”Viimeinen ehtoollinen nyt, sitten ollaankin vain kotona” – Helsingissä baareissa ja ravintoloissa vietettiin viimeistä iltaa ennen kolmen viikon sulkua - Kaupunki | HS.fi

”Viimeinen ehtoollinen nyt, sitten ollaankin vain kotona” – Helsingissä baareissa ja ravintoloissa vietettiin viimeistä iltaa ennen kolmen viikon sulkua

Baarit ja ravintolat olivat viimeistä iltaa auki maanantaina Helsingissä. Ravintoloita koskeva sulku tulee voimaan maanantain ja tiistain välisenä yönä ja kestää kolme viikkoa.

Ravintola Harjun huoneen omistaja Jessica Qian myy ruokaa mukaan ravintoloiden sulun ajan. Taustalla asiakkaat Kalle Rönholm ja Juha Hurttia.­

8.3. 21:11 | Päivitetty 9.3. 0:00

Helsingissä Vaasankadulla ravintola Harjun huoneen kanta-asiakkaat Juha Hurttia ja Kalle Rönholm auttavat tyhjentämään paikan viimeistä jäljellä olevaa oluthanaa.

On maanantai-iltapäivä ja muutamien tuntien päästä myös Harjun huone sulkee ovensa ainakin kolmen viikon ajaksi.

Kaikki ravintolat ja baarit suljettiin koronaepidemian pahentumisen vuoksi tiistaina 9. maaliskuuta alkaen pandemian kiihtymis- ja leviämisalueilla. Se tarkoittaa suurinta osaa Suomea.

Ravintoloita koskeva sulku tulee voimaan maanantain ja tiistain välisenä yönä ja kestää kolme viikkoa.

”Viimeinen ehtoollinen nyt, sitten ollaankin vain kotona”, Hurttia sanoo.

Hurttia ja Rönholm käyvät Harjun huoneessa päivittäin tai useita kertoja viikossa, useimmiten lounaalla. Molemmat asiakkaista kertovat asuvansa aivan Harjun huoneen lähettyvillä.

”On vaikeaa kuvitella, ettei tänne voikaan tulla. Ja kun ei tiedetä kuitenkaan kuinka kauan tämä oikeasti kestää, vaikka nyt puhutaankin kolmesta viikosta”, Rönholm sanoo.

Hurttia kertoo ihmettelevänsä hallituksen päätöstä sulkea kaikki ravintolat ja baarit.

”Halvemman kaljan paikoissa on ollut ehkä enemmän jengiä, mutta ei täällä. Täällä on ollut ihan äärimmäisen hiljaista muutenkin, niin en vain ymmärrä. Sululla tulee olemaan niin paljon negatiivisia vaikutuksia.”

Jessica Qianin omistama Harjun huone oli maanantaina viimeistä iltaa auki ennen kolmen viikon sulkua.­

Harjun huoneen omistaja Jessica Qian kertoo avanneensa paikan koronan keskellä vasta reilu seitsemän kuukautta sitten.

Viime päivien aikana Qian on myynyt kaikki hanaoluet viidellä eurolla, koska ne eivät säily hyvänä yli kolmea viikkoa.

Suurin osa onkin jo loppunut, jäljellä on enää viimeisiin tuopillisiin brittiläistä Brown Ale-olutta.

Sulun aikana Harjun huoneesta saa ostettua ruokaa mukaan, mutta se ei estä myyntiä Qianin mukaan vähenemästä radikaalisti.

”Tosi kurja juttu. Mutta toivotaan nyt, että rajoitukset auttavat ja voidaan avata mahdollisimman pian uudelleen”, Qian sanoo.

Aatu Väkeväinen (vas.), Inka Raanoja ja Suvi Nissinen istuivat maanantai-iltana Relaxin-baarissa Helsinginkadulla. "Tämä on meidän kantapaikka, niin tultiin tukemaan. Tosi ikävä tilanne.", Raanoja totesi.­

Ruoan ulosmyynti ravintoloista on sallittua sulun aikana.

Henkilöstöravintolat ja muut ravintolat, jotka eivät lähtökohtaisesti ole yleisölle avoimia, voivat olla auki.

Kolmen viikon jälkeen ravintoloita saatetaan avata, mutta niiden aukioloaikoja, asiakasmääriä ja anniskelua rajoitetaan sen jälkeenkin. Esillä on ollut muun muassa aukioloaikojen lyhentäminen niin, että ravintolat menisivät kaikkialla kiinni alkuillasta ennen kello kahdeksaa.

Ravintoloiden aukioloajat vaihtelisivat jonkin verran alueellisesti ja ravintolatyyppien mukaan.

Lue lisää: Eduskunta hyväksyi lain: Ravintolat menevät kiinni ensi yönä kolmeksi viikoksi

Viime perjantaina tuli voimaan myös ”tanssi- ja laulukielto”, joka kestää kesäkuun loppuun. Ravintoloiden on koko maassa järjestettävä toimintansa sisätiloissa niin, että asiakkaat ohjataan istumaan omille paikoilleen. Ravintolat eivät myöskään saa järjestää eivätkä sallia esimerkiksi tanssimista ja karaokepaikan esiintymisiä.

Osa ravintoloista oli sulkenut jo ovensa maanantaina. Lappu Hilpeän Hauen ovessa Vaasankadulla.­

Osa Kallion ja Alppiharjun baareista ja ravintoloista laittoi ovensa kiinni jo maanantaina. Kaduilla oli hiljaista.

Vielä aukiolevien ravintoloiden ja baarien työntekijöiden tunnelma on lannistunut.

Niin myös Helsinginkadulla ravintola Roskapankissa, jossa asiakkaita vielä istuu pöydissä ja tiskin äärellä.

”Haikea fiilis. Ei sitä oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua”, ravintolapäällikkö Kalle Sepperi sanoo.

Helsinginkadun ravintola Roskapankin ravintolapäällikkö Kalle Sepperi maanantaina viimeisessä työvuorossa ennen ravintoloiden ja baarien sulkemista.­

”Itse olen ainakin seuraavat kolme viikkoa lomautettuna, niin kuin kaikki muutkin tällä alalla.”

Ravintoloiden ja baarien suluilla on mittavat vaikutukset monen alan työntekijän ja yrittäjän elämään.

”Uutisoidaan siitä, että ei ihmisten tarvitse käydä nyt ravintoloissa tai baareissa. Mun täytyisi kuitenkin käydä myös töissä, että saan elätettyä perheeni. Mutta ei auta itku markkinoilla.”

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat