Erikoinen tilanne Helsingissä: asuntoja valmistuu melkein kuin suuren muuton aikaan, mutta väki valuu muualle - Kaupunki | HS.fi

Erikoinen tilanne Helsingissä: asuntoja valmistuu melkein kuin suuren muuton aikaan, mutta väki valuu muualle

Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietoyksikön järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori näkee tilanteessa yhtymäkohtia 2000-luvun alkuun.

Vuodenvaihteessa 2020–2021 Helsingissä oli eniten uusia asuntoja rakenteilla Kalasatamassa. Kuvassa Kalasataman tornitalot Vanhankaupunginlahden puolelta 13. huhtikuuta.­

4.5. 9:43

Helsingissä on parhaillaan meneillään erikoinen tilanne: kaupungissa hätyytellään jo kaikkien aikojen asuntotuotantoennätyksiä samaan aikaan kun väestönkasvu on hidastunut ja pois Helsingistä suuntautuva muutto on kasvanut.

Viime vuonna Helsinkiin valmistui 7 280 asuntoa, kun tavoite oli 7 000 asuntoa. Käytännössä enemmän asuntoja on valmistunut vain 1960-luvun alussa lähiörakentamisen huippuvuosina: vuonna 1961 Helsinkiin valmistui huimat 8 537 asuntoa, ja vuonna 1962 asuntoja valmistui 7 300.

Tavoite on vuodesta 2019 lähtien ollut rakentaa 7 000 asuntoa vuodessa, mutta tähän tavoitteeseen ei vielä vuonna 2019 päästy. Asuntoja valmistui tuolloin yhteensä 6 736.

Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestarin Anni Sinnemäen (vihr) ja kaupunginvaltuutettu Risto Rautavan (kok) aloitteesta tavoite on vuodesta 2023 alkaen rakentaa jopa 8 000 asuntoa vuodessa. Tarkoitus on, että rakentamalla tarpeeksi asuntoja Helsinki voisi hillitä asumiskustannusten kasvua.

Tilanteesta tekee kiinnostavan se, että samalla kun asuntotuotantotavoitteita on roimasti nostettu, väestönkasvu on Helsingissä heikentynyt tasaisesti vuodesta 2018 alkaen. Viime vuonna pudotus oli erityisen jyrkkä: Helsingin väkiluku kasvoi vuonna 2020 noin 3 090 asukkaalla, kun vielä vuonna 2019 kasvua oli yli 5 000 henkeä.

Muuttotappio kehyskuntiin, seudun ulkopuolelle ja muualle Suomeen kasvoi niin ikään vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä huomattavasti verrattuna aiempiin kymmeneen vuoteen.

Helsingin kaupunginkanslian kaupunkitietoyksikön järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori pitää tilannetta hyvin mielenkiintoisena.

”Tämänhetkisessä tilanteessa on huomattavasti yhtymäkohtia 2000-luvun alkuun. Silloin Helsingin väkiluku väheni Nurmijärvi-ilmiön myötä, ja myös väestö- ja asuntotuotantoennusteet tehtiin sen mukaisesti.”

Asuntotuotannon määrä oli laskusuuntainen koko 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen.

”Silloin tuudittauduttiin siihen, että ihmiset haluavat asua isoissa omakotitaloissa kahden auton kanssa. Lopputulema yhdessä finanssikriisin kanssa oli, että kun vuonna 2000 Helsinkiin valmistui noin 4 000 asuntoa, vuonna 2010 luku oli enää 2 261.”

Nurmijärvi-ilmiö kuitenkin hyytyi, ja Helsinki alkoi taas houkuttaa ihmisiä. Rakentamalla nyt paljon asuntoja pyritään osin korjaamaan 2000-luvun virheitä.

Lue lisää: ”Nurmijärvi-ilmiö tyrehtyi, ja nyt Helsingin kehyskuntia kasvattavat vieraskieliset muuttajat – ”Järisyttävä havainto”, sanoo muuttoliiketutkija”

”Mutta mehän emme tiedä, miten koronapandemia lopulta vaikuttaa väestönkehitykseen. Tuleeko esimerkiksi etätyö jäädäkseen? Uskon, että tulevissa kuntavaaleissa nykyiset asuntotuotantotavoitteet tullaan kyseenalaistamaan. Vaalien kannalta asuntotuotantotavoitteet ovat hyvin kiinnostava asia, ja väestönkasvua pitää nyt seurata tarkasti”, Vuori sanoo.

Hänen mukaansa esimerkiksi Tukholmassa kotimaan muuttotappio oli vuonna 2020 huomattavasti suurempi kuin Helsingissä ja silti asuntojen hinnat kaupungissa vain nousivat.

”Ei ole yksiselitteistä, että rakentamalla lisää asuntojen hinnat automaattisesti laskevat.”

Vuodenvaihteessa 2021–2021 asuntoja oli eniten rakenteilla Kalasatamassa (1 863), Pasilassa (1 707) ja Länsisatamassa (1 291). Myös Koskelaan, Kruunuvuorenrantaan, Herttoniemeen, Mellunkylään ja Vartiokylään on rakenteilla paljon asuntoja.

Lue lisää: ”Espoossa on nyt pelko, että se on muuttumassa Vantaaksi” – Asukkaat pakenevat Espoosta ennätyksellistä tahtia, tutkijatkin yllättyivät”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat