Kuinka karanteenissa olevien äänestäminen hoituu? Helsinki haalii avustajia kotiäänestyksiin, kulttuurialalta aiotaan siirtää 200 ”vaalitalkoisiin” - Kaupunki | HS.fi

Kuinka karanteenissa olevien äänestäminen hoituu? Helsinki haalii avustajia kotiäänestyksiin, kulttuurialalta aiotaan siirtää 200 ”vaalitalkoisiin”

Kevään kunnallisvaaleissa tullaan tarvitsemaan aiempaa enemmän toimitsijoita vastaanottamaan kotiäänestyksiä.

Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy noin kuukauden kuluttua.­

5.3. 15:18

Kuntavaalien ennakkoäänestyksen on määrä alkaa kuukauden kuluttua, mutta tilanne vaalitoimitsijoiden kanssa on Helsingissä edelleen täysin auki.

”Pari sataa perumista on tullut”, kertoo Helsingin kaupungin keskusvaalilautakunnan sihteeri Veera Reuna.

Rekrytointi vaalivirkailijoiksi on yhä edelleen käynnissä.

Helsingin kaupunki on myös aloittanut sisäiset toimet työvoiman siirtämiseksi ”vaalitalkoisiin”.

Esimerkiksi kulttuurin toimialalta etsitään noin 200:aa henkilöä avustamaan kotiäänestyksissä. Helsingin kaupungin henkilöstöjohtajan Nina Grosin mukaan vaalipäiväksi kartoitetaan tällä hetkellä töihin noin 350:tä kaupungin työntekijää.

Kuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään 7.–13. huhtikuuta. Vaalipäivä on 18. huhtikuuta.

Juuri kotiäänestykseen tarvittava toimitsijamäärä on tällä hetkellä suuri kysymysmerkki.

Oikeusministeriön sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksen mukaan lääkärin määräämässä karanteenissa oleva ei saa mennä sisään äänestyspaikalle. Karanteenissa oleva voi äänestää varsinaisena vaalipäivänä ulkona tai kotiäänestyksessä.

Jos henkilöllä on todettu koronatartunta, vaalitoimitsija ei voi mennä toimittamaan kotiäänestystä. Tartunnan saaneet voivat äänestää ainoastaan laitosäänestyksessä.

Tyypillisesti kotiäänestämisestä on huolehtinut Helsingissä hieman vaaleista riippuen 40–50 toimitsijaa, Reuna kertoo. Vaalilain mukaan kotoa voivat äänestäneet ihmiset, joiden pääsy äänestyspaikalle on kohtuuttoman vaikeaa.

Tällä kertaa vaalivirkailijoita pitää kuitenkin varata huomattavasti enemmän.

Epidemian kehittymisestä ei voi tietää, eivätkä vaalilautakunnatkaan siten voi ennakoida tarkasti, kuinka paljon toimitsijoita kotiäänestykseen tarvitaan.

Vaalilain mukaisesti halukkuudesta kotona äänestämiseen voi ilmoittaa viimeistään ennakkoäänestystä edeltävänä päivänä kello 16.

”Tämä on varautumista ja varahenkilöiden rekrytoimista kotiäänestystä varten”, Reuna selventää.

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin hallituksen päätöksestä rokottaa kotiäänestyksiä vastaanottavia vaalitoimitsijoita hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestystä.

Reunan mukaan rokotuksesta ei ole kuitenkaan tullut keskusvaalilautakunnalle mitään virallista tietoa.

Ylipäätään äänestäjien koteihin menevien toimitsijoiden suojautumisohjeet ovat Reunan mukaan olleet aika yleisluontoisia.

”Käytännön toteutus jää aika lailla kuntien vastuulle. Onhan se haaste.”

Erityisesti käytännön järjestelyt esimerkiksi suojavarusteiden kuljettamiseen, pukemiseen ja tuhoamiseen jäävät kuntien itsensä ohjeistettavaksi, Reuna luettelee.

Oikeusministeriön ja THL:n ohjeistuksessa toimitsijoita ohjeistetaan esimerkiksi käyttämään äänestystilanteessa maskia ja visiiriä ja miettimään etukäteen missä suojavarusteet puetaan ja riisutaan.

Myös aikaa tulee varata runsaasti.

Ohjeistuksen mukaan äänestäjän tulee ilmoittaa vaalilautakunnalle etukäteen, jos hänet määrätään karanteeniin tai eristykseen.

”Meidän pitää pystyä informoimaan virkailijoita, jotta he voivat laittaa todella vahvat suojavarusteet päälle. Ohjeistuksen mukaan tiedonkulku on äänestäjän vastuulla”, Reuna sanoo.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat