Kauppakeskus Columbuksen omistaja vaihtuu Helsingin Vuosaaressa - Kaupunki | HS.fi

Kauppakeskus Columbuksen omistaja vaihtuu Helsingin Vuosaaressa

Uusi omistaja haluaa kehittää kauppakeskuksista kaupunginosien kohtaamispaikkoja.

Kauppakeskus Columbus avautui vuonna 1996.

28.10. 8:15

Kiinteistösijoitusyhtiö Citycon myy Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan kauppakeskus Columbuksen.

Ostaja on kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö Nrep, joka on aiemmin hankkinut omistukseensa muun muassa kauppakeskus Arabian.

Nrepin tavoitteena on kehittää kauppakeskuksista kaupunginosien kohtaamispaikkoja.

”Uskomme, että ihmisillä on tarve tehdä päivittäiset ostoksensa omassa kaupunginosassaan ja virkistyä lähellä kotia”, kertoo Nrepin johtaja Joonas Lemström yhtiön tiedotteessa.

”Kaupunki on asettanut Itä-Helsingille kunnianhimoiset kasvutavoitteet, joten sujuvilla arjen palveluilla ja kohtaamispaikoilla tulee olemaan alueella entistä enemmän kysyntää.”

Columbus on rakennettu vuonna 1996, ja sitä on laajennettu 2005. Rakennuksessa on noin 22 000 neliömetriä liiketiloja, joissa toimii muun muassa useita ruokakauppoja ja ravintoloita.

Kauppakeskus on Vuosaaren metrolinjan pääteaseman yhteydessä. Aseman kautta kulkee päivittäin liki 30 000 matkustajaa. Columbuksessa asioi noin 5,7 miljoonaa kävijää vuonna 2020.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat