheuttaa Turkan mukaan esimerkiksi koulujen käytännöt siinä, miten informaatiota välitetään perheiden kesken. Usein esimerkiksi osapuolten huoltajien yhteystietoja ei välitetä toisille huoltajille, eikä tilanteista välitetä yksityisyydensuojan nimissä tarpeeksi selvää kokonaiskuvaa osapuolten huoltajille.

”Mennään vaitiolovelvollisuuden taakse”, Turkka sanoo.

Turkan mukaan Aseman lasten K-0-projektissa on kuitenkin huomattu, että vanhemmat ovat usein halukkaita keskustelemaan avoimesti. Aseman lasten työntekijät ovat koulujen ulkopuolisia aikuisia, jotka toimivat vaikeissa tilanteissa konfliktinratkaisijoina.

”Kun me menemme kouluille selvittämään tapausta, kysymme aina, onko ok, että kerromme osapuolille tilanteesta kokonaiskuvan kaikille huoltajille. Yksikään huoltaja ei ole tästä kieltäytynyt.”

Turkan mielestä koulujen tulisi myös vakavasti pohtia, millä tavoin vanhempiin ollaan yhteydessä. Hänen mukaansa Wilma-viestintä on saanut täysin hallitsevan roolin yhteydenpidossa, vaikka usein asiat lähtisivät paremmin ratkeamaan puhelinsoitolla.

Wilma-viesteihin vastaaminen voi olla hankalaa esimerkiksi siinä tapauksessa, että huoltajan äidinkieli ei ole suomi. Vastaamatta jättäminen ei siis Turkan mukaan kerro automaattisesti siitä, ettei huoltajaa kiinnostaisi olla mukana ratkomassa lapsensa asioita.

Myös Vaasan yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Niina Mäntylä allekirjoittaa näkemyksen siitä, että kodin ja koulun välistä yhteydenpitoa tulisi toteuttaa muuallakin kuin Wilmassa. Mäntylä on tutkinut koulukiusaamista eri hankkeissa, muun muassa Vaasan yliopistossa tehdyssä Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksessa.

”Tutkimuksessamme selvisi, että moni huoltaja toivoi enemmän kasvokkaista yhteistyötä. Nyt korona-aikaan se on tietysti vaikeaa, mutta kommunikointi on siirtynyt paljolti verkkoon jo aiemmin”, Mäntylä sanoo.

Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksessa selvisi muun muassa, ettei koulukiusaamiseen puututa läheskään kaikissa tapauksissa, vaikka koulu olisi kiusaamisesta tietoinen. Kiusaaminen saadaan loppumaan vain alle viidesosassa tapauksista, jotka tulevat koulun tietoon.

Mäntylän mukaan tutkimuksessa on saatu näyttöä siitä, että kaikkien osapuolten huoltajien aktiivinen osallistuminen tilanteiden selvittelyyn parantaa mahdollisuuksia saada kiusaaminen loppumaan. Olennaista on, että huoltajat lähtevät viiveettä mukaan selvittämään asiaa.

”Jos oma lapsi on tilanteessa kiusaajana, on myös hänen kannaltaan tärkeää, että toimintapa saadaan katkaistua mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.”

Mäntylä muistuttaa, että koulun ja kodin välinen yhteistyö on lakiin kirjattu asia. Koulujen täytyy lain mukaan ilmoittaa kiusaamisesta kaikkien osapuolten huoltajille.

Koulujen ja kotien keskusteluyhteys kuitenkin ”konfliktoituu” Mäntylän mukaan usein. Syynä on hänen mukaansa usein esimerkiksi se, että huoltajat haluaisivat erityisen tuen tarpeen päätöksen saaneille lapsilleen sellaista tukea, mitä koululla ei ole tarjota.

Entä kuinka hankalaa vanhemmille on kohdata ne tilanteet, joissa kiusaaja onkin oma lapsi?

Mäntylän mukaan suhtautumistapoja on hyvin monenlaisia, eikä voida sanoa, että suurin osa olisi automaattisesti puolustuskannalla.

”Tiedän esimerkiksi yhden tapauksen, jossa vanhempi halusi vaihtaa kiusaavan lapsensa toiseen kouluun. Kiusaamistilanteet ovat ymmärrettävästi vanhemmille vaikeita. Mutta on hyvä ymmärtää, että mitä pidempään kiusaajan käytöksen annetaan jatkua, niin sitä vaikeampaa sen pysäyttäminen on.”

Huoltajilta löytyy myös ymmärrystä opettajien kasvanutta työtaakkaa kohtaan, Mäntylä kertoo. Hänen mielestään koulujen ja kotien välitä yhteistyötä pitäisi lähestyä johtamisen kysymyksenä. Opettajia ei saa jättää tilanteisiin yksin pohtimaan, miten asiat tulisi hoitaa.

”Opettajat tarvitsevat työyhteisön tukea ja koulutusta. Tilanteet ovat yhä moninaisempia, kun lapsilla ja heidän huoltajillaankin on entistä monipuolisempia taustoja”, Mäntylä sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat