Poliisi epäilee miestä Helsingissä kymmenien poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä – Palkitsi alaikäisiä merkkivaatteilla ja päihteillä - Kaupunki | HS.fi

Poliisi epäilee miestä Helsingissä kymmenien poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä – Palkitsi alaikäisiä merkkivaatteilla ja päihteillä

Teoista epäillyllä 1970-luvulla syntyneellä miehellä on taustallaan useita tuomioita lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

2.3. 14:59

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan laajasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikossarjasta.

Kokonaisuudessa on yhteensä 45 uhria, jotka ovat 13–17-vuotiaita poikia, poliisin tiedotteessa kerrotaan.

Poliisi epäilee 1970-luvulla syntynyttä miestä muun muassa törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä, seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta sekä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta ja levittämisestä.

Mies jatkoi tekoja poliisin mukaan aina kiinniottoon saakka. Epäilty on ollut tutkintavankeudessa viime heinäkuusta lähtien.

Epäillyllä tekijällä on laaja historia vastaavista tuomioista. Hän on saanut vuonna 2013 yli kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Nyt tutkittavana olevien rikokset ovat alkaneet syksyllä 2017, kun mies on ollut vangittuna aiemmista seksuaalirikoksista.

Poliisi kuvailee epäillyn tekijän toimintatapaa ammattimaiseksi, systemaattiseksi ja häikäilemättömäksi.

Tutkinnan mukaan tekijä on käyttänyt rikoksissa apuna 22:ta liittymää. Niiden avulla hänen epäillään esiintyneen kymmeninä eri henkilöinä, kuten naisena, miehenä ja uhrin kanssa samanikäisenä tyttönä, aina uhrin mieltymysten mukaan.

”Epäilty on taitavasti vedonnut uhrien tunteisiin, ja toiminta on ollut myös painostavaa ja aggressiivista. Hän on saattanut esiintyä samalle uhrille useana eri henkilönä ja viestitellyt eri numeroista”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen tiedotteessa.

Epäilty on Antikaisen mukaan luonut uhreihin luottamussuhteen ja käyttänyt hyväkseen nuorten kokemattomuutta ja epävarmuuksia, ekonomista asemaa, yksinäisyyttä tai kiusaamistaustaa.

Vastineeksi seksuaalisista teoista ja uhrien intiimeistä kuvista epäilty on poliisin mukaan tarjonnut rahaa tai esimerkiksi merkkivaatteita. Houkuttimena on käytetty myös alkoholia ja tupakkaa.

Tapaamiset on järjestetty epäillyn asunnossa, toimistossa, autossa tai metsässä, tiedotteessa kerrotaan.

Epäillyt teot ovat poliisin mukaan aiheuttaneet uhreissa syvää häpeää ja ahdistusta, jolla on ollut vaikutusta heidän elämänkulkuunsa ja koulunkäyntiinsä.

Tekijän epäillään myös levittäneen uhreilta saamiaan kuvia toisille uhreille.

Varsinkin verkkoympäristössä tapahtuva lapsiin ja nuoriin kohdistuva seksuaalirikollisuus jää usein piilorikollisuudeksi.

Poliisi vetoaakin lapsiin ja nuoriin, että he uskaltaisivat kertoa heihin kohdistuneista seksuaalirikoksista poliisille.

”Yksittäinen teko voi johtaa poliisin isomman juttusarjan jäljille, jossa tekijällä on usein monia uhreja. Asian saattaminen poliisin tietoon voi estää muiden lasten ja nuorten joutumisen rikoksen uhriksi ja pysäyttää jo meneillään olevat rikokset”, Antikainen sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat