Teemu Laajasalo perustelee, miksi hän piispana halusi ottaa kantaa rokotekeskusteluun - Kaupunki | HS.fi

Teemu Laajasalo perustelee, miksi hän piispana halusi ottaa kantaa rokote­keskusteluun

Piispan mielestä rokotekeskustelu on viime aikoina kaventunut yhteisöstä yksilöön.

Teemu Laajasalon mukaan seurakuntien työntekijät ovat kohdanneet viimeisen puolentoista vuoden aikana lukemattomia tilanteita, joissa kulkutaudin aiheuttama välillinen kärsimys on tuntunut kohtuuttoman kovalta.

18.10. 14:39

Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo ottaa tuoreessa mielipidekirjoituksessaan voimakkaasti kantaa koronarokotteiden puolesta. Hän katsoo, että viime aikoina keskustelu tuntuu kaventuvan yhteisöstä yksilöön.

HS:n verkkosivuilla maanantaina julkaistussa mielipiteessään Laajasalo kirjoittaa, että rokottamaton ihminen toimii tieteenvastaisesti ja osoittaa ymmärtämättömyyttä.

”Mutta paljon vakavampaa on se, että rokotteesta kieltäytyvä ihminen toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta”, Laajasalo kirjoittaa tekstissään.

Laajasalon mukaan rokottamattoman tekemä valinta ei ole pelkästään yksilön vapautta, vaan osa yhteisön vastuuta. Rokottamaton ei tee päätöksiä ainoastaan omasta terveydestään, elämästään ja vapaudestaan – vaan kaikkien muidenkin terveydestä, elämästä ja vapaudesta.

Lue lisää: Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo: Rokottamaton kantaa vastuun lähimmäisen kärsimyksestä ja kuolemasta

Laajasalo perustelee HS:lle, miksi Helsingin piispan oli hänen mielestään tärkeä ottaa kantaa rokotekeskusteluun. Laajasalo sanoo, että hänestä nyt oli aika muistuttaa, että omien valintojen seuraukset kantaa joku heikompi tai hauraampi läheinen.

Seurakuntien työntekijät ovat kohdanneet viimeisen puolentoista vuoden aikana lukemattomia tilanteita, joissa kulkutaudin aiheuttama välillinen kärsimys tuntuu kohtuuttoman kovalta.

”Kirkossa on jouduttu muutamaan otteeseen rajoittamaan ihmisten kaikkein tärkeimpiä hetkiä. On kohtuutonta estää ihmisten yhteinen suru, mittailla turvavälejä hautajaisissa tai antaa ohjeita siitä, kuka saa kuivailla surevan lesken kyyneliä. Erityisen iso huoli on niistä ihmisistä, joilla on jo valmiiksi mennyt huonosti ja nyt menee vielä huonommin”, Laajasalo vastaa sähköpostitse.

Hän kertoo pohtineensa eri taustakeskusteluissa eräiden ammattiryhmien ja viranomaisten jaksamista.

”Monet joutuvat tekemään ja toimeenpanemaan erittäin vaikeita päätöksiä ja elämään työssään jatkuvassa poikkeustilassa”, Laajasalo mainitsee.

Papeilla oli tärkeä rooli 1800-luvulla, kun suomalaisia valistettiin rokotusten hyödyistä. Tehtävänä oli hälventää kansalaisten pelkoja ja jakaa tietoa.

Laajasalo katsoo, että rokottamattomuudelle on monia syitä, eikä kysymys ole yksinkertainen.

”On huono-osaisuutta, väärää tietoa tai nuoruuteen aivan tyypillisesti kuuluvaa haavoittumattomuuden harhaa. Siksi tarvitaan kärsivällistä oikean tiedon levittämistä”, Laajasalo vastaa sähköpostitse.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat