Äärioikeiston mielenosoittajille liuta syytteitä – Taidehankkeeseen osallistuvia haukuttiin ”aivovammaiseksi porukaksi” - Kaupunki | HS.fi

Äärioikeiston mielenosoittajille liuta syytteitä – Taidehankkeeseen osallistuvia haukuttiin ”aivovammaiseksi porukaksi”

Helsingin käräjäoikeudessa asianomistajana on kymmenen poliisia.

Poliisi purki Suomi ensin -mielenosoittajien leirin vuoden 2017 kesäkuussa.

19.11.2021 10:43

Helsingin keskustassa neljä vuotta sitten järjestettyjen mielenosoitusten tapahtumia on setvitty Helsingin käräjäoikeudessa tällä viikolla.

Kahdelle Suomi ensin -ryhmän mielenosoittajalle on luettu syytteet kymmenen poliisin kunnianloukkauksesta Rautatientorilla vuonna 2017. Poliisi varmisti leirin purkamista kesäkuussa.

Toinen miehistä sai myös syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, koska hän suoratoistolähetyksessä muun muassa uhkaili poliiseja väkivallalla leirin purkutilanteessa. Mies, joka välitti puheen Youtube-kanavallaan sai toisen syytteen laittomasta uhkauksesta.

Rautatientorin tapahtumia striimannut mies osallistui myöhemmin samana kesänä häiritsevään toimintaan Kolmen sepän patsaalla, missä turvapaikanhakijoita oli rakentamassa Helsinki Design Weekin tilapäistä mökkiä yhdessä taiwanilaisen taiteilijan kanssa.

Design Weekin häirinnästä luettiin käräjäoikeudessa Rautatientorin tapahtumien strimaajalle kolmas syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tämän striimauksen julkaissut kolmas mies sai saman syytteen.

Lue lisää: Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

Lue lisää: Suomi ensin -ryhmittymä ja turvapaikanhakijat leiriytyivät jälleen vierekkäin Helsingin keskustaan – molemmilla poliisin lupa

Molemmissa tapauksissa häiriköinnin pääasiallisena kohteena olivat irakilaiset ja afganistanilaiset turvapaikanhakijat, jotka kesällä 2017 vetosivat sen puolesta, että he voisivat jäädä Suomeen.

Turvapaikanhakijoiden mielenosoitukset Rautatientorilla ja taidemuseo Kiasmalla nostattivat vastamielenosoituksia, jotka keräsivät osallistujia eri puolilta Suomea.

Poliisi pyrki kesän aikana estämään eri mielenosoitusten muodostumista leiriytymiseksi.

Suomi ensin -ryhmän jäsenet lähettivät suorana tapahtumat leirin purkamisesta, kuvasivat useiden poliisien nimilappuja ja nimesivät tuntemiaan poliiseja halventavilla huomautuksilla.

Asianomistajana tässä maalittamisessa on kymmenen Helsingin poliisin poliisia.

Toinen syytteen saaneista miehistä on muun muassa muun epäasiallisen ja uhkaavan puheen ohessa lausunut yhdelle poliiseista, että "tulet saamaan runtua vielä tulevaisuudessa" ja "tulet saamaan kyytiä vielä".

Sama mies oli suorassa striimissä nimitellyt poliiseja muiden muassa "kansanpettureiksi", "mulkuksi", ja "omiaan vastaan kääntyjäksi".

Syytetyn puhe on välittynyt suoratoistolähetyksenä toisen henkilön YouTube-kanavan kautta suurelle yleisölle ja Rautatientorilla tapahtumia seuranneelle yleisölle.

Lue lisää: Kymmeniä Suomi iskee -mielenosoittajia saapui Kolmen sepän patsaalle vastustamaan turvapaikanhakijoita – sitten tapahtui jotain ennennäkemätöntä

Kolmen sepän patsaalla sama mies keskittyi solvaamaan turvapaikanhakijoita, jotka auttoivat taiwanilaista taiteilijaa hänen projektissaan. Hän käytti suoratoistotallenteella muun muassa nimityksiä ”aivovammainen porukka”, ”apinat” ja ”idiootit”.

Syytetyt pääosin kiistävät syytteet. Käräjäoikeus jatkaa asian käsittelyä marraskuun lopussa.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat