Vantaan Kaivokselassa pienen lapsensa tukehduttanut nainen oli alentuneesti syyntakeinen – kymmenen vuotta vankeutta murhasta - Kaupunki | HS.fi

Vantaan Kaivokselassa pienen lapsensa tukehduttanut nainen oli alentuneesti syyntakeinen – kymmenen vuotta vankeutta murhasta

Nainen tukehdutti hieman alle kahden vuoden ikäisen lapsensa. Oikeuden mukaan hän oli päättänyt tappamisesta edellisenä iltana.

1.3. 13:29

Pienen lapsensa Vantaan Kaivokselassa tukehduttanut 22-vuotias nainen tuomittiin maanantaina kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan teko oli murha, ja nainen oli teon tehdessään alentuneesti syyntakeinen.

Nainen tukehdutti hieman alle kahden vuoden ikäisen lapsensa viime huhtikuussa varhain aamulla sen jälkeen kun lapsen isä oli lähtenyt töihin. Oikeuden mukaan nainen päätti lapsen tappamisesta edellisenä iltana. Teolle ei kuitenkaan löytynyt motiivia.

”Mitään ymmärrettävää motiivia lapsensa tappamiselle ei ole tullut esille. Mikään [vastaajan] kokema riita tai olosuhdepakko ei ole liittynyt hänen lapseensa”, tuomiossa sanotaan.

Nainen soitti itse hätäkeskukseen vähän aamukuuden jälkeen ja kertoi tappaneensa lapsensa. Ensihoitoyksikkö ehti perille reilussa kymmenessä minuutissa. Nainen oli ambulanssia vastassa asunnon alaovella.

”[Hän] oli ollut rauhallinen ja kertonut, että lapsi oli ylhäällä asunnossa ja oli kuollut”, tuomiossa sanotaan.

Oikeuden mukaan nainen on kärsinyt mielenterveyden häiriöstä. Mielentilatutkimuksen perusteella naisella on rajallinen empatiakyky ja itsekeskeinen ajattelutapa. Oikeus katsoi kuitenkin, että hän ymmärsi tekonsa.

”Tehdessään syytteenalaisen teon tutkittava oli kykenevä ymmärtämään tekonsa tosiasiallisen ja oikeudenvastaisen luonteen, mutta hänen kykynsä säädellä käyttäytymistään oli ratkaisevasti heikentynyt”, oikeus toteaa mielentilalausuntoon viitaten.

Tuomiosta ilmenee, että jo naisen raskausaikana terveydenhuollossa heräsi huoli tämän terveydestä. Kyse oli vauvaan ja muihin ihmisiin kohdistuneista epävakaista tunteista.

Käräjäoikeudessa nainen kertoi muun muassa joutuneensa elämään pelossa ja että hänen elämäänsä oli kontrolloitu pitkän aikaa. Hänen mukaansa hän ei esimerkiksi olisi voinut ottaa avioeroa pelkäämättä henkensä puolesta.

Oikeus ei tuomiossa ota kantaa naisen omista olosuhteistaan kertoman todenperäisyyteen.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat