Helsinki aikoo palkata lastensuojeluun lisää työntekijöitä – sosiaalityöntekijän palkkaa nostettu noin 3 600 euroon - Kaupunki | HS.fi

Helsinki aikoo palkata lastensuojeluun lisää työntekijöitä – sosiaalityöntekijän palkkaa nostettu noin 3 600 euroon

Lastensuojelun avohuoltoon haetaan muun muassa johtavaa sosiaalityöntekijää ja kuutta sosiaalityöntekijää, joiden tehtäviin kuuluvat esimerkiksi kiireellisistä sijoituksista vastaaminen. Määrällisesti eniten uusia työntekijöitä haetaan vammaistyöhön.

Uusia työntekijöitä haetaan esimerkiksi lastensuojelun avohuoltoon.­

30.3. 10:10

Helsinki haluaa palkata liki 50 uutta työntekijää lastensuojeluun, terveys- ja päihdepalveluihin, vammaistyöhön sekä hoivapalveluihin. Suurin osa haettavista paikoista on sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien paikkoja. Kaupunginhallitus hyväksyi virkojen perustamiset kokouksessaan maanantaina.

Esimerkiksi lastensuojelun avohuoltoon haetaan muun muassa johtavaa sosiaalityöntekijää ja kuutta sosiaalityöntekijää, joiden tehtäviin kuuluvat esimerkiksi kiireellisistä sijoituksista vastaaminen. Terveys- ja päihdepalvelujen lasten psykiatriseen yksikköön haetaan puolestaan muun muassa kahta lastenneurologia, viittä lastenpsykiatria ja Nuorisoaseman lääkäriä.

Määrällisesti eniten uusia työntekijöitä haetaan vammaistyöhön. Esimerkiksi lapsiperheiden sosiaaliohjaukseen haetaan 13:a sosiaaliohjaajaa ja tämän lisäksi haussa on useita sosiaalityöntekijöitä.

Tehtävien palkkaukset vaihtelevat tehtäväkohtaisesti. Pienin palkka on sosiaaliohjaajilla, noin 2 550 euroa kuussa. Sosiaalityöntekijöiden palkat vaihtelevat noin 3 400 eurosta noin 3 650 euroon riippuen siitä, missä palvelukokonaisuudessa he työskentelevät. Kaupunki on hiljattain nostanut sosiaalityöntekijöiden palkkoja.

Haussa olevien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden palkka on 3 643,93 euroa kuukaudessa. Lastenpsykiatrin ja lastenneurologin palkat ovat puolestaan noin 5  380 euroa kuussa.

Vuonna 2019 Helsingissä lähes kaksinkertaistettiin lastensuojelun jälkihuollon työntekijöiden määrä. Lastensuojelun resurssit ovat ikuisuusaihe, jonka Koskelan henkirikos on jälleen nostanut esiin.

Lue lisää: Koskelan tapahtumat kääntävät katseet kestämättömään epäkohtaan: Suomi epäonnistuu lasten suojelemisessa

Esimerkiksi Pelastakaa lapset ry:n kehittämispäällikkö Tove Lännqvist ja palvelutoiminnan johtaja Anu Lehto kirjoittivat 25. maaliskuuta mielipidekirjoituksessaan, että lastensuojelun laitoshoidossa on jo vuosia jatkunut valtakunnallisesti tilanne, jossa henkilöstön saatavuus ja pysyvyys ovat heikentyneet merkittävästi. Kaupungin uudet rekrytoinnit eivät vaikuta tähän ongelmaan, sillä uudet virat perustetaan lastensuojeluun avohuoltoon.

Avohuollossa tarkoitus on tehdä yhteistyötä lapsen ja hänen vanhempiensa tai huoltajien kanssa ja tunnistaa ongelmia, jotta huostaanottoon tai sijaishuoltoon kuten lastenkotiin ei tarvitsisi päätyä. Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijällä on Helsingissä tällä hetkellä asiakkaanaan keskimäärin 35 lasta.

Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski sanoi HS:lle marraskuussa, että vaikka lastensuojelun palveluntarve on lisääntynyt Helsingissä, lastensuojelun resurssit ovat silti hänen mielestään pääkaupungissa kohtuullisen hyvät.

Lastensuojelun työntekijät ovat jaksaneet sinnikkäästi pitää esillä lastensuojelun alimitoitusta. Yksi esimerkki tästä on vuonna 2017 lanseerattu 1 000 nimeä -addressi, jolla sosiaalityöntekijät pyrkivät vaikuttamaan poliitikoihin lastensuojelun asiakasmäärien kohtuullistamiseksi. Adressin allekirjoitti yli 3 500 ihmistä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat