Hakaniemeen perustettiin sata vuotta sitten legendaarinen tavaratalo – nyt se aukeaa uudessa loistossa kaupunkilaisille - Kaupunki | HS.fi

Hakaniemeen perustettiin sata vuotta sitten legendaarinen tavaratalo – nyt se aukeaa uudessa loistossa kaupunkilaisille

Vanhaan Elannon taloon tulee ravintoloita, toimistoja sekä aiemminkin katutasossa toiminut S-market. Rakennuksessa näkyy sama kehitys kuin muuallakin itäisessä kantakaupungissa: työväenluokan perinnemaita valtaa luova luokka.

Vanha Elannon talo, nykyinen Siltasaari 10. Uuteen kiinteistökokonaisuuteen kuuluu Siltasaarenkadun osoitteet 6-10 ja Paasivuorenkatu 4-6:n.


27.10. 14:34

Hakaniemessä komean kivilinnan uumenissa ahertaa ripeitä rakennustyöläisiä kuin muurahaisia. Nyt kiihdytetään loppusuoralle, sillä perusteellinen saneeraus on määrä saada valmiiksi loppuvuoden aikana.

Entinen tavaratalo on saamassa uuden elämän. Samalla legendaarinen rakennus nimetään uudelleen, ja ”Elannon talo” jää ainakin virallisessa käytössä historiaan.

”Olemme nimenneet rakennuksen Siltasaari kympiksi”, kertoo kiinteistösijoitusyhtiö Antiloopin toimitusjohtaja Tuomas Sahi. Eläkeyhtiöiden omistama Antilooppi on talon saneeraaja.

Toisen kerroksen ravintolatiloista aukeaa komea näkymä Paasivuoren puistikkoon.

Uudestisyntynyt kiinteistökokonaisuus pitää sisällään entiset osoitteet Siltasaarenkatu 6, Siltasaarenkatu 8–10 ja Paasivuorenkatu 4–6.

Valtaosin talon valtaavat pian erilaiset yritykset, joiden kotipesiksi taloon on remontoitu moderneja toimistotiloja. Toimistotiloihin on asettumassa muun muassa tilitoimistoja, muotiketjun pääkonttori sekä markkinointi- ja konsulttitoimistoja. Kaikki tilat eivät ole menneet, ja vuokralaisia etsitään vielä.

Perinteinen tiilikatto on kunnostettu. Muutenkin ulkoasu on entisöity mahdollisimman alkuperäiseksi.

Katutasoon aukeaa kaikille kaupunkilaisille avoimia kaupallisia tiloja.

Sinne palaavat kosmetiikkaa myyvä Emotion sekä S-market, jonka asiakkaille avataan myös ilmainen pysäköintihalli. Ensimmäiseen ja toiseen kerrokseen tulee useita ravintoloita. Niistä tiedetään ainakin jo ruokaravintola Story, tacoja tarjoava Lopez y Lopez ja korealaista grilliruokaa tarjoileva Moloko.

Kellariin valmistuvat tilat yli 400 polkupyörälle sekä pesu- ja pukuhuonetiloja. Kiinteistö käyttää sähkönä tuulivoimaa.

Rakennuksen julkisivun ikkuna-ulkonemat tuovat elävyyttä tiloihin. Siltasaari 10 kohoaa muutoin seitsemän kerroksen korkeuteen, paitsi Paasivuorenkatu 4–6:sta liitetyssä osassa kerroksia on kahdeksan.

Vanha portaikko säilytetään. Tosin portaikon hissiä ei kunnosteta käyttöön, vaan se jää museohissiksi. Rakennuksessa on hissejä muualla.

Entisessä Elannon talossa näkyy sama kehitys, mikä on näkynyt muuallakin Kalliossa. Vanhastaan työväenluokan perinnemailla luova luokka nousee yhä näkyvämmin esiin.

Pitkänsillan Hakaniemen puoleiselle alueelle työväestön ajoivat 1800-luvulla asumaan keskustan kohoavat vuokrat.

”Työväestön torista muodostui 1900-luvun alussa basaarimainen, kiinteiden puisten myyntikojujen rivien määrittämä sekalaiseksikin luonnehdittava kokonaisuus, jossa kaupattiin niin arkisia kuin mielikuvituksellisempiakin myyntiartikkeleita. Saatavilla oli teeriä ja metsoja, perunaa ja leninkejä, kupukaalia ja jäniksiä unohtamatta", kerrotaan Helsingin kaupungin tuoreessa selvityksessä.

Siltasaari 10:n historiassa työväenliikkeellä on merkittävä sija.

Siltalan liiketalo valmistui vuonna 1913-1914. Tavaratalo aloitti toimintansa 1920-luvulla.

Yleislakko 25. maaliskuuta 1956. HS kirjoitti: ”Voiman näytteitä Helsingin Siltasaarenkadulla. Hetkiä aikaisemmin oli pidetty tiedotustilaisuus, jossa SAK:n johto oli julistanut lakon kiristämistä.” Taustalla näkyy Elannon tavaratalo.

Talo oli alun perin liiketalo, mutta Elanto osti sen jo 1917 kolmella miljoonalla markalla. Siihen tuli muun muassa Elannon pääkonttori. Yläkerrassa oli asuntoja, ja sinne muutti myös Elannon toimitusjohtaja, sosiaalidemokraattien pitkäaikainen puheenjohtaja ja yksi Suomen poliittisen historian suurista nimistä Väinö Tanner.

1920-luvulla talossa alkoi toimia Elannon tavaratalo, kasvatti osuusliikkeen mahtia.

Synkän hetkensä talo eli vuoden 1944 helmikuussa, kun se vahingoittui pommituksissa.

Helsingin osuuskaupan ja Elannon yhdistyttyä talossa alkoi toimia Hakaniemen Sokos, joka perustettiin vuonna 2004.

Siltasaarenkatu 6:ssa toimi 1970-luvulla kahvila Näkki. Kuva kahvilasta vuodelta 1976.

Kahvila Näkin ja Elannon tavaratalon sisäänkäynnit Siltasaarenkadulla vuonna 1976.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat