Seitsemänvuotias lapsi putosi kolme metriä syvään kaivoon Vantaalla - Kaupunki | HS.fi

Seitsemänvuotias lapsi putosi kolme metriä syvään kaivoon Vantaalla

Lapsi saatiin pelastettua kaivosta. Pelastuslaitos kehottaa tarkastamaan vanhojen kaivojen kansien kunnon.

19.10. 15:53

Pelastuslaitos pelasti seitsemänvuotiaan lapsen kaivosta Vantaalla.

Kahden aikaan tiistaina päivällä Keski-Uudenmaan pelastuslaitos sai tiedon kaivoon pudonneesta lapsesta Itä-Vantaalla.

Paloesimies Joni Leino kertoo, että lapsi oli pudonnut isovanhempiensa pihalla olevaan vanhaan kaivoon. Kaivossa oli kansi, mutta lapsi oli pudonnut kannen tarkastusaukon päällä olleen lahonneen puun petettyä.

Kaivo oli noin kolme metriä syvä ja täynnä vettä.

Pojan sisarus huomasi asian ja hälytti äitinsä apuun. Pojan äiti soitti pelastuslaitoksen paikalle.

Pelastuslaitoksen yksikkö pääsi paikalle nopeasti, koska sattui olemaan muutenkin lähistöllä. Leinon mukaan pojan pää oli juuri ja juuri pinnan yläpuolella, kun pelastajat saapuivat paikalle.

Pojalle heitettiin ensin köysi, minkä jälkeen pelastajat laskivat kaivoon tikkaat, joiden avulla lapsi saatiin ylös.

Leinon mukaan lapsi oli kylmissään, mutta ensihoidon mukaan muuten kunnossa.

Leino kertoo, ettei poika omien sanojensa mukaan osannut uida.

”Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kehottaa kaikkia tarkistamaan vanhojen kaivojen kannet, jos sellaisia omalla pihamaalla on”, Leino sanoo.

Oikaisu 22.10 kello 17.45: Joni Leinon titteli on paloesimies

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat