Vanhusten palvelukeskukset pysyvät vielä kiinni Helsingissä: ”Tartunnan vaara kokoontumisissa ei ole ohi” - Kaupunki | HS.fi

Vanhusten palvelukeskukset pysyvät vielä kiinni Helsingissä: ”Tartunnan vaara kokoontumisissa ei ole ohi”

Toiminnan avaamista arvioidaan uudelleen toukokuun alussa.

Palvelukeskukset ovat helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille tarkoitettuja avoimia kohtaamispaikkoja. Kuvassa Suutarilan palvelukeskus.­

19.4. 15:45

Palvelukeskuksien ja ikääntyneiden päivätoiminnan sulkua jatketaan runsaalla kahdella viikolla 16. toukokuuta asti. Aikaisemman päätöksen mukaan toiminta oli suljettuna 30. huhtikuuta saakka.

”Helsingin koronavirustilanne on parantumassa, mutta tartunnan vaara kokoontumisissa ei ole vielä ohi. Siksi päätimme, että emme vielä avaa palvelukeskustoimintaa. Asiakkaidemme turvallisuus on meille erittäin tärkeää”, etelän palvelualueen johtaja Helena Venetvaara kertoo kaupungin tiedotteessa.

”Arvioimme ja seuraamme tilannetta jatkuvasti myös yhdessä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.”

Asiakkaille, jotka tarvitsevat eniten tukea, on etsitty vaihtoehtoisia yhteydenpidon tapoja.

Ikääntyneiden päivätoimintaa järjestetään esimerkiksi yli 65-vuotiaille kotona asuville muistisairaille. Se on ennaltaehkäisevää ja kuntoutumista tukevaa toimintaa, jolla edistetään ikääntyneiden henkilöiden toimintakykyä, henkistä vireyttä ja sosiaalisia suhteita.

Palvelukeskukset ovat avoin kohtaamispaikka, joissa järjestetään helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille harrastustoimintaa. Niissä voi myös esimerkiksi käydä kuntosalilla tai saada neuvontaa sosiaaliohjaajalta.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat