Helsingin leimattuun lähiöön piiloutuu ulkopuolisille tuntematon luontoharvinaisuus – 10 000 vuotta sitten syntynyt ranta kantaa muistoa jo kauan sitten kadonneesta merestä - Kaupunki | HS.fi

Helsingin leimattuun lähiöön piiloutuu ulkopuolisille tuntematon luontoharvinaisuus – 10 000 vuotta sitten syntynyt ranta kantaa muistoa jo kauan sitten kadonneesta merestä

HS kokosi syyslomavinkkejä luontoretkistä kiinnostuneille. Jos Nuuksio on koluttu, Viikin lintutornit kavuttu ja Seurasaari nähty, tässä on vaihtoehtoisia ulkoilupaikkoja.

Tullisaaren kartanopuiston yli 200-vuotias tammivanhus on rauhoitettu.

14.10. 2:00 | Päivitetty 14.10. 12:10

Autoletka matelee kansallispuistoon, eikä pysäköintipaikkaa tahdo löytyä. Kuulostaako tutulta?

Kun Suomi lomailee, on päästävä metsään. Nuuksio, Kuusijärvi, Oittaa, Sipoonkorpi ja muut suositut ulkoilualueet täyttyvät vierailijoista. Ruuhkaa on.

Mutta onneksi pääkaupunkiseudun luontoelämykset eivät jää tunnetuimpiin kohteisiin. HS kokosi erilaisia retken arvoisia luontoaarteita pääkaupunkiseudulta.

Hiidenkirnuja

Pääkaupunkiseudun suurin ja vanhin hiidenkirnu on Pihlajamäessä Helsingissä.

Helsingin lähiluonto kätkee lukuisia jääkauden nähtävyyksiä. Vanhimmat hiidenkirnut ovat Pihlajamäen lähiössä Rapakiventien varrella.

Vierekkäiset kirnut ovat syntyneet tiettävästi ennen viimeistä jääkautta eli yli 100 000 vuotta sitten jäätiköiden sulamisveden pyörittäessä kivenlohkareita. Ne paljastuivat alikulkutunnelin rakentamisen yhteydessä 1990-luvun alkupuolella.

Toinen luonnon omista veistoksista kuuluu kooltaan Suomen suurimpiin. Se on lähes 8,5 metriä syvä ja halkaisijaltaan liki 7 metriä. Pienemmän kirnun syvyys on runsaat 3 ja läpimitta noin 1,5 metriä.

Samalla retkellä kannattaa tutustua alueen rakennuksiin. Pihlajamäki on Suomen ensimmäisiä lähiöitä 1960-luvulta ja arkkitehtuuriltaan arvostettu: se on merkitty Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon.

Ennen Pihlajamäessä tehtyjä löytöjä metropolialueen suurimpana hiidenkirnuna pidettiin Käpylän Louhenpuiston kirnua, joka on läpimitaltaan noin 1,5 metriä. Karhusaaren venesataman viereisellä kalliolla on puolestaan peräti seitsemän kirnun rypäs.

Kirnuja löytää myös muun muassa Kivikosta, Laajasalosta, Lauttasaaresta, Seurasaaresta ja Vartiosaaresta.

Keidassoita

Luontopolku johdattaa Slåttmossenin keidassuolle luonnonsuojelualueella Helsingin ja Vantaan rajalla.

Suo kuuluu luontoelämyksiin, jotka jokaisen tulisi kokea ainakin kerran elämässään, sanoivat kansallispuistojen asiantuntijat HS:ssä kesällä.

Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan luonnontilaiset suot ovat tosin harvinaisia koko Uudellamaalla. Niitä kuitenkin on. Missä pääkaupunkiseudulla kannattaa kokea suoelämys?

Helsingissä suojeltuja soita on neljä, joista suurin on Slåttmossenin keidas- eli kohosuo. Siinä suon keskiosa on reunoja korkeammalla. Alueella kasvaa rahkasammalta, kanervaa, variksenmarjaa, kitukasvuisia mäntyjä ja tupasvillaa.

Maisema voisi olla kaukaisesta luonnonpuistosta, mutta suo on asuinalueiden puristuksessa Helsingin ja Vantaan rajalla: 7,5 hehtaarin rauhoitettu alue Jakomäessä, loput Vaaralassa. Suota pääsee ihmettelemään 700 metrin pituisia pitkospuita pitkin.

Toinen vähemmän tunnettu suokeidas on Espoon Tremanskärr, joka sijaitsee lähellä suosittua Luukin ja Kaitalammen ulkoilualuetta Vihdintien pohjoispuolella.

Tremanskärrissä kulkee opastettu polku luonnontilaisen suon ympäristössä valtaosin luonnonsuojelualueella. Polkua kuljetaan niin ikään pitkospuilla. Paikka kuuluu pääkaupunkiseudun monipuolisimpiin suoalueisiin.

Tremanskärrin nimeen liittyy karmiva tarina, jonka mukaan isonvihan aikana 1700-luvulla kolme venäläistä miestä kulki suon yli ja jäi sille tielleen.

Lyhyemmän reitin pituus on noin kaksi kilometriä. Kurkijärven kautta kiertävä reitti on hieman yli kolme kilometriä. Matkan varrella on taukopaikkoja.

Jos haluaa kivuta korkealle ilman, että tarvitsee väistellä kuntoportaita pomppivia pepputreenaajia, tässä on vaihtoehto.

Patikkapaikkoja

Kasavuorelta Espoon Soukasta näkee kauas Suomenlahdelle.

Vantaa hääti ulkoilijat ”Korson Ylläkseksi” kutsutulta Kulokukkulan täyttömäeltä kesällä, mutta ei hätää: muitakin patikkapaikkoja pääkaupunkiseudulla riittää.

Jos haluaa kivuta korkealle ilman, että tarvitsee väistellä kuntoportaita pomppivia pepputreenaajia, tässä on vaihtoehto, jolle on vaikeaa vetää vertoja: Espoon Soukan Kasavuori. Se kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kallioalueisiin ja kohoaa 44 metrin korkeuteen lähellä merenrantaa.

Huipulta, tuulten taivuttamien mäntyjen viereltä avautuvat näkymät Suomenlahden sirpaleiseen saaristoon. Sen kerrotaan olevan oiva paikka myös lintujen muuttopuuhien seuraamiseen.

Laelle pääsee joko Soukansalmentien metsäiseltä jatkeelta tai idästä Kasavuorenrinteen päästä.

Vantaalla Kuninkaalassa sijaitseva Kalkkikallio kurkottelee vielä korkeammalle, lähes 65 metriin. Kaukana horisontissa häämöttää Helsingin siluetti.

Kallioisella luonnonsuojelualueella näkee järkälemäisiä siirtolohkareita, luolamaisia onkaloita ja yli satavuotiaita kalliomännikköjä. Paikka on saanut nimensä alueelta löytyvästä kalkkikivestä.

Näköalapaikalle löytää luontopolulta, jolle taas voi pujahtaa esimerkiksi Kehä III:n vieressä kulkevalta kävelytieltä, Tuomirinteen päästä tai Kalkkivuorentie 41:n ja 43:n välistä.

Harvinaisuuksia

Peetu Piiroinen perhokalasti Pitkäkoskella kesällä 2017.

TammimetsÄT ovat kadonneet Suomesta lähes täysin, mutta Tammiston luonnonsuojelualueella Vantaalla on sellaisesta on onnistuttu säilyttämään palanen. Luontopolulle on kulku Tilkuntie 12:sta tai Tammistontie 1:n ja 15:n kohdalta.

Sieltä voi jatkaa Haltialan aarnialueiden ja peltomaisemien läpi Pitkäkosken luonnonsuojelualueella Vantaan Ylästöön, jonne matka jalan vie tunnin. Luontopolku kiemurtelee täällä aivan toisenlaisissa maisemissa Vantaanjoen tuntumassa. Äänimaailma voi vaihdella rauhallisesta solinasta pauhaavaksi kohinaksi.

Vantaanjoessa on yli 40 nimettyä koskea, joista toiseksi pisin, runsaan kilometrin pätkä, on Pitkäkoski. Sitä reunustavassa lehdossa elää kolmisenkymmentä pesivää lintulajia ja korkeimmat puut humisevat 30 metrissä.

Täällä voi nähdä vilauksen saukostakin, joka ehti käydä sukupuuton partaalla Suomessa. Niitä alueelle houkuttelevat Vantaanjoen kalat, sammakot ja nilviäiset. Nilviäisistä joessa elelee esimerkiksi uhanalainen vuollejokisimpukka, joka kasvaa 30-vuotisen elämänsä aikana noin kymmensenttiseksi.

Luontopolulle pääsee Jokitien päästä tai Pitkäkosken sillan vierestä.

Täällä rantaan ovat lyöneet Itämerta edeltäneen Yoldiameren ja sitä seuranneen Ancylusjärven aallot.

Muinaisranta

Ritva Selenius istui yli 10 000 vuotta vanhalla Jakomäen muinaisrannalla vuonna 2012.

Hieman erilainen rantakohde on Jakomäessä: noin 10 000 vuotta sitten syntynyt muinaisranta. Täällä rantaan ovat lyöneet Itämerta edeltäneen Yoldiameren ja sitä seuranneen Ancylusjärven aallot. Jakomäki oli tuolloin saari.

Vastaavia niin sanottuja kivikkoisia pirunpeltoja on pääkaupunkiseudulla muitakin. Jakomäen pyöreitä kiviä pidetään kuitenkin tärkeimpänä Itämeren vaiheista kertovana muinaisrantakohteena.

Hehtaarin kokoinen suojelualue sijaitsee Jakomäenkalliolla, jossa on myös yksi Helsingin korkeimmista kohdista. Huippu on yli 60 metriä merenpinnan yläpuolella. Nykyinen merenranta siintää vajaan kymmenen kilometrin päässä.

Lintuja

Espoon Matalajärven pesimälinnustoon kuuluu kymmeniä lajeja.

Jos haluaa bongata lintuja, suunnaksi kannattaa ottaa Espoon Matalajärvi. Sen pesimälinnustoon kuuluu kymmeniä lajeja, kuten luhtahuitti ja pikkutikka. Varsinkin muuttoaikoina järvellä on kuhinaa. Syksyisin voi nähdä esimerkiksi uiveloita.

Kahlaajien ja vesilintujen elämää pystyy seuraamaan sitä varten tehdystä tornista, jonne pääsee Marketanpuiston ja viljelysalueen läpi vievää tietä pitkin.

Matalajärvi on tutumman Bodominjärven kyljessä.

Puujulkimoita

Aila-myrsky kaatoi Tullisaaren kartanopuiston yli 200-vuotiaan tammen syksyllä 2020.

Helsingin Laajasalossa on joukko puunähtävyyksiä. Niistä merkittävin on Tullisaaren kartanopuiston vanha, lähes 200-vuotias tammi. Se versoi jo 1800-luvun alkupuolella, jolloin Suomi oli vielä osa Venäjän keisarikuntaa.

Paljon nähnyt puuvanhus on nyt kaatunut. Helsingin kaupunki tiedotti suru-uutisesta 25. syyskuuta 2020. Kaatumisen syyksi epäiltiin Aila-myrskyä, jonka puuskat olivat todennäköisesti vaurioittaneet tammea. Kaupunki kuitenkin päätti, että puunrunko saa jäädä puistoon.

”Ystävällisenä kutsuna toivotamme lahopuita kodikseen kaipaavat öttiäiset ja muut eliöt tervetulleiksi puunrungon luokse”, Helsingin kaupunkiympäristö kertoi Facebook-päivityksessään.

Kävelyetäisyydellä Henrik Borgströmin tien varressa kartanon tienhaaraa vastapäätä seisoo toinen puujulkimo: kaksihaarainen metsälehmus. Noin 25 metriä korkea ja ympärysmitaltaan 4,5-metrinen puu on rauhoitettu luontomuistomerkkinä vuonna 1956.

Viereisessä lehdossa on toinenkin rauhoitettu, vino metsälehmus.

Seuraavaan luontomuistomerkkiin on viitisen minuutin kävely. Kumianpää-nimisen tien päässä olevassa metsikössä ulkoilutien varrella on harvinainen mukuramänty. Se on tavallisen männyn visamainen muunnos, jonka runko, oksat ja juuret ovat pahkuraisia.

Mukuramännyt eivät yleensä kasva kymmentä metriä korkeammiksi, mutta tämä rauhoitettu yksilö on noin kaksi kertaa tavallista korkeampi.

Jos kierroksen aloittaa mukuramännyltä, retken päätteeksi voi nauttia eväät ruskan värjäämässä Tullisaaren kartanonpuistossa.

Juttua varten on haastateltu Jussi Helimäkeä, joka on toimittanut kirjat Lumoava Helsinki – 200 luontoelämystä ja Kotinurkilta kallioille – Espoon luontokohteet.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat