Helsingin poliitikot kietoivat ainakin kuvainnollisesti maanantaina palestiinalaishuivit kaulaansa linjatessaan, ettei kaupunki halua enää hankinnoissaan tukea yrityksiä, jotka hyötyvät palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä.
Mistä ihmeestä on kyse? Tukeeko Helsinki siis nykyisin Israelin laittomia siirtokuntia hankinnoissaan?
Aloitetaan alusta.
Kaikki lähti vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmedin aloitteesta, joka kantaa nimeä ”Loppu Israelin miehityksen tukemiselle”. Aloitteen on allekirjoittanut 19 muuta valtuutettua.
Aloitteessa toivotaan, että kaupunki sitoutuisi jatkossa olemaan solmimatta sopimuksia minkään yrityksen kanssa, joka hyötyy palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä.
Valtuutetut esittävät lisäksi, että kaupunki selvittää, tekeekö se tällä hetkellä yhteistyötä miehityksestä hyötyvien osapuolten kanssa ja tarvittaessa irtisanoo kyseiset sopimukset.
Toisin sanoen: ei ole tiedossa, tekeekö Helsinki tällä hetkellä yhteistyötä miehityksestä hyötyvien osapuolten kanssa.
Tässä mielessä aloite tuntuu äkkiseltään aavistuksen kaukaiselta: mitä tekemistä Helsingillä on Israelin miehityksen tukemisessa? Vai onko mitään?
Helsingin virkamiehet eivät ole aloitteesta innostuneet.
Heidän tehtävänsä on selvittää, onko poliitikon tekemässä aloitteessa mitään järkeä ja onko se ylipäätään toteuttamiskelpoinen.
Setvittyään asiaa virkamiehet ovat tulleet siihen tulokseen, ettei aloite ole toteuttamiskelpoinen. Siihen, tekeekö Helsinki nyt yhteistyötä miehityksestä hyötyvien osapuolten kanssa, virkamiehetkään ei ota kantaa. He ovat kuitenkin vedonneet hankintalakiin: ”Aloitteessa mainittu peruste, eli hyötyminen palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä, ei sisälly poissulkemisperusteena hankintalakiin.”
Case closed? Ei.
Susyan siirtokunnan alueella olevia viljelmiä kuvattuna vuonna 2012.
Maanantaina aloitteen ollessa kaupunginhallituksessa poliitikot suoristivat ryhtinsä ja ottivat arvojohtajan roolin.
He päättivät, että virkamiehet saavat setviä asian uudestaan läpi sillä ajatuksella, ettei yhteistyötä laittomista siirtokunnista hyötyvien yritysten kanssa ihan oikeasti haluta tehdä.
Minja Koskela (vas) ja Tuomas Rantanen (vihr) tekivät kaupunginhallituksessa asiasta niin sanotun palautusehdotuksen. Se tarkoittaa, etteivät he olleet valmiita nielemään virkamiesvastausta.
Palautusehdotuksessaan Koskela ja Rantanen ehdottavat, että asiassa pitäisi kuulla mahdollisesti ulkopuolisia lakiasiantuntijoita ja selvittää, voisivatko kansainvälisen oikeuden vakavat rikkomukset – tässä tapauksessa osallisuus siirtokuntatoimintaan – olla keino sulkea palveluntarjoaja ulos tarjouskilpailusta EU-direktiivien nojalla.
Lisäksi he haluavat selvitettävän, voiko siirtokuntatoiminnan sisällyttää Helsingin kaupungin ehdollisiin irtisanomislausekkeisiin.
Asiasta äänestettiin, ja tulos oli täpärä: 8–7 Koskelan ja Rantasen palautusehdotuksen puolesta. Ehdotusta kannattivat vihreät, demarit ja vasemmistoliitto. Sitä vastustivat kokoomus, perussuomalaiset ja Rkp.
Virkamiehistön otsalle päätös vaikuttaa nostavan kylmää hikeä. Helsingin kaupunginsihteeri Henri Kähönen sanoo, että kyseessä ei ole aivan yksinkertainen asia. Siirtokuntakysymys ja sen yhteys hankintoihin kietoutuu esimerkiksi kansainväliseen politiikkaan, Suomen lainsäädäntöön ja sopimusoikeuteen.
”Tällaisia asioita kaupungilla ei käsitellä ihan päivittäin”, hän sanoo.
”Mutta poliitikkojen ilmaisema tahtotila on selvä ja lähdemme tätä nyt selvittämään hankintalakimiesten kanssa.”
Palestiinalainen Zahra Mahmoud kotonaan Susyan siirtokunnan liepeillä vuonna 2012.
Lopuksi vielä pikainen tiivistelmä siitä, mistä siirtokunta-asiassa on kysymys.
Israel alkoi perustaa siirtokuntia Palestiinan miehitetylle Länsirannalle 1970-luvulla. YK, Euroopan unioni ja Arabiliitto ovat todenneet siirtokuntien olevien laittomia.
YK:n palestiinalaisalueen ihmisoikeustilanteesta raportoiva erityisasiantuntija Michael Lynk totesi heinäkuussa, että Israelin siirtokunnat Länsirannalla voidaan katsoa sotarikokseksi.