Helsingin valtuustoa johtavat afrikkalaisen maahanmuuttajan liberaali tytär ja maahanmuuttoa kritisoiva konservatiivi – kaikesta huolimatta Fatim Diarra ja Wille Rydman ovat kavereita, joilla on pitkä yhteinen historia - Kaupunki | HS.fi

Eri marjat mutta kavereita

Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, maahanmuuttajaisän tytär Fatim Diarra (vihr), ja 1. varapuheenjohtaja, maahanmuutto­kriittisistä näkemyksistään tunnettu Wille Rydman (kok), kertovat tulevansa mainiosti juttuun.

Fatim Diarra (vihr) on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja. Wille Rydman (kok) on kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja valtuuston 1. varapuheenjohtaja.

26.10. 2:00

Kun valtuutetut Wille Rydman (kok) ja Fatim Diarra (vihr) saapuvat yhteishaastatteluun ravintola Kappeliin, sanonta kahdesta marjasta tuntuu hyvin kaukaiselta.

Maahanmuuttokriitikkona tunnettu ja sivistyssuvusta ponnistava Wagner-entusiasti tulee täsmällisesti sovittuna aikana. Rydmanilla on yllään tumma puku, päällä trenssitakki ja kädessä musta salkku.

Naisasialiitto Unionin puheenjohtajanakin toimiva malilaisen isän ja suomalaisen äidin tytär, suuri Popeda-fani Diarra tulee myöhässä – päällään raitapaita, päässään turkoosi kypärä.

”Tulitko sähköpyörällä?” Rydman kysyy virnuillen.

Diarran ja pyöränvalmistaja Helkaman kaupallinen yhteistyö on yksi viime vuosien lukemattomista somekohuista.

Molemmat valitsevat linjastosta pullolliset vichyvettä. Sitten Diarra muuttaa mieltään ja tilaa myös oluen.

”Sitten näytän tosi rennolta kuvassa.”

Rydman empii. Ja tilaa lonkeron.

Diarra, vihreä arvoliberaali, valittiin viime kesänä Helsingin valtuuston puheenjohtajaksi. Samassa kokouksessa nuijittiin Rydmanista, kokoomuslaisesta konservatiivista, valtuuston varapuheenjohtaja.

Asetelma herätti politiikan toimittajissa pientä virnuilua. Valtuusto sai puheenjohtajikseen ulospäin riitaisen näköisen kaksikon. Totuus on kuitenkin toinen.

Diarra ja Rydman sanovat olevansa... jos nyt eivät aivan ystäviä, niin vähintään kavereita.

Se on polveileva tarina, joka kertoo ehkä jotain myös siitä, mitä politiikka lopulta on – tai voi olla – riitaisen julkisivunsa takana.

Kysytään ensin suoraan: onko kyse julkisuustempusta? Rydman on itse ollut yhteydessä HS:n toimitukseen ja toivonut yhteishaastattelua.

Diarra haluaa vastata.

”Toimittajat kysyivät heti, miten meidän yhteispelimme tulee sujumaan, kun profiilimme ja arvomme ovat niin erilaiset. Selvästi siinä oli sellainen ajatus, että meidän välillämme on joku kauhea battle”, Diarra sanoo.

”Siis herranjumala. Jos porukka ajattelee, että ihmiset, jotka ovat eri mieltä, eivät voi tulla toimeen, niin kuva politiikasta on täysin vääristynyt.”

On pyydettävä kaksikolta todisteita ystävyydestä.

He tarkentavat, että eivät väitä viettävänsä vapaa-aikaa yhdessä. Kyse on samanlaiseen ”räävittömään” huumorintajuun perustuvasta kaveruudesta, joka ilmenee esimerkiksi viestittelynä Messengerissä.

Diarra ja Rydman iskevät pöytään lisää todisteita. He ovat tunteneet perin pitkään, ja tutustumisen alkupiste oli jo vuosikymmen sitten nuorisopolitiikassa. Diarra oli Suomen nuorisoalan kattojärjestön Allianssin kansainvälisen jaoston puheenjohtaja, Rydman taas Kokoomuksen nuorten liiton puheenjohtaja.

He istuivat samoissa kokouksissa.

”Vihasin sitä Allianssia”, Rydman sanoo.

”Just näin. Ja minä rakastin sitä kansainvälistä toimintaa, se oli ihanaa”, Diarra vastaa.

Jos ihan tarkkoja ollaan, kohtaaminen nuorisopolitiikassa ei kuitenkaan ollut kaksikon kohtaamisista aivan ensimmäinen.

Molemmat sanovat, että he ovat mahdollisesti tavanneet ensimmäistä kertaa jo aiemmin: 1990-luvun lopulla Munkkivuoressa. Sekä Diarra että Rydman ovat syntyneet vuonna 1986.

”Tšernobyl. Loistetaan pimeässä”, Diarra sanoo.

Epäilty kohtaaminen tapahtui Munkkivuoren ostarilla, johon Rydman oli saapunut koulukavereidensa kanssa. Siellä vietettiin aikaa paikallisen lapsijoukon kanssa, josta erottui ”eksoottisen näköinen” tyttö, Rydman kertaa.

”Sano ruskea!” Diarra huudahtaa.

”Okei, ruskea tyttö. Tosi äänekäs ja sosiaalisesti rohkea.”

Diarran perhe oli muuttanut Munkkiniemeen Jakomäestä, kun hänen lääkäri-isänsä oli saanut työluvan. Rydmanista ja Diarrasta ei heidän lapsuudessaan tullut sen läheisempiä, mutta tarinaan liittyy myös toinen nykytilannetta leikkaava tapahtumasarja.

Vuosituhannen lopussa Diarran isä nimittäin aktivoitui politiikassa.

”Niin siis Fatun isähän on ollut kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 1999”, Rydman muistelee.

Vaalikampanja oli railakas. Diarra kertoo isän jakaneen vaalien alla mustaamakkaraa Munkkivuoren ostarilla. Vaalislogan oli ”Musta porvari Munkkiniemestä”.

Diarran isän vaalikampanja toimikoon aasinsiltana. Siitä päästään haastattelun pääteemaan.

Kompromissit ovat politiikan polttoainetta, mutta someajan politiikka näyttää lähes poikkeuksetta riitelyltä.

Diarran ja Rydmanin toive on, että liiallisesta herkkänahkaisuudesta luovuttaisiin ja yritettäisiin löytää siltoja eriävistä mielipiteistä huolimatta.

”Tästä minä pidän”, Rydman sanoo ja viittaa vielä Diarran isän kampanjaan.

”Että asiat eivät ole väisteltyjä tabuja tai kiihkeää ideologista taistelua, jossa metsästetään vääriä sanoja ja ilmaisuja. Asioihin voi myös suhtautua vapautuneesti, hyväntahtoisesti ja lempeästi huumorin keinoin.”

”Minultahan ei koskaan kysytä maahanmuuttonäkemyksiä.” – Fatim Diarra

Diarra on samoilla linjoilla.

”Harva ihminen on paha, ja usein pahatkin sanomiset kumpuavat tietämättömyydestä. En minä halua sanoa, että sinä olet nyt paha, kun sanoit noin, ja sinut pitää canceloida. Jos kannattaisin cancel-kulttuuria, niin minut ja Wille pitäisi canceloida todella nopeasti.”

Rydman toimii valtuustovastuidensa ohella myös kansanedustajana. Hän sanoo, että kaikissa eduskuntapuolueissa, joissa on enemmän kuin yksi kansanedustaja, on sekä briljantteja ajattelijoita että ”vähemmän välkkyjä kavereita”.

”Se ei kysy aatesuuntaa.”

Rydman painottaa, että kaupunkipolitiikassa eli esimerkiksi Helsingin valtuustossa ei ole staattista hallitus–oppositio-asetelmaa. Enemmistöjä haetaan siis poliittisissa neuvotteluissa tilanteen mukaan.

”Tämä dynamiikka ajaa siihen suuntaan, että jos on omassa ajattelussaan kovin eristyväistä sorttia, on neuvotteluissa out. Pitää ymmärtää, että jos haluaa saada läpi jonkin ajamansa asian, pitää toisessa antaa periksi.”

Diarra on samoilla linjoilla.

”En koskaan lähde poliittisiin neuvotteluihin sillä asenteella, että menen voittamaan. Sellainen lopputulos, jossa kaikkia vähän harmittaa, on tosi hyvä.”

Vaikka politiikka on taistelua, ystävistä ei siinäkään ole ikinä haittaa.

Diarra kertoo Rydmanin olleen tukenaan uran toistaiseksi vaikeimmassa paikassa. Vuonna 2017 Diarra ajautui kohuun, kun hänen henkilökohtaiselle Facebook-sivulleen kirjoittamansa maaseutua halventavaksi tulkittu teksti vuoti julkisuuteen.

Diarra oli vasta aloittanut valtuutettuna. Yhtäkkiä kaupungintalo oli täynnä toimittajia, jotka olivat tulleet hänen peräänsä.

”No mitä tapahtui? Aina kun olin astumassa jonnekin valtuustosalista ja toimittajat olivat lähdössä perään, Wille tuli siihen viereeni puhumaan jotain ja samalla blokkasi ne toimittajat. Se oli todella kollegiaalista tukea.”

Rydman sanoo kokeneensa, että Diarraa kohdeltiin väärin. Kontekstista irrotettuna musta huumori ei välittynyt.

”Maahanmuutto ei ole yksiselitteisen hyvä tai paha ilmiö.” – Wille Rydman

Yhdestä teemasta Diarran ja Rydmanin luulisi kuitenkin olevan jyrkästi erimielisiä. Rydman on kirjoittanut verkkosivuilleen esimerkiksi näin:

”Kulttuurien yhteentörmäys ja mittavat sosiaaliset ongelmat ovat väistämätön seuraus, kun ihmismassat alikehittyneiltä alueilta pyrkivät Eurooppaan.”

Tätä ja muita hänen ulostulojaan lukiessa ei voi olla ajattelematta, etteikö Rydman olisi lokeroinut maahanmuuttajia omissa avauksissaan yrittämättä ymmärtää heidän taustaansa ja vaikuttimiaan.

Diarran puolueessa vihreissä sellaista retoriikkaa kavahdetaan. Ja olihan Diarran jo edesmennyt isä maahanmuuttaja.

”No minulla on sellainen olo, että Wille ei suhtaudu nihkeästi vain maahanmuuttajiin vaan ylipäätään toimettomuuteen. Ihan etnisestä taustasta riippumatta”, Diarra sanoo kuitenkin nyt.

Rydmanilla ei ole asiaan aivan yksiselitteistä vastausta.

”Niin siis... Jos ajattelee maahanmuuttoa ilmiönä, sehän on niin monitahoinen asia, että sanoo siitä mitä tahansa, se samaan aikaan sekä on että ei ole totta. Se ei ole yksiselitteisen hyvä tai paha ilmiö. Mutta naivismi suuntaan tai toiseen johtaa siihen, ettei kyllä tunnista kenttää kokonaisuudessaan”, hän arvioi.

”Iso osa maahanmuuttajista kotoutuu Suomeen hirmuisen hyvin, ja he pystyvät osallistumaan yhteiskunnan pyörittämiseen aivan loistavasti. Mutta eivät kaikki, ja sekin on syytä ottaa vakavasti.”

Nyt on Diarran vuoro pelastaa Rydman kiperästä paikasta. Hän puuttuu keskusteluun.

”Minultahan ei koskaan kysytä maahanmuuttonäkemyksiä. Olen sitä mieltä, että kun katsoo Helsingin ja Suomen väestöpyramidia, me ehdottomasti tarvitsemme maahanmuuttoa. Mutta jos teemme maahanmuuttopolitiikkaa, jossa ihmisillä ei ole aikaa ja mahdollisuutta integroitua Suomeen, oppia kieltä ja tehdä töitä, silloin me olemme typeriä ja epäonnistumme.”

Sitten hän nostaa vielä esimerkin.

”Maahanmuuttajanaiset, jotka voivat Suomessa olla vuosikausia kotona oppimatta kieltä ja tekemättä töitä. Tällainen sosiaalipolitiikka on valtavan julmaa ja sydämetöntä.”

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat