Puolustusvoimien laaja taisteluharjoitus tuo Helsinkiin meteliä ja rynnäkkökiväärejä kantavia joukkoja - Kaupunki | HS.fi

Puolustusvoimien laaja taisteluharjoitus tuo Helsinkiin meteliä ja rynnäkkökiväärejä kantavia joukkoja

Sapeli 21 -harjoitus näkyy Helsingistä Hankoon ulottuvalla vyöhykkeellä.

Santahaminaan saapuneita alokkaita kesällä 2021.

26.11. 11:32 | Päivitetty 28.11. 15:40

Helsingistä Hankoon ulottuva puolustusvoimien taisteluharjoitus on alkanut perjantaina ja jatkuu seuraavan viikon.

Harjoitukseen osallistuu 1 350 varusmiestä, reserviläistä ja puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvaa Kaartin jääkärirykmentistä, Panssariprikaatista ja Maasotakoulusta. Samaan aikaan on menossa myös Merivoimien harjoitus.

Joukot liikkuvat puolustusvoimien harjoitus- ja ampuma-alueiden lisäksi myös muualla julkisilla ja yksityisillä mailla. Se tarkoittaa, että lähellä asuvat voivat varautua meteliin.

Ei myöskään tarvitse säikähtää täydessä taisteluvarustuksessa ja rynnäkkökivääri mukanaan liikkuvia sotilaita.

Harjoitus näkyy Helsingissä, Vantaalla, Tuusulassa, Kirkkonummella, Raaseporissa ja Hangossa 3.12. asti. Helsingissä harjoituksissa liikutaan muun muassa Vuosaaressa, Lauttasaaressa, Etelä-Haagassa ja Malmilla.

Länsi-Uudellamaalla tosin harjoituspaikoista useampi on sotilasalueella. Helsingissäkin Santahaminassa harjoitellaan joka päivä, mutta ajoittain liikutaan myös enemmän muiden ihmisten näkyvillä.

Harjoitusten aikataulu Helsingissä

  • Pe 26.11. Santahamina

  • La 27.11. klo 06–24 Santahamina

  • Su 28.11. klo 06–24 Santahamina, Vanhakaupunki ja Vuosaari

  • Ma 29.11. klo 06–24 Santahamina, Vuosaari, Etelä-Haaga, Lauttasaari, Laajasalo ja Vanhakaupunki

  • Ti 30.11. klo 06–24 Santahamina, Vuosaari ja Laajasalo

  • Ke 1.12. klo 06–24 Santahamina, Vuosaari ja Laajasalo, Malmi , Roihupelto ja Tuomarinkylä

  • To 2.12. klo 06–24 Santahamina

  • Pe 3.12. klo 06–24 Santahamina

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat